On ihana kuulla positiivista palautetta. Eilen olin vähän masentunut ja huonolla tuulella, mutta sitten klikkasin itseni bloggerin hallintapaneeliin. 1 kommentti odottaa tarkistusta. Oli piristävää lukea ihana kommentti. Kiitos.
Joulukuun 5. päivä
Heräsin
aamulla pirteänä. Nousin sängystä ja olin sanomassa: ”Mennään
Aava aamutarpeille!”, kunnes huomasin ettei koira ollutkaan omalla
paikallaan. Huokaisin raskaasti muistaessani edellisillan tapahtumat.
Olin hylännyt koiran metsään, ihan yksin. Pyyhkäisin kyyneleet
vihaisesti silmistäni ja puin päälleni. Vähinpä mitä pystyin
tehdä, oli lähteä takaisin metsään, Aavaa etsimään. Jos se oli
vielä hengissä... Juoksin huoneestani ja portaat alas. Äiti istui
keittiössä, tuijottaen ikkunasta ulos. Keittiönpöytä oli täynnä
jouluvaloja.
”Menen etsimään
Aavaa” sanoin varovasti. Äiti käännähti säikähtyneenä
katsomaan minua. Hän nyökkäsi ja hetken tuijotettunani liikahdin
lähteäkseni.
Metsän reunassa
vilkaisin äitiäni, joka istui vieläkin keittiön ikkunalla.
Vanhampani eivät olleet todellakaan iloisia, kun olin palannut
kotiin ilman Aavaa. He olivat huutaneet minulle ties kuinka kauan,
mutta huomattuaan kuinka itkuinen ja kylmissäni olin, he olivat
käskeneet minut suihkuunja nukkumaan. Kävelin metsään ja liikuin
nopeaa tahtia eteenpäin kelkkareitillä. Eiliset jalan -ja
tassunjäljet näkyivät vielä kevyen puuterilumen alta. Sen enempää
siitä välittämättä kiihdytin vauhtini hölkkään. Huikin Aavaa
ja katselin ympärilleni. Kuuntelin hiljaista metsää, mutta mikään
ääni ei rikkonut hiljaisuutta. Mietin vain, että olisi ihme jos
koiranpentu selviäisi viime yöstä.
Olin jo tunnin
samoillut metsän uumenissa, käynyt samoissa paikossa missä
edellisiltanakin, mutta Aavaa ei näkynyt tai kuulunut. Kerta
toisensa jälkeen huusin ja kutsuin Aavaa. Astuin eilisille
jalanjäljilleni, kun yhtäkkiä huomasin niissä myös koiranjäljet.
Oman kengänjälkeni päällä oli hento koiranjälki.
”Aava!”
huudahdin helpottuneena. Koira oli ehkä sittenkin elossa! Kyykistyin
tarkastelemaan jälkiä, jotka menivät samaan suuntaan kuin minä.
Hyvällä tuurilla koira voisi olla parin sadan metrin päässä
edelläni. Hyppäsin pystyyn ja lähdin juosten eteenpäin. Välillä
pysähdyin katsomaan jälkiä, mutta joka kerta pystyin jatkamaan
eteenpäin, Aava oli edelläni. Viidennen kerran pysähdyin hieman
ennen kelkkareittiä. Hämmästyin huomattuani jälkien loppuneen.
Suuni avautui, mutta ääntäkään en saanut kuuluviin.
”Aava?”
kuiskasin ja vilkasin taaksepäin. Jossain risu raksahti. Säikähtäen
pomppasin ylös ja vilkaisin äänen suuntaan. Jännittyneenä
kuuntelin ääntä, joka kuului lumen narskuessa.
”Aava!!”
kiljuin onnellisena, kun tärisevä märkä koira tuli näkyviin
kiven takaa. Aava katsoi minua väsyneillä silmillään.
”Voi pieni...”
kuiskasin sitten ja lähdin kävelemään sitä vastaan. Aava
pysähtyi ja ensimmäistä kertaa ikinä, antoi minun nostaa itsensä
syliini. Läpimärkä koira painautui vasten minua täristen. Avasin
takkini ja suljin koiran takin sisään, lämpimään halaukseeni.
Kotiin päin
harppoessani otin puhelimen taskustani ja helpottuneena pystyin
todeta puhelimeni löytävän kentän. Valitsin äidin numeron ja
odotin joitakin sekunteja, sitten kuulin äidin väsyneeltä
kuulostavan äänen.
”Aava löytyi”, sanoin puhelimeen
kuulostaen yhtä aikaa sekä helpottuneelta että onnelliselta.
Kuulin äidin huokaisevan pitkään ja sitten vastaavan: ”Tulkaa
pian kotiin”. Puhelu päättyi siihen. Toista käskyä ei
todellakaan tarvinnut esittää, sillä kiirehdin kotiin niin
nopeasti kuin pääsin. Viimein päästyäni metsästä, katsoin
Aavaa. Koira ei enää tärissyt, mutta kylmä sillä taisi silti
olla. Äiti seisoi postailla viltti käsissään. Portaille päästyäni
nostin Aavan äidin syliin.
”Olen niin pahoillani...”
kuiskasin, katsoen varovasti äitiin.
”Loppu hyvin, kaikki
hyvin”, äiti sanoi hymyillen. Ne sanat helpottivat suunnattomasti
oloani. Vietin koko lauantain Aavan kanssa sisällä. Koira alkoi
pikkuhiljaa toipua yöllisestä reissustaan. Energian määrästä
päätellen ainakin.
Oon ihastunu sun blogii!!! Tää tarinakii on niin hyvä! Nyt täytyy aina tulla lukemaa!! Musta tais tulla pikinokkani blogi-holisti!!
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! :) ihana tuo pikinokkani blogi-holisti :')
PoistaTää tarina on vaa nii hyvä!! Kohta tästä vois teetättää kirjan! Toivottavasti tarina jatkuu :)
VastaaPoistaVoi kiitos! Ei kai nyt sentään kirjaa :) jatkuu 24. päivään asti :)
PoistaVoi ♥! Oot kyllä hyvä kirjoittamaan Tuuli c: Tää on niin ihana! Ja kyllä mä nyt tämänkin odan luin :D
VastaaPoistaEdistystä! Ja kiitokset Emppu :)
Poista