maanantai 21. marraskuuta 2016

Meillä kasvaa fiksu koira!

Edelleenkin Hilla on se porukan hölmö, joka tunkee syliin ja nojautuu jalkoja vasten kerjäämään huomiota. Mutta on se kasvanutkin, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hilla on fiksu, se on myönnettävä. Jossain vaiheessa tuskailin hihnakäyttäytymistä, ei se vieläkään täydellistä ole, mutta etenee kuitenkin. Vetäminen on vähentynyt ja se alkaa pikku hiljaa ymmärtää hihnassa kulkemisen saloja. Muutaman tunnin takaisella metsäreissulla saattoi toki olla osansa asiaan, isomman koiran perässä kun on niin hankala pysyä, pitää laittaa kaikki peliin!

Lauantai-iltana totesin myös erään erittäin positiivisen asian, Hilla on mukava ruokkia. Siinä missä Raju antaa innon purkautua riehumiseen, Hilla kylmän rauhallisesti kävelee koppiinsa odottamaan. Se kurkkii kopin luukulta sen aikaa, kun laitan ruuan sen kuppiin. Sitten se rauhassa astelee ulos, jää hetkeksi jalkoihin siliteltäväksi ja vasta sen jälkeen menee syömään. Isäni on ottanut tuohon mukaan istu-käskynkin, mutta minä jätin sen väliin. Tuli kyllä hyvä mieli lauantaina koirien ruokinnan aikaan!
065_Fotor 070_Fotor

torstai 17. marraskuuta 2016

Saanko pyytää kysymyksiä?

139_Fotor
Instagramin puolelta ei montaa innokasta kysyjää löytynyt, kiitos kuitenkin heille joilta kysymyksiä tuli. Kokeillaan nyt vielä kolmannen kerran, tällä kertaa blogin puolella.

Joulukalenteriin tulee yksi varma luukku liittyen Hillaan, kysymyspostaus. Eli ei kysymyksiä Helystä, Rajusta tai minusta, vaan nuorimmasta häslääjästä Hillasta. Kysymykset saavat liittyä Hillan tulopäivästä tähän päivään saakka, tai miksei tulevaisuutenkin. Koti, metsästys, leikit, häkki/koppi, ruoka... Mitä vain! Nyt kysymyksiä kommenttikenttään, niin saan yhden luukun taas valmiiksi!

Plussakohtana olisi vielä toivekuvapostauksen toiveet. Jos joitakin asioita siihen liittyen tulee mieleen, niin kommenttia tulemaan! Siinä aiheet saavat mennä niin pitkälle kuin mielikuvitus riittää, kunhan ei aivan henkilökohtaisuuksiin mennä. Esimerkkinä heitän paras kaveri, suru ja muisto.
166_Fotor 170_Fotor

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Viikonlopun kuvausmaratoni

010_Fotor 030
Lumen tuoma valo innostaa minut kuvaamaan aivan uudella innolla. Erityisesti lauantai oli valokuvauksen kannalta aivan upea päivä aamusta alkaen. Harmillisesti juuri sinä päivänä valokuvaus jäi vähemmälle lähinnä sen vuoksi, että Helyä ei kiinnostanut. Se olisi mieluummin juossut metsässä tai edes liikkunut eteenpäin. Paikallaan olo ei tullut kysymykseenkään.

Lauantaina otin ensimmäiset "koekuvat" Helystä itsenäisyyspäivää varten. Kaikki muu on hoidettu ja suunniteltu, enää itse kuvat puuttuvat. Toivon mukaan marraskuun lopussa maa on valkoinen, muuten suunnitelmiini tulee suuria muutoksia. Itsenäisyyspäivästä päästään kätevästi aiheeseen joulukuu ja siitä joulukalenteriin. Joulukalenteri etenee, viimein. Tietenkään kaikkia luukkuja ei ole edes suunniteltu, mutta viisi ensimmäistä on julkaisua vaille valmiita. Kerrankin olen tämän kanssa ajoissa.

Sunnuntai oli hieman synkempi päivä, mutta lumi toi onneksi valoisuutta kuviin. Pikkuveljeni avustuksella otin muutaman kuvan ajokoiristakin, joiden poseeraustaito on hieman nollan alapuolella! Hillan kanssa poseerattiin lopulta yhdessä kameralle, sillä kaikkein helpoiten se rauhoittuu, kun saa hypätä puoliksi syliin ja katsella siitä maailmaa.
013_Fotor 021_Fotor 037_Fotor
Hely on alkanut vaihtamaan turkkiansa uuteen, tulkaa nyt joku kertomaan tuolle koiralle ettei sitä karvaa aleta keskellä talvea vaihtamaan! Olisi tehnyt sen edes syksyllä. Vielä, kun löytäisi jostain koirien harjat, ne tuntuvat aina olevan hukassa.

Yritän kursia tätä blogiakin vähän kasaan ennen joulukuuta. Postauksia on tullut todella vähän siihen nähden mitä olen ennen kirjoittanut, koirien kuulumiset ovat jääneet kertomatta ja ulkoasukin kaipaa jotain talvisempaa. Onneksi nyt löytyy muutama talvinen kuva kansioista, niin pääsen fiksaamaan uutta banneria.

Joululoman jälkeen minulla alkaa kuuden viikon työssäoppiminen, jonka toivon mukaan voin tehdä omalla paikkakunnalla, joka tarkoittaa, että voin koirienkin kanssa olla enemmän. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää, eletään nyt joulu ensin.
036_Fotor 042_Fotor 057_Fotor

perjantai 11. marraskuuta 2016

Pitkän päivän jälkeen väsyttää

096_Fotor 098_Fotor 106_Fotor 107_Fotor 111_Fotor 113_Fotor 117_Fotor 119_Fotor 118_Fotor Pitkästä aikaa sain Rajustakin kuvia, kun se tuotiin sisälle lämpimään metsäreissun jälkeen. Kovasti koiraa väsytti, silmät meinasivat väkisinkin sulkeutua. Ei vain malttanut laskea päätä nukkuakseen. Lopulta se rauhoittui ihan kunnolla ja laittoi kyljelleen nurkkaan. Raju on kyllä muutenkin todella rauhallinen sisällä. Se saattaa vähän kierrellä, mutta rauhoittuu aina lopulta johonkin makuulle.

Haava rinnassakin on parantunut hyvin. Vielä pitäisi saada siihen kunnon karva, mutta muuten siinä ei ole enää mitään.

tiistai 8. marraskuuta 2016

Pakkaspäivät

023_Fotor Kuraiset tiet ovat jäässä, puut ja maa kuurassa ja pakkanen iskee päin kasvoja lenkillä. Ne ovat mukavia päiviä, erityisesti jos taivaalla paistaa aurinko tuomassa valoa. Kylmä on tietysti ja joskus miettii, että voi kun saisi samanlaisen turkin päälleen, mikä Helyltä löytyy. Mutta vaatetta päälle ihmiset, talvi tuli! Lunta täältä ei paljoa löydy, tuntuu että koko muu Suomi on lumen peitossa. Tännekin toivotaan lunta...!
030_Fotor 044_Fotor 058_Fotor 065_Fotor 074_Fotor 075_Fotor 0333_Fotor