Oli se pienestä kiinni!

Heips!

Huppista, tämä postaus olisi periaattessa pitänyt julkaista jo lauantaina, mutta koska julkaisin silloin jo yhden postauksen, siirsin tämän postauksen julkaisua sunnuntaille. Se kuitenkin unohtui ihan täysin. Siispä sitten tänään!

Isä lähti Humun kanssa metsään lauantaina ja äidin kehotuksesta hyppäsin itsekin autoon. Isällä oli hirvet tiedossa, joten suuntasimme vain oikeaan paikkaan ja päästimme Humun irti. Hirvet olivat ihan ääressä, mutta eei, Humu lähti ihan eri suuntaan. Lopulta kävimme hakemassa koiran, joka jolkotteli tietä pitkin. Isä talutti Humun hihnassa hirven jäljille asti ja vähän ennen irti päästämistä Humu haistoi hirvet ja alkoi vinkumaan ja hyppimään takajaloilleen hihnaa vasten. Kun hihna sitten irtosi, niin koira pinkaisi hirvien perään ja ei kauaa tarvinnut odottaa, kun alkoi haukku kuulua. Vanhuudesta johtuen hieman käheästi ja pienellä haukkutiheydellä, mutta haukkui kuitenkin. Hirvet olivat niinkin lähellä kuin 160 metrin päässä meistä.

Koska minua oli yllytetty ottamaan kamera mukaan, isä kysyi yritetäänkö saada kuvaa hirvistä. Totta kai innokkaana kuvaajana olin heti mukana. Kuvaamisessa haasteena oli kuitenkin, että olisi päästävä lähemmäs. Liikuimmekin hipihiljaa viisi metriä, mutta hirvet kuulivat ja menivät ainakin 600 metriä poispäin meistä. Kuva jäi ottamatta, joka tietysti vähän harmitti. Olimme kuitenkin sen verran lähellä. Ihan kiitollisena kuitenkin lähdin sieltä metsästä pois, hirvikärpäset nimittäin eivät ole kovin mukavia.

Inhottavia ja ärsyttäviä. Tapoin hirvikärpäsiä ainakin sata ensin metsässä ja vielä kotona ongin hiuksistakin. Ihanaa pitkistä hiuksista niitä etsiä ja aina kun luuli että nyt ne on kaikki tapettu niin sitten löytyi taas yksi! Vähän kyllä sunnuntaina yllätyin, etten löytänyt enää yhtäkään. Mutta hyvä niin.

Humun isä haki metsästä aamuneljän aikohin (vai oliko se puoli neljä...?). Tai ei ihan metsästä asti, väsynyt koira tuli yli puoli välissä kotoa vastaan. Isä sitten noukki sen kyytiin ja ajoi kotiin. Koko sunnuntain se makasikin visusti kopissaan. Olihan sillä rankka työpäivä/yö takana!

Sataa sataa ropisee...

Pihalla sataa ihan kaatamalla, kun kirjoitan tätä. Juoksimme juuri äidin kanssa hakemassa pyykkejä kaatosateessa. Sitten jyrähti ukkonen. Sanonpa vaan, että onneksi tuli tehtyä aamupäivästä lenkki!

Koirat makoilevat kopeissansa tyytyväisinä. Paitsi Raju. En tiedä onko Raju nyt metsässä ajamassa kettua vai autossa sateensuojassa, mutta todellakin toivon ettei sen tarvitsisi juosta tuolla sateessa.

Asiasta toiseen, lähdimme eilen kuuden aikoihin pyöräilemään Helyn ja pikkuveljeni kanssa. Satuimme sitten törmäämään paappaan, joka istui isän ladolla. Pysähdyimme siihen hetkeksi. Hetkeksi, joka venyi vajaaseen tuntiin... Päästin Helyn irtikin, mutta koira pyöri vain nuotion ympärillä rapsuteltavana. Kyllä se hetken juoksikin, kun kävelimme erään metsäsaarekkeen läpi.

Pari kertaa tuli haettua itsepäinen koira ladosta. Siellä se levitteli olkia samalla kun kaivoi niiden seasta hiiriä. Aikani jaksoin sitä huikki, mutta lopulta hain Helyn pois.

Kiersimme vielä lopuksi sen lenkinkin, mille alunperin lähdimme. Pyörämittariin kertyi kilometrejä 17! En kyllä osaa sanoa miten väsyksissä Hely oli, mutta tänään sitä ei huvittanut juosta pyörän vierellä yhtään. Saattoi kyllä johtua meidän erimielisyyksistä lenkkivalintaani kohtaan. Hely ei ole tyhmä, se tajuaa kyllä jos kierrämme samaa lenkkiä monta kertaa saman kuukauden ajan. Eikä auta vaikka sen menisi toisinpäin!

Viime viikolla tuli törmättyä neljään koiraan samalla lenkillä, onneksi se on harvinaista... Kaksi niistä oli metsästyskoiria ja mahtavalla kiljunnallani onnistuin säikäyttämään koirien omistajan :'D. Toinen koirista oli pentu ja tietenkin keskittyminen herpaantui, koirat pääsivät liian lähelle toisiaan ja Hely päätti näyttää hampaansa. Puoli sekuntia ja Hely oli pennun kuonossa kiinni. Onneksi, voi onneksi pentu vain säikähti hieman. Ei verta, ei jälkiä, huh! Aika vihaisin fiiliksin jatkoin lenkin loppuun.

Onneksi muuten meillä on mennyt ihan hyvin lenkkien suhteen ja nyt, kun Helyn juoksu on ohi, niin koiratkin pysyvät omissa pihoissaan ja Humu on vihdoin hiljaa. Johan sille aamuisin huudettiinkin siitä hirveästä metelistä.

Sade muuten loppui ja Raju tuli kotiin. Ei se kuulemma kastunut, kun istui kuusen juurella :'D. Ei piitannut ukkosestakaan.

Viisi kuvaa ystävyydestä ♥

Selasin kuvia läpi ja poistin huonoja, kun mieleeni tuli tällainen idea. Vieläpä ihan hyväkin idea. Joten olkaapa hyvä: viisi kuvaa ystävyydestä! Vielä vähän tarkennettuna, ystävyydestä koiran kanssa. Tai ystävyydestä oman koirani, Helyn kanssa.

1. Ilta-auringossa rappusilla hetken mielijohteesta napattu kuva. Pyysin äitiä hakemaan kameran ja ottamaan pari kuvaa.

2. Isä makasi maassa ja Hely meni isän luokse rapsutettavaksi. Nappasin kuvan ja jälkeenpäin rajasin isän käteen ja Helyn tassuihin.

3. Vähän auringon polttama kuva, mutta oli pakko ottaa se tähän. Kuulostaa oudolta sanoa, että aina kun laitan käden Helyn selän päälle (kuten kuvassa), tulee heti turvallinen olo ja rauhoittava fiilis.

4. Jalat ja tassut vierekkäin ♥ Ei ollut muuten kovin onnistunut kuva, mutta kun vähän rajasi niin tästäkin sain oikein kivan.

5. Tärkeänä päivänä otettu kuva tärkeän koiran kanssa. Siinä kaikki tiivistettynä ♥

Yhteisymmärrykseen koiran kanssa?

Eilen illalla selasin kuvia ja
sain idean tähän kuvaan :D

Heips!

Taisinkin jo valittaa jossain postauksessa irtokoirista, enkös? En taida niistä sen enempää valittaakaan. Mainitsen vain, että yksi sellainen liittyi seuraamme kesken lenkin. Ja kulkikin sitten koko lenkin ajan perässämme. Ei mitään tietoa meinikö se kotiin vai ei, en ole vastuussa siitä koirasta. Luulen sen kuitenkin lenkin lopussa jääneen omaan pihaan, toivottavasti ainakin.

Huonosti alkaneen lenkin huipennus oli kaatosade puolessa välissä matkaa. Ärsyyntyneenä tuli oikaistua heinäpellon poikki, mikä ei ollut järkevää -> lenkkarit ovat vieläkin märät... Hely päätti pistää stopit keskellä peltoa, eikä suostunut liikkumaan ennen kuin hyppäsin pyörän selästä pois ja siirryin sivuun, jotta koira pääsisi ohi. Hely seisahtui liian monta kertaa pellolla ja tiellä, lisäksi eteneminen tapahtui etanan vauhtia. Tulihan siinä tiuskittua ja huudettua koiralle vähän sallittua enemmän. Se ei ollut ehkä paras vaihtoehto, Hely kun tuntuu ottavan niin helposti itseensä jos sitä kiskoo liikkeelle tai huutaa. Onneksi se leppyykin nopeasti. 

Kyllä me illalla olimme jo ihan sujut Helyn kanssa. Kävimme laittamassa saunaankin puita yhdessä (isä tosin joutui viemään koiran häkkiin, kun käskyni menivät kuin kuuroille korville).

Minusta tuntuu, että postaukset ovat joka kerta aika negatiivisia... Tänä vuonna syksy ei vain ole ollut puolellani, eikä tuonut paljoakaan hyvää. Jos yrittäisin ensi viikon ottaa vähän rennommin ja positiivisemmin. Ja etsiä viimein sen TET-paikan(!!)

Missä kuvat? No totaa... Niitä ei olla taidettu oikein ottaa, heh... Puhelimenkuvat on niin huonolaatuisia, että niitä juuri ja juuri kehtaa laittaa instagramiin. Käykää muuten katsomassa INSTAGRAM

Metsikön prinsessat #1

Vai pitäisikö sanoa hirviöt? Möröt?

Kävimme ensin vähän syömässä ja poimimassa puolukoita, mutta päätinkin lopulta hakea kameran ja pikkuveljen mukaan kuvaamaan. Tosi kuvauksellisena jälleen kerran mutta mitäpä pienistä.

Suurin osa kuvista joutui roskakoriin huonon tarekennuksen takia. Vähän harmitti, kun muuten olisi ollut ihan kelvollisia kuvia.

Hely fiilis vähän heitteli, välillä huvitti välillä ei. Välillä huvitti ihan väärät asia, toisaalta taas kamerakin oli ihan jees.

Viikonloppuna ja nyt alkuviikosta on tullut kuvattua normaalia enemmän, joten postauksiakin on vähän enemmän. 

Punaisia puolukoita syövä punainen koira

Heips!

Kävimme Helyn kanssa tänään metsässä syömässä puolukoita. Tarkoitus oli kyllä ottaa kuvia, mutta puolukat ottivat vallan ja luovutin samantien. Jos jotain olen pystykorvan omistaja oppinut, niin tämä on erittäin itsepäinen eikä luovuta. Jepjuu, otin sitten vähän videota Helystä muokkasin niistä pätkistä koosteen.

LINKKI VIDEOON

Rajukin pääsi kameran eteen, kun isä sattui kotiin juuri kun olin lähdössä kuvaamaan. Metsässä oli kuulemma mennyt ihan hyvin, väsyksissä koira vain oli. Eilenkin se oli metsässä ja kunnon "kultapoika", niinkuin meillä Rajua kutsutaan. Se sai eilen ketunkin, hieno poika! Vaikea vain kuvitella, että se on jo pian neljä, vastahan se oli ihan pieni. Minäkin vanhenen huomenna vuodella, 15 vuotta tulee täyteen.

Haulikkoammunta on ihan jees!

Ei vaan, ei se ole todellakaan ihan jees. Se on mahtavaa!

Tänään, ensimmäistä kertaa elämässäni olin ampumassa haulikolla. Valinnaisella liikunnantunnilla ammuimme savikiekkoja. Mietin tunnin alussa, että kuinka kiekkoihin voi osua. Osuinpa kuitenkin. Heti ensimmäisellä. Ja toisella ja kolmannella. Sitten meni kuitenkin huti. Mutta osuin vielä pariin kiekkoon. Se fiilis oli aivan mahtava, kun tajusi kiekon menneen nyt rikki. Jes! Lopulta sain ammuttua kiekoista 7 tai 8/15. Mikä on kuulemma hyvä tulos, tosi hyvä. Luulin etten ole missään hyvä, mutta kai sitä jotain osaa :)

Eilen oli kyllä viikkoni huonoin päivä. Ensin koulussa kaikki meni ihan penkin alle. Lähdin koulusta tultuani lenkille "nollaamaan ajatuksia", mutta koko lenkki menikin ihan pieleen. Olin kiertämässä normaalia n. 4 km lenkkiä, kun pieni (kääpiöpinseri) koira tuli jostain pihasta tielle. Jotkut vanhat lukijat saattavat ehkä tietääkin, ettei Hely tykkää yhtään muista koirista. Tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Oma koira huusi kuin hullu ja tämä toinen pyöri ja hyöri ympärillä. Eikä omistajista jälkeäkään. Lieneekö edes olleet kotona. Kyllä ärsytti.

Minua tämä kyseinen pikkukoira pelkäsi ja kun yritin tarttua siihen (ettei tulisi takuuvarmaan kuolemaan), se väisti. Kun lähdin kävelemään normaalisti eteenpäin ja Helykin jo rauhoittui, kun koira jäi taaksepäin haistelemaan, niin eiköhän se lähde perään, Siinä tuli jo pienoinen paniikki, mihin törkkään tuon ylimääräisen koiran?! Soitin lopulta pikkuveljelleni joka sitten "saatteli" pienen seikkailijan kotiinsa ja juoksin itse paikalta pois.

Irtokoirat ovat alkaneet pikku hiljaa käydä ainoastaan hermoilleni. Niitä, kun on tuntunut pyörivän täällä koko ajan. Tai ainakin tämä eräs naapurin kultainennoutaja (joka kyllä nykyään pysyy nihnassa pihalla). En halua enää kertaakaan törmätä näihin irtokoiriin, jotka jäävät pyörimään jalkoihini. Mitä ihmettä teen niille, jos omistaja ei ole kotona tai kaulapannassa puhelinnumeroa? Hermoja raastavaa. Siksi ajattelinkin mainita täällä blogissa, että olkaa niin kilttejä että pitäkää koiranne kiinni TAI vahtikaa niitä kun ne ovat irti. En nyt tarkoita mitään koirien karkureissuja vaan ihmisiä jotka päästävät koiran pihalle tekemään tarpeensa ja hupsista, koira huitelee pitkin kyliä!

Ainiin! Huomasin, että asetuksissa oli päällä esto anonyyminä kommentointiin. Nyt pystyy kuitenkin anotkin jättämään kommentin :)

Maalla on mukavaa!

Ainakin meillä on alettu jo puimaan. Puimureita ja traktoreita on ihan joka paikassa. Ja mikä parasta, peltojen läpi voi kulkea. Saa vähän muokata lenkkejä. Tänäänkin, vähän laiskalla tuulella kun olin, oikaisin pellon poikki.

Hely hoksasi jotain mielenkiintoista ojassa ja hyökkäsi sinne. No ei siellä ollut hitosti mehiläisiä! Hely koitti napata niitä kiinni, mutta pakeni lopulta pellolle ja jätti mehiläiset rauhaan. Onneksi jättikin, mehiläisenpistos tästä päivästä olisikin vielä puuttunut.

Kuvat muuten viime perjantaina otettu, kun meillä oli taksvärkkipäivä. Nousin kahdeksalta aamulla ihan main näiden kuvien takia. Sumu oli jo vähän ehtinyt hävitä, mutta kerkesin pari kuvaa napsia.

Otsikko tuli mieleeni, kun tulin lenkiltä kotiin ja lisäsin kuvaa instagramiin. Olin ottanut niin maalaishenkisen kuvan Helystä heinäpaalin päällä. Ja tottahan se, maalla on mukavaa!