Kohti kesälomaa

Hely täytti äitienpäivänä 14.5 yhdeksän vuotta. Vuodet kuluu ja koira vanhenee, ei voi mitään. Koirien syntymäpäiviä ei meillä juhlita, Helykin vietti aivan normaalin päivän. Teimme pitkän pyörälenkin ja Hilla pääsi ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kävelylenkille. Rauhassa kävely alkaa pikku hiljaa onnistua, näyttelyt kutsuvat kesällä.

Viimeisistä kuulumisista tuntuu olevan todella pitkä aika ja kuvatkin tuntuvat jo vanhoilta. Ei toukokuussa mitään ihmeellistä ole kyllä tapahtunutkaan. Pyöräilyä Hillan kanssa ollaan yritetty harrastaa vähän enemmän. Samoin hihnassa kulkua, jotta päästäisiin kesällä näyttelyihin. Hely on tykännyt makoilla aamusta asti auringon lämmössä lämmittelemässä, samoin ajokoirat.

Kesäloma alkaa aivan pian, kaksi päivää alkuviikosta koulussa ja sitten tavarat kasaan ja kotia kohti. Mitähän kivaa sitä keksisi koirien kanssa tänä kesänä? Pyöräilyä ja lenkkeilyä ainakin. Blogia useammin päivittyy instagram eli jos meidän arki kiinnostaa niin sieltä löytää jaljillablogi.

Viikonlopun kuvausmaratoni

Lumen tuoma valo innostaa minut kuvaamaan aivan uudella innolla. Erityisesti lauantai oli valokuvauksen kannalta aivan upea päivä aamusta alkaen. Harmillisesti juuri sinä päivänä valokuvaus jäi vähemmälle lähinnä sen vuoksi, että Helyä ei kiinnostanut. Se olisi mieluummin juossut metsässä tai edes liikkunut eteenpäin. Paikallaan olo ei tullut kysymykseenkään.

Lauantaina otin ensimmäiset "koekuvat" Helystä itsenäisyyspäivää varten. Kaikki muu on hoidettu ja suunniteltu, enää itse kuvat puuttuvat. Toivon mukaan marraskuun lopussa maa on valkoinen, muuten suunnitelmiini tulee suuria muutoksia. Itsenäisyyspäivästä päästään kätevästi aiheeseen joulukuu ja siitä joulukalenteriin. Joulukalenteri etenee, viimein. Tietenkään kaikkia luukkuja ei ole edes suunniteltu, mutta viisi ensimmäistä on julkaisua vaille valmiita. Kerrankin olen tämän kanssa ajoissa.

Sunnuntai oli hieman synkempi päivä, mutta lumi toi onneksi valoisuutta kuviin. Pikkuveljeni avustuksella otin muutaman kuvan ajokoiristakin, joiden poseeraustaito on hieman nollan alapuolella! Hillan kanssa poseerattiin lopulta yhdessä kameralle, sillä kaikkein helpoiten se rauhoittuu, kun saa hypätä puoliksi syliin ja katsella siitä maailmaa.

Hely on alkanut vaihtamaan turkkiansa uuteen, tulkaa nyt joku kertomaan tuolle koiralle ettei sitä karvaa aleta keskellä talvea vaihtamaan! Olisi tehnyt sen edes syksyllä. Vielä, kun löytäisi jostain koirien harjat, ne tuntuvat aina olevan hukassa.

Yritän kursia tätä blogiakin vähän kasaan ennen joulukuuta. Postauksia on tullut todella vähän siihen nähden mitä olen ennen kirjoittanut, koirien kuulumiset ovat jääneet kertomatta ja ulkoasukin kaipaa jotain talvisempaa. Onneksi nyt löytyy muutama talvinen kuva kansioista, niin pääsen fiksaamaan uutta banneria.

Joululoman jälkeen minulla alkaa kuuden viikon työssäoppiminen, jonka toivon mukaan voin tehdä omalla paikkakunnalla, joka tarkoittaa, että voin koirienkin kanssa olla enemmän. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää, eletään nyt joulu ensin.

Omenavaras

Helyä en ole vielä uskaltanut taikka ehtinyt päästää irti hihnan päästä. Viiko viikonloppukin meni isovanhempien luona, kaveria nähden ja sunnuntaina nopea metsässä pyörähtäminen Hillan kanssa. Sitten olikin jo aika palata koulun penkille.

Ei Hely kuitenkaan ole liikunnatta jäänyt. Äitini on lenkittänyt sitä vähintään pari kertaa viikossa ja lähettänyt minulle kuvien muodossa Helyn kuulumisia. Neiti on mm. metsästänyt katseellaan näkymättömiä metsän olioita ja käynyt omenavarkaissa. On Hely päässyt kuitenkin vapaanakin juoksemaan. Isäni oli lähtenyt sen kanssa pellolle ja Hely oli saanut pitää hauskaa juosten miten tahtoo.

Hillan jälkeen on sekä outoa että helpottavaa lenkittää Hely. Se, että joku ei koko ajan hypi jokaiseen ilmansuuntaan, on helpottavaa. On ihanaa, että Hely ei vedä hihnassa ja kulkee vain yhteen suuntaan eli eteenpäin. Rentoa, mukavaa menoa omaan tahtiin. Ei tarvitse harppoa ja tehdä äkkipysähdyksiä.

Omenatkin ovat taas maistuneet koirille. Helyn tottelevaisuus on vaakalaudalla takapihan omenapuun takia. Jos se karkaa, on aika varmaa mistä sen silloin tulee löytämään. Sen verran hyviä nuo omenat Helyn mielestä ovat.

Riskialtis ajokoira

Raju on rehellisesti sanottuna jäänyt vähän vähemmälle huomiolle muutenkin kuin blogissa. Kesälomalla päiväni ovat koostuneet Helyn kanssa tehdystä aamulenkistä, koirien vesikippojen vahtimisesta ja illalla iltaruuan jakamisesta. Hillan kanssa leikitään ja touhotetaan päivittäin sekä mahdollisesti käydään purkamassa lenkillä energiaa. Raju taas on niin metsästyskoira kuin olla ja voi, ja se on ainoa koiramme jota ei voi irti päästää pihaan. Lisäksi sen hihnakäyttäytyminen on... No, sitä ei ole.

Raju on lämpimien ilmojen myötä rauhoittunut huomattavasti. Se makaa mielellään laatoilla, lavalla ja kopin luukulla vuoron perään. Auringon paistaessa häkeille se köllöttelee auringossa ja nautiskelee lämmöstä. Olemme vähän ihmetelleet eikö sille tule kuuma näillä keleillä. No, tuleehan sille. Aina sattuu ja tapahtuu ja Raju on koiristamme ehdottomasti se, jolle aina tapahtuu. Tällä kertaa mitä ilmeisemmin koira sai lämpöhalvauksen. Ihan sataprosenttisen varmoja ei olla, mutta siltä se eniten vaikutti. Epilepsiaakin isän kanssa mietimme, mutta lopulta se oli pois suljettu juttu. Onneksi, yksi epilepsia"potilas" riittää. Kohtaus vaikutti kuitenkin hyvin paljon epilepsialta, mutta se ajatus hylättiin, kun Raju otti kuitenkin katsekontaktia. Ilmeisesti epilepsiakohtauksen saanut ei kohtauksen aikana ota oikeastaan minkäänlaista kontaktia kehenkään. Raju kouristeli ja tärisi hullun lailla, mutta haki kuitenkin jatkuvasti katsekontaktia isääni. Hetken rauhoittelun jälkeen kouristelu loppui ja Raju tuli katsomaan minuakin häkin ovelle. Tärinä jatkui vielä jonkin aikaa ja isä suihkutti Rajun kauhuksi sen päälle viileää vettä. Se taisi kuitenkin helpottaa sillä Raju oli pian taas aivan ennallaan.

Kohtauksen jälkeen koirien vesikuppeja on vahdittu vielä ahkerammin. Kylmä vesi on vaihdettu päivittäin ja tarkasteltu onko vettä juotu. Raju on todettu aika huonoksi juojaksi, sillä se pitää pitkiä taukoja vedenjuonnissa. Kun Rajulle tulee jano, se voi helposti juoda puolet vedestä. Sen vuoksi vesikuppi on yleensä aamuisin tyhjä. Ennen luulimme, että se kaataa kupin ja vettä ei sen takia ikinä ole, mutta nykyään se ei siihen pysty. Vesi voi enintään läikkyä kupista, kun se riehuu mutta millään kuppi ei voi kokonaan tyhjentyä. Hely ja Hilla osaavat paremmin tuon vedenjuonnin. Niiden kupit eivät ikinä ole täysin tyhjiä, mutta niistä näkee, että vesi on kuitenkin maistunut.

Raju jaksaa riekkua Hillan kanssa vaikka kuinka kauan. Erityisesti aamuisin, Hillan aamuruuan jälkeen kummallakin on energiaa ja intoa vaikka muille jakaa. Raju antaa Hillan törkkiä tassulla itseään ja kiivetä selkään, sen mitä Hilla nyt pystyy, kun häkki on välissä. Hillaa ei haittaa Rajun yli-innokkuus ja leikkien "rajuus", päinvastoin. Raju on niin kiltti, etten ole ikinä tavannut noin leppoisaa, mukavaa koiraa. Se on kaikista ajokoiristamme (edesmenneistäkin) lempparini, vielä kun sen saisi haukkumaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kukaan ei ole ikinä ymmärtänyt, kun olen kertonut Rajun olevan niin erilainen ja persoonallinen ajokoira. Sen ymmärtävät parhaiten ne, jotka ovat koiran tavanneet. Raju on mielettömän ystävällinen kaikille ja sen luonne on ajokoiramaisen leppoisa, mutta silti siinä on jotain. Jotain särmää!

Muuten Rajulla menee hyvin. Se saa huomiota ja kaikki käyvät sitä aina koirahäkeillä käydessään rapsuttamassa. Raju jaksaa aina venytellä, kun sitä rapsutetaan rinnasta ja tuoda nenänsä suukoteltavaksi.

Arki koiranpennun kanssa

Ihan rehellisesti sanottuna en ole koskaan tavannut koiranpentua, joka olisi samaan aikaan ärsyttävä, itsepäinen, rohkea ja hullu, mutta samalla niin suloinen ja viattoman oloinen. Hilla on nyt 13 vko ja sen rohkeus alkoi hämmästyttää jo sen saapuessa. Se uskaltaa helposti lähteä kotona pois ihmisten luota, eikä muuten palaa jos joku ei koiraa kutsu. Kiinni saaminen on vaihtelevasti helppoa ja vaikeaa. Joskus Hilla tulee kutsusta luokse, joskus se jää vain tuijottamaan ja lopulta lähtee poispäin. Leluja heittelemällä sen saa helposti luokse ja kiinni, kunhan lelut ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos vinkuvaa palkintolelua ei löydy, kelpaa leikkeihin myös kumpparit, erilaiset harjat, kävyt, oksat, Helyn flexi ja maalarinteipistä muodostuneet pallot (jotka se löysi nurmikolta maalauksen jälkeen). Mielikuvistusta siis riittää.

Pari kertaa Hilla on päässyt heinäpellolle ja metsään juoksemaan, mutta niistä en tiedä yhtään sen enempää sillä en ole mukaan lähtenyt (tai päässyt, miten vain). Ihan hyvin on kuitenkin ilmeisesti mennyt, koira saatu kiinni ja väsytettyä niin ettei sitä pariin tuntiin näy kopin ulkopuolella.

Rajusta on muodostunut Hillalla mukava leikkikaveri. Ne touhottavat keskenään vain häkki välissä häiritsemässä. Tassut halkovat ilmaa, kun ne pujahtavat vähän väliä kaverin häkkiin. Hilla ei oikein ymmärrä, että Raju yrittää saada sen häkistä kaikki mielenkiintoiset kapulat leikkiäkseen niillä. Mm. Hillan kuminen puruluu on nyt Rajun omaisuutta sillä se ei pysynyt sitten millään oikealla omistajallaan. Rajulle siitä näytti olevan enemmän iloa, joten se on nyt sitten sen. Muutenkin Raju kaipaisi vähän enemmän aktiviteettejä, onneksi Hilla jaksaa pitää sille seuraa.

Pari kertaa olemme pikkuveljeni kanssa lähteneet lenkille niin, että toisella on Hely, toisella Hilla. Ne lenkit alkavat sujua pikku hiljaa paremmin, kunhan Hely pääsee menemään flexissä edellä. Hillaa tietenkin harmittaa, kun ei pääse kaverin rinnalle juoksemaan ja vetää hullun lailla. Vetämisen vuoksi laitoin sille Helyn vanhat valjaat, jotka osoittautuvat suurin piirtein sopiviksi. Kaulapannan kanssa se onnistuu vain kuristamaan itsensä, jos Hely on lenkillä mukana. Jos teillä on vinkkejä miten vetämisen saa kitkettyä pois, otan ehdotuksia vastaan. Se, että pysähdyn ja odotan koiran ottavan kontaktia minuun, ei kerta kaikkiaan toimi. Hilla pitää vain hihnan kireällä ja kun se kyllästyy, se lähtee vastakkaiseen suuntaan ja kiskoo taas sinne. Myöskään se, että vaihdan aina suuntaa, kun hihna kiristyy, ei toimi. Hilla stoppaa eikä suostu liikkumaan muuta kuin siihen suuntaan mihin oltiin aluksi menossa. Joten olisin erittäin kiitollinen, jos joku keksisi ratkaisun miten tuon puupään saa opetettua kunnon kansalaiseksi!

Pienien ongelmien lisäksi oli tietenkin vähän suurempikin ongelma. Emme ikinä saaneet varmuudella tietää mikä Hillalle tuli, mutta ainakaan se ei ole enää toistunut eikä toivottavasti enää toistukaan. Koko koira oli täynnä paukuroita, päässä ja jaloissa pahimmat. Viileä suihku ja sylissä rauhoittuminen auttoivat ja paukurat hävisivät pikku hiljaa. Sitten se oli ohi, ei oksentelua, ei edes kyökkimistä. Ei mitään enää sen jälkeen, mikä tietenkin oli vain hyvä juttu. Vanhempani veikkasivat paukuroiden olleen seurauksia jollekin allergialle, esimerkiksi ampiaisen pistolle. Se jäi kuitenkin täydeksi mysteeriksi.

Hillan paperit saapuivat vasta viime viikolla ja meille varmistui silloin Hillan lopullinen syntymäpäivä eli 19.4. Vähän ennen papereiden tuloa kasvattaja myös kertoi, että Hilla sai kuin saikin kennelnimen. Sen olettekin varmasti saaneet selville postauksesta joka tuli jo jokin aika sitten. Eräsuvun Hilla siitä sitten tuli, hieno nimi vai mitä?

Hilla on Helyn tavoin oleellinen osa tätä blogia ja sen kasvua ja kehitystä pääsette blogini kautta seuraamaan. Toivottavasti tulevaisuudessa voin kirjoittaa tämän kovapäisen ajokoiran olevan kova ja tajuttoman hyvä kettukoira. Sitä siltä toivotaan ja me voimme vain odottaa peukut pystyssä minkälaisen ketun ajajan isäni saa siitä koulittua!

 

Tähän loppuun vielä Rajusta sen verran, että olette ehkä huomanneetkin sen jääneen vähemmälle huomiolle blogissa. Sen elämä menee kuitenkin samaa viivaa mitä ennenkin ja päivitän taas pian senkin kuulumisia. Voisin myös tehdä vähän yhteistyötä isäni kanssa, jotta saataisiin Rajusta kuvia niin, ettei häkki kameran ja koiran välissä häiritsisi. Lähitulevaisuudessa tulossa siis kuulumisia Rajusta :)

Keskikesän juhla

Meidän juhannukseen ei mitään erityistä kuulu. Omat juhannussuunnitelmani peruuntuivat, joten kotona menee tämä juhannus. Ei se loppujen lopuksi paljoa harmita, koko perhe on kotona ja koirat Rajua lukuunottamatta ovat saaneet juoksennelle paljon vapaana. Hely ja Hilla olivat jopa keskenään vapaana pihassa ja kaikki meni ihan ok. Hely ei tietenkään tykännyt perässä roikkuvasta nassikasta vaan juoksi Hillan edellä. Lopulta nappasimme Hillan kiinni ja päästimme Helyn häkkiinsä. Siinä mielessä kohtaaminen meni hyvin, että Hely ei edes yrittänyt näykätä Hillaa. Sillä hetkellä olin kyllä aika ylpeä kovapäisestä pystykorvasta. Saa nähdä miten pian tiheä verkko neitien häkkien väliltä lähtee, toistaiseksi se kuitenkin pysyy siinä, varmuuden vuoksi.

Rajusta ja Hillasta vielä sen verran, että ne kaksi tulevat edelleen toimeen hyvin keskenään, mutta ei Raju riemusta kiljunut, kun ne kohtasivat häkin ulkopuolelle. Johtuu tosin varmasti siitä, että Raju ei päässyt karkuun kiipeilevää, teräviä hampaitaan kokeilevaa ajokoiranpentua. Ymmärrän Rajua paremmin kuin hyvin, Hillalla on jäätävän terävät hampaat ja se todellakin osaa käyttää niitä. Yritä siinä sitten kouluttaa neitiä hihnaan kun se haluaakin itse taluttaa itseään. Normaali juttu pennuilla tuo hihnan "järsiminen", mutta aina yhtä tuskastuttavaa.

Ainiin, naapuriin muutti kolmekymmentä fasaania ja olen tässä pari päivää katsellut vuoron perään fasaaneja ja Helyä. Saa nähdä milloin Hely hoksaa linnut, sillä silloin sen löytää ainoastaan sieltä! Näiden lyhyiden kuulumisien myötä toivotan hauskaa, mutta rauhallista juhannusta blogini lukijoille! Pitäkää kiva juhannus, harvoin sattuu näin hyvät kelit tähän aikaan vuodesta.



Hillan kotiutuminen

Helyn tilanteesta kerroinkin jo tarkemmin edellisessä postauksessa, mutta mitenkäs Rajulla sujuu? Ja mitä Hillalle kuuluu?

Raju on edelleen aivan oma itsensä, tuttu ja turvallinen Raju. Kerroin siis jo ensimmäisessä Hillaa koskevassa postauksessa, että Raju suhtautui rauhallisen järkevästi pikkuneitiin ja otti tämän ystävällisesti vastaan. Rajun suhtautuminen Hillaan on vähän rauhallisempaa kuin Helyyn, mikä ei ole minkäänlainen yllätys, Hilla ja Hely ovat niin erilaiset koirat. Hilla ei niinkään leiki muiden koirien kanssa, vaan tykkää itse puuhastella lelujensa kanssa. Rajun tekisi kuitenkin mieli välillä vähän leikkiä Hillan kanssa ja se yrittää haastaa pentua mukaan leikkeihinsä. Harmi, kun Raju on niin suuri ja voimakas Hillaan verrattuna. Raju ei myöskään ihan tajua voimiensa suuruutta, kun se tassullaan kurottaa pientä pentua kohti. Aika napakan ein joutuu siihen vaiheeseen sanomaan, vaikka Hilla osaakin jo vähän varoa. Plussaa on annettava Rajulle siitä, että se osaa suhtautua järkevästi pieneen päähän, joka tunkeutuu häkin väärälle puolelle. Ei Raju sille mitään tee, kunhan katsoo vain.

Rajusta olemme kyllä olleet erittäin ylpeitä, on se vaan niin kultainen koira. Sydän ihan puhdasta kultaa!

Hilla taas on kotiutunut paremmin kuin hyvin. Se alkaa jo tunnistamaan nimeään ja totteleekin sitä oikealle päälle sattuessaan. Tästä voimmekin päätellä Hillan itsepäisyyden. Se on jo vajaan viikon aikana osoittautunut tomeraksi ja rohkeaksi pennuksi, josta metsässä tulee tulevaisuudessa olemaan hyötyä. Tällä hetkellä se aiheuttaa kuitenkin meille paljon työtä ja harmaita hiuksia. Hilla on jo ehtinyt pihaltamme löytämään ne kielletyt paikat, johon se ei saisi mennä. Esimerkkinä grilli, kaivon ympärillä oleva kivikko vesineen ja pelto, johon on lähes metrin pudotus korkeimmalta kohtaa. Myöskään metsään emme ole sitä uskaltaneet käärmeiden vuoksi päästää. Energiaa on oikeasti paljon! Sanoinkin tuossa joku päivä isälleni, että luulin narttukoirien olevan rauhallisempia kuin urokset, mutta nyt voin vain todeta, että Raju oli paljon rauhallisempi pentuna. Hilla on jatkuvasti menossa johonkin ja sen on saatava aina tehdä jotain.

Lemppari leluikseen se on valinnut vanhan lippiksen, nahkaisen piikkarin ja itse tekemäni vetolelun, jota ei tosin vielä ole vedetty. Koivun palat ja kävytkin se nappaa mielellään suuhun. Ne on myös helppo napata maasta koiran suuhun, sen housunpultun tilalle. Kasvattajan luona koko konkkaronkka tykkäsi järsiä tiskiharjaa, mutta se ei ole enää meillä Hillaa innostanut. Rajun sen sijaan on jo kaksi kertaa sen saanut napattua itselleen ja huolestuttavan nopeaa vauhtia harjan varsi katoaa. Kasvattajan luona pentueella oli lelujen joukossa myös ketunhäntä. Siitä Hillakin piti todella paljon ja ensimmäinen koskaan näkemämme kuva pennusta oli ketunhännän kanssa. Harmi, kun Raju on silpunnut kaikki ketunhännät, niin niitäkään ei meiltä enää löydy. Alla kuva kahdesta Hillan lelusta, jotka väkersin kasaan tuossa yksi päivä. Yhtäkään lelua ei ole kaupasta ostettu, vaikka olemme aikoneetkin, aina ne vaan unohtuvat. Näyttää nämäkin silti kelpaavan.

Yksinolemiseen Hillaa on opetettu siitä asti, kun se meille saapui. Vaikka se kovasti viihtyykin ihmisten kanssa, ei kukaan voi jatkuvasti sen kanssa olla, eikä siihen hermotkaan riittäisi. Siksi on tärkeää opettaa Hillalle yksin oleminen. Muut koirat ovat auttaneet siinä huomattavasti, sillä ne tuovat paljon turvaa pennulle. Hyvin Hilla osaa yksin olla, mutta aina se on yhtä innoissaan ottamaan ihmisiä vastaan. Vielä ei ole ulkopuolisia ihmisiä käynyt Hillaa katsomassa, mutta huomenna testataan sekin.

Ai mitäkö kuuluu?

Se on ihan hyvä kysymys, vielä kun siihen osaisi vastata. Olen ollut aika hiljaa täällä blogin puolella, samoin instagramissa. Olen vähän jopa stressannut sitä, että pitäisi kirjoittaa ja pitäisi käydä kuvaamassa koiria. Lopulta unohdin koko stressaamisen ja ajattelin, että tämä on minun blogini enkä kirjoita tätä teitä lukijoita varten, vaan itseni takia.

Toinen syy hiljaisuuteeni on ollut se, että minulla ei ole mitään asiaa. Olen nauttinut näistä aurinkoisista päivistä ja näpsinyt satunnaisia kuvia. Olen käynyt paljon pyörälenkeille koiran kanssa ja eilenkin kiersimme parin tunnin aikana lähes kahdenkymmenen kilometrin lenkin. Alkuvaikeuksina oli Helyn jatkuva pysähtely, mutta siitä päästiin yli ja pyöräily alkoi rullaamaan. Koiran vauhdilla mentiin jokainen metri ja välillä annoin koiran hörpätä ojasta vettä. Lähtiessämme lämmintä oli noin kymmenisen astetta, mutta harmittavasti aurinko lämmitti ilman kahteenkymmeneen asteeseen saakka. Vähän liian lämmin joo, mutta hyvin Hely jaksoi ja energiaa riitti vielä kotonakin.

Muuten koirat ovat nautiskelleet lämpimistä säistä auringossa makoillen. Lämmittävän auringon vastapainoksi ne tykkäävät maata viileille laatoilla. Toinen kylki tiukasti maassa ja silmät ummessa, mutta nopeaa tahtia liikehtivät korvat kertovat niiden tarkkailevan jatkuvasti mahdollisia ihmisiä.

Tätä meille kuuluu, mites teille? Mukavaa kesän odottelua!

Kevät etenee, ja blogi myös

Blogi oli koko viikonlopun mielessäni ja pari kertaa meinasinkin kirjoittaa. Mitään ei kuitenkaan tyhjälle kirjoituskentälle syntynyt. Edes valmista postausta en voinut julkaista, sillä kuvat olivat aika vähissä. Niitä innostuin lopulta sunnuntaina räpsimään, kun hyvän paikan metsästä löysin.

En oikeastaan edes tiedä mitä teille kertoisin. Kevät etenee tasaiseen tahtiin. Peruskoulun penkillä istumista enää reilu kuukausi ja sitten onkin hetken aikaa jännittämistä mihin suuntaan sitä lähdetään. Viimeinen valtakunnallinen huomenna ja muitakaan kokeita ei enää paljoa ole (oikeasti.. Ei hajuakaan!). Viimeiset rutistukset ja sitten voi hellittää.

Koirat voivat ihan hyvin. Helyn kanssa lenkkeily jäänyt väkisinkin aika vähäiseksi. Kipu vasemmassa reidessä pakottaa hölläämään ja ottamaan rennosti. Tämä nyt ei mikään hyvä juttu koiran kannalta ole, mutta minkäs teet. Raju oma energinen ja höntti itsensä. Se jaksaa kyllä huonoinakin päivinä ilahduttaa, toivottavasti se ei koskaan aikuistu!

Se ajaa kettua!

Kuinka onnellinen voi olla meidän ajokoiran puolesta! Niinhän se menee, että uusi vuosi, uudet kujeet. Rajun kohdalla se pitää todellakin paikkansa. Heti ensimmäisenä päivänä tätä vuotta, kotiin tuli onnellinen koira ja onnellinen omistaja. Pitkästä aikaa oli lähtenyt kettu matkaan haukun kanssa. Lauantai oli välipäivä ja eräänlainen vapaapäivä, kun isä oli lintukokeessa tuomarina.

Tänään kuitenkin taas. Niin se vaan alkoi haukkumaan, vieläpä ketulla. Ei voisi tyytyväisempi olla. Viime vuoden puolella kirottiin kauriit alimpaan... No just sinne. Ja sitten Raju aloittaakin vuoden ikään kuin puhtaalta pöydältä, on se hieno koira! Kotona se tuli kodinhoitohuoneeseen juomaan ja lepäämään hetkeksi. Pieni pakkoloma tuli haljenneen tassun takia. Onneksi se ei ollut pahasti mennyt rikki, vähän rasvaa ja sitten lepoa. Pian taas hypitään ketun perässä!

Raju on siis monet kerrat ennenkin kettua ajanut ja sille on ammuttukin, mutta pari viimeisintä kuukautta ketturintamalla mennyt vähän huonosti, eikä niin vähääkään.

Hely ei ole millekään haukkunut eikä se irti ole ollut, mutta lumen sataessa maahan lähdimme pitkälle lenkille. Oli ihana lenkkeillä lumisella tiellä, pienessä pakkasessa. Yhden huononkin asian ehdin kuitenkin bongata, nimittäin koiran tassuihin paakkuuntuvan lumen. Tällä kertaa siitä päästiin kuitenkin varsin nopeasti eroon. Hely itse ne pääasiassa irrotteli tassuistaan, minä vähän helpin loppua kohden.