maanantai 29. elokuuta 2016

Sänkipellolla Hillan kanssa

Heitin pienen lenkin Hillan kanssa sunnuntaina ja kun olimme menossa sänkipellolle päin, isäni heitti, että päästäisin Hillan irti. Totesin vain, etten todellakaan uskalla päästää Hillaa irti. Olin varma, ettei itsepäinen koiranpentu tottele minua ja lähtee tielle. Aikani pähkäilin, uskaltaisinko sittenkin päästää Hillan irti. Olimme jo tarpeeksi kaukana isosta tiestä ja hihnassa Hilla totteli hyvin. Hyppi edelläni ja vilkuili minua vähän väliä, kutsuessa katsoi minuun. Lukko irti vaan.

Hilla totteli todella hyvin! Kutsuin sitä vain kerran, silloin kun otin sen kiinni, muutoin annoin Hillan kulkea vapaasi pellolla. En säikähtänyt, jos koira meni tavallista kauemmaksi (kuten yleensä, huono tapa) vaan katsoin vain, että se pysyy pellolla. Videolta näkyy Hillan touhotusta ja juoksentelua enemmän.

En aluksi edes ajatellut jakavani videonpätkiä tänne, instagramiin alunperin niitä kuvasin. Sain kuitenkin videot kätevästi koneelle, eivätkä kaikki edes seuraa Hillan kehitystä instagramissa.
Laatu on mitä on, puhelimella ei saa samanlaista jälkeä kuin kameralla.

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Ehkä Hillasta vielä koira saadaan

495_Fotor
488_Fotor
Isäni lähti sunnuntaina Hillan kanssa metsään pyörimään ja kysyin voisinko lähteä mukaan. Kun myöntävä vastaus tuli, hain kamerani ja hyppäsin auton kyytiin. Autossa Hilla on rauhallinen, fiksu matkustaja. Hetken ihmettelyn jälkeen se asettui makuulle ja painoi silmänsäkin kiinni, silloin kun mielenkiinto eri asioita kohtaan katosi.

Minut yllätti se miten erilainen Hilla on metsässä kuin kotona. Onhan Rajukin toki metsässä aivan erilainen, mutta Hilla oli oudon erilainen. Se energia mitä pennulta kotona löytyy, ei metsässä ollut siitä tietoakaan. Hilla pysytteli koko ajan kannoillamme, parin metrin päässä takana seuraten. Isäni yritti saada Hillaan vähän energiaa ja kulkemaan sitä edellämme, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Se reissu metsässä ei siis ollut kovin onnistunut. Pitäisi kuitenkin muistaa, että Hillan on vielä pieni ja sen pitäisi vain kasvaa vähän.

Onneksi hyviäkin hetkiä mahtuu joukkoon, vaikkakin aina silloin kun minä en ole lähimaillakaan. Isäni laittoi minulle eilen pari  videopätkää  ja sanoi, että koira on aivan erilainen kuin viimeksi. Videon perusteella koira vaikuttikin iloisemmalta ja paljon vauhdikkaammalta. Sen tarkemmin en tiedä, mutta ainakin isäni vaikutti tyytyväiseltä, joten se riittäköön. Jos Raju on ajoittain kultapoika, niin ehkä Hillasta tulee sitten aikanaan kultatyttö ;).
502_Fotor 498_Fotor
Vähän iso tuo tutkapanta vielä, mutta eiköhän Hilla vielä kasva!

maanantai 22. elokuuta 2016

Blogin syntymäpäivä!

Olen pitänyt tätä blogia pystyssä tasan vuoden! Kaikenlaista on tapahtunut vuoden aikana, mutta tälläinen tästä lopulta on muodostunut. Koko ajan kehitytään ja parannetaan blogia parempaan suuntaan.

Kirjoitan Helystä, Rajusta ja Hillasta nykyään tasapuolisesti. Päivitän blogia vähintään kerran viikossa, mahdollisuuksien ja ideoiden mukaan. Olen tyytyväinen viime aikoina kirjoittamaani tekstiin ja kuvatkin ovat parantuneet vuosien myötä.

Tähän blogiin minulla ei ole kertaakaan mennyt kokonaan motivaatiota. Sitä on koko ajan ollut, vaikkakin joskus vähän vähmmän. Pääsääntöisesti kuitenkin pidän kirjoittamisesta ja bloggaamisesta. Se olette suuri motivaation lähteni, täysin tietämättänne. Enkä voi kiittää siitä ainoastaan blogin lukijoita, vaan myös kaikkia, jotka seuraavat meidän poppootamme instagramissa.

Kiitos siis kaikille blogin 17 lukijalle, instagramin 320 seuraajalle sekä anonyymeinä meitä seuraavat ihmiset!
383_Fotor Seuraava postaus on muuten Hillasta ja sunnuntaipäivästä sen kanssa.

torstai 18. elokuuta 2016

Pitkä matka tähän päivään kuljettiin

Näyttökuva (16)_Fotor Osa lukijoita on seurannut minua aivan alusta asti, toiset ovat taas eksyneet ainoastaan tähän uuteen blogiin. Sen takia aion hieman muistella vanhoja ja palata ajassa taaksepäin. Kerron teille järjestyksessä asioita blogiuraltani. Joistakin asioista uusimmat lukijat saattavat yllättyä, vanhoille tämä on tuttua juttua. Kerrataan silti, minusta on mukava selata vanhaa blogia ja irvistellä: "Miksi tein noin?"

Aloitin bloggaamisen syksyllä 2013, tarkemmin sanottuna 21. syyskuuta. Aloitin blogin kirjoittamisen ystäväni kanssa ja perustimme blogin nimeltä Tassuttelua. Hän kertoi edesmenneestä jackrussellinterrieristään, minä tietenkin Helystä. Silloin postaukset olivat lyhyitä, vähän tekstiä, mutta paljon kuvia. Postasimme todella ahkerasti, lähes joka päivä. Kirjoitin ystäväni kanssa tammikuun puoleen väliin saakka, kunnes hän jättäytyi kokonaan pois. Siitä lähtien olen yksikseni blogannut.

Postaustahti pysyi koko Tassuttelua-blogin ajan aktiivisena. Ajan myötä se vähän hiipui, mutta edelleen kirjoitin viikossa pari kolme postausta. Tassuttelua-blogi kehittyi sitä myötä mitä minä kasvoin. Postausten teksti ja kuvat paranivat, ulkoasu alkoi näyttää siltä mitä halusin. Kehityin jokaisella osa-alueella ja olen ylpeä blogistani. Minulla oli aktiiviset, mukavat lukijat, jotka kommentoivat piristäviä kommentteja. He antoivat ystävällistä palautetta asioista, joissa minulla oli parantamisen varaa ja kertoivat miten paljon olen kehittynyt alkuajoista.
Näyttökuva (17)_Fotor
Kahden vuoden bloggaamisen jälkeen tuntui jotenkin tyhjältä. En tiennyt mitä voisin blogissa parantaa, motivaatiotakaan ei ollut. Blogi ei ollut paikka johon ryntäsin innoissani kirjoittamaan, tarvitsin uuden alun. Niinpä kirjoitin postauksen, jossa kerroin lopettavani Tassuttelua-blogin kirjoittamisen. Samana päivänä perustin kuitenkin tämän toisen blogin, tämän joka sai nimekseen Punainen pikinokka.

Mietin edelleen tarvitsiko minun vaihtaa blogia ja aloittaa aivan alusta. Olisin voinut poistaa kaikki postaukset ja tehdä uuden ulkoasun. En kuitenkaan halunnut. Nolotti lukea vanhoja postauksia ja pitää niitä julkisena kaikille, mutta halusin, että minä voin nähdä ne. Niinpä päädyin tähän ratkaisuun, Tassuttelua-blogi on yksityisenä ja tämä julkisena. Tämä blogi on se, josta pidän ja jonka haluan muillekin jakaa.

Myöhemmin blogi vaihtoi nimeksi Jäljillä, kun päätin ottaa Hillan ja Rajun mukaan. Siitä ei ole edes kauaa, joten moni on varmasti lukenutkin siitä.
Näyttökuva (18)_Fotor Näyttökuva (19)_Fotor
Muistaako joku minut Tassuttelua-blogin ajoilta? Entä ystäväni ja hänen koiransa? Kertokaa mikä teille on "blogiuraltani" erityisesti jäänyt mieleen, olisi kiva kuulla! :)

tiistai 9. elokuuta 2016

Aamu oli sumuinen

DSC_5554_Fotor DSC_5555_Fotor
Olin sunnuntaina kahden vaiheilla menenkö kuvaamaan vai lenkille. Päädyin tekemään molemmat, mutta eri aikaan. Otin kuvausblogiini joitakin kuvia ilman koiraa, sillä välin kun Hely napsi mustikoita vieressäni. Lopussa otin Helynkin kuvauskohteekseni ja sain ihan kivoja kuvia. Olen ennenkin ottanut koirasta kuvia sumussa, mutta ne eivät tuntuneet oikein onnistuvan. Pelkäsin samaa näitäkin kuvatessa, mutta hyvinhän tuo sumu tuntuu kuvissa näkyvän!

Helyn huomio saatiin isäni ja Hillan avulla. Isä lähti Hillan kanssa pellolle kävelemään ja purkamaan pennun energiaa. Hely tietenkin kiinnostui autosta, jonka kyydissä se pääsee aina kivoihin paikkoihin.
DSC_5577_Fotor
Hillan koivet ovat venähtäneet ihan silmissä! Enää se ei ole mikään pikkupentu, vaan se kasvaa päivä päivältä suuremmaksi ja ajokoiramaisemmaksi. Hihnassa kulkemistakin ollaan vähän harjoiteltu ja se menee jo aika hyvin. Totta kai sitä nykimistä on välillä ja Hilla tykkää jäädä haistelemaan tienreunoja, mutta jatkuva vetäminen on vähentynyt. Nyt tarvittaisiin Hillalle enemmän kokemusta hihnasta ja lenkkeilystä, niin kyllä tuosta koira saadaan. Ehdin jo vanhemmilleni huokaista, että Hillasta ei taida kunnon kansalaista tullakaan, mutta kärsivällisyyttä Tuuli, kyllä se siitä!
DSC_5583_Fotor DSC_5586_Fotor DSC_5589_Fotor

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Miten käy blogin ja koirien?

DSC_4949_Fotor
Opiskeluni alkavat 10.8. ja muutan reilun 100 kilometrin päähän kotoa. Kaikki muu jää tänne. Perheeni ja koirat jäävät tänne jatkamaan elämäänsä ja vietän heidän kanssaan vain viikonloput. Arkipäivät kulutan opiskelujen merkeissä sekä opiskelija-asuntolassa.

Ihan suoraan sanottuna minua pelottaa mielettömän paljon! Jännitän miten sopeudun tuntemattomaan paikkaan ja asuntolaan joka on täynnä ihmisiä, saanko kavereita ja miten koulu sujuu. Kaikki pelottaa! On kuitenkin pakko ajatella myönteisesti, minä sopeudun, saan kavereita ja kaikki sujuu hyvin. Jos en ajattele niin, mikään ei mene hyvin.
DSC_4952_Fotor DSC_4958_Fotor
MITEN KÄY KOIRIEN Koirat jatkavat elämäänsä normaalisti. Rajun elämä jatkuu aivan kuten ennenkin, se pääsee ajamaan kettua läpi ketun metsästysajan. Hilla pääsee isäni opastuksella harjoittelemaan ketunajoa ja kasvamaan aikuiseksi. Hely pitää kotona oravat loitolla, nauttii elämästään ja pääsee silloin tällöin hiirimetsälle pellolle.

Hely on koiristamme ainoa, jonka arki muuttuu näkyvästi opiskelujeni vuoksi. Koiran liikutus ja hoito on ollut vastuullani monen vuoden ajan ja nyt pääsen lenkkeilemään sen kanssa vain viikonloppuisin. Toivon, että se ei jää kokonaan huomiotta arkena vaan sitäkin käydään rapsuttelemassa ja päästetään pihaan juoksemaan. Onneksi tiedän, että ajokoirat eivät ole ainoita joita huomioidaan, Hely on muillekin tärkeä.

MITEN KÄY BLOGIN Sitten on tämä blogi. Koko blogi kertoo koirista, joita tulen näkemään vain viikonloppuisin. Niiden kuvaaminenkin keskittyy kokonaan niihin kahteen päivään jolloin ne näen. Tämä blogi on kuitenkin tärkeä minulle. Olen parempi kirjoittaja kuin puhuja ja pidän kirjoittamisesta. En siis todellakaan lopeta, se ei ole käynyt mielessäkään. Pitää vain kerätä postausideoita ja varastoida niitä luonnoksiin, ehkä siten saisin joka viikko edes yhden postauksen tehtyä. Sen näkee sitten aikanaan, mutta varmaa on, että bloggaaminen ei lopu!
DSC_4974_Fotor

tiistai 2. elokuuta 2016

Nams, vattuja!

Hely rakastaa mustikoita, mutta myös vadelmat ovat melko suosittuja. Niiden suosiota taitaa laskea piikit, jotka raapivat inhottavasti koiran kuonoa. Aina Helylle eivät vadelmat maistu, mutta jos ne sattuvat eteen niin se nappaa mieluusti pari suuhunsa.
DSC_4928_Fotor DSC_4940_Fotor Tänä kesänä marjoja on ollut todella paljon. Vadelmapuskatkin loistavat punaisina, niin paljon vadelmia on tänä vuonna tullut. Hillakin hoksasi eilisellä lenkillämme miten niitä vadelmia oikein kerätään puskasta. Molemmat koirat söivät tyytyväisinä omilta oksiltaan vadelmia, minä niiden välissä. Hely tosin mieluummin tapitti minua: "Oisko sulla vattuja?" Ja no, kyllähän ne piikit pistelevät ja raapivat inhottavasti.
DSC_4943_Fotor DSC_4900_Fotor