Meidän koirahäkeissä on laatat koska...

... olemme todenneet ne hyväksi ratkaisuksi.

Tuo ei riitä anonyymeille kritisoijille, jotka tulevat valittamaan miten meidän koirahäkeissämme on vääränlainen pohja. Vääränlainen pohja, sinun mielestäsi. Tässä postauksessa kerron mahdollisimman kattavasti (ja viimeisen kerran), miksi meillä ei ole hiekkapohjaa.

Koirien häkit on rakennettu vuonna 2001, kun muutimme nykyiseen taloomme. Metsänrantaan kohosi kaksi häkkiä ja kolmannen häkin kohdalle jäi vain koppi ja kettinki. Myöhemmin, kun Hely tuli 2008, siihenkin tehtiin häkki.

Vaikka kahdessa koirahäkissämme nykyään on laatat, eivät nekään ole siellä aina olleet. Joskus niissäkin oli vain hiekkapohja. En muista siitä ajasta mitään, mutta muistan kun eräs päivä tulimme kotiin ja edesmenneet koiramme rähisivät keskenään toisessa häkissä. Häkkien välissä oli vain suuri kolo, josta pystykorvamme oli kaivautunut ali. Se sai isäni laatoittamaan häkit.

Niitä ei sen jälkeen ole irroteltu, mutta eipä tosin kolmanteen häkkiin niitä ole laitettukaan. Meille on se ja sama, onko häkeissä laatat vai ei. En arvostele hiekkapohjaisia häkkejä enkä näe syytä miksen voisi omaakin koiraa sellaisessa pitää. Paitsi että minähän pidän. Helyllä toimii hiekkapohjainen häkki, mutta esim. Humun kanssa oli vähän ongelmia kaivamisen kanssa. Nykyiset koiramme pärjäisivät loistavasti ilman laattoja, mutta emme näe mitään syytä ottaa laattoja pois.

Laatat eivät haittaa koiria. Ne tykkäävät makoilla viileillä laatoilla hellekeleillä. Helykin istuskelee usein niillä kahdella laatalla, jotka sen häkin nurkasta löytyvät. Lisäksi häkit on helppo siivota ja pitää siistinä. Painepesurilla saa koko häkin putipuhtaaksi!

Nyt päästään siihen syyhyn, minkä uskon olevan suurin vastustaja ihmisille. Tassujen kärsiminen, kuluminen, halkeilu yms. Myönnän, erityisesti Rajulla tassut ovat halkeilleet. Helyllä ei yhtään, Hillasta ei vielä tietoa. Rajun tassujen halkeilu ei kuitenkaan välttämättä liity ainoastaan laattoihin. Myönnän, nekin kuluttavat tassunpohjia. Mutta niin kuluttaa myös metsän tai tien pohja, mikä vain missä se kulkee. Sen vuoksi, että ne ovat jatkuvasti niin kuivat.

Laatat eivät ole siis ainoa syy siihen, miksi koirien tassut ovat kärsineet. Mikä tahansa pohja kuluttaa tassuja, samoin eri harrastukset aina metsästyksestä agilityyn saakka. Kaikki on kuitenkin kiinni siitä, miten huollat koirasi tassut. Nekin tarvitsevat hoitoa.

Asian puiminen on oikeasti alkanut pikku hiljaa tympimään. En tarvitse negatiivisia kommentteja häkkiemme pohjasta, se on meidän ratkaisumme ja sillä siisti. Jos sinua ärsyttää asia, sitten ärsyttää. Tee sinä toisin, jos tämä on mielestäsi väärä ratkaisu. Ja jos jotain kysyttävää tai kritisoitavaa vielä mieleesi juolahti, kysy se TÄMÄN postauksen kommenteissa. Kiitos ja anteeksi. :)

Sisukas neiti!

Kuvat otettu tämän viikon aikana, ikinä eivät vain meinaa pääse blogiin asti.

Hilla on kovapäisin pentu aikoihin. Se kotiutui ensimmäisellä viikolla erittäin hyvin ja nyt tuntuu kuin pentu olisi ollut täällä aina. Vastoinkäymisiltä ei ole kuitenkaan vältytty. Sen lisäksi, että Hilla on omapäinen ja tekee juuri päinvastoin kuin käsketään, tuli pieni pelko koiran selviämisestä hengissä.

Meille tuli vanhempieni tuttuja kylään ja hain Hillan esittäytymään. Se tuli normaalisti häkistä, ehkä normaalia rauhallisemmin kuin ennen, mutta silloin en huomannut mitään. Vauhti takapihalle oli kova, joten koirasta ei näkynyt kuin vilaus, kun se pyyhälsi terassille. Sitten vasta aloimme katsoa Hillaa tarkemmin, se oli hieman nuutunut ja täynnä ihmeellisiä paukuroita. Jalat olivat aivan täynnä paukuroita, lisäksi selässä ja naamassakin oli niitä. Siinä vaiheessa kaikki olivat aivan ihmeissään, että mikä tuota koiraa vaivaa. Tietysti hätä oli hiukan suurempi, kun kyseessä oli koiranpentu eikä aikuinen koira, mutta ei siinä kukaan paniikkiin mennyt. Hetken ihmettelyn ja tutkimisen jälkeen Hilla sai viilentävän suihkun ja kylmää vettä eteensä. Laitoimme sen makuulle rauhoittumaan, sillä energia oli suihkun jälkeen aivan samaa luokkaa kuin ennenkin. Vähitellen paukurat ja turvotus naamasta katosi, helpotus! Pitkin iltaa tilannetta ollaan tarkkailtu, mutta näyttää siltä että tilanne on nyt ohitse. Emme siis tiedä mikä Hillalle tuli, mutta vahva epäilys on allergiakohtaus.

Ja näin loppuun vielä tiedoksi, Hilla ei käynyt eläinlääkärissä. Pienellä paikkakunnallamme ei ole enää eläinlääkäriä ja tietysti sunnuntai päivä vaikeuttaa asiaa. Viimeksi, kun eläinlääkäriin ollaan jouduttu lähtemään, matkaa taitettiin tunti suuntaansa. Tässä tapauksessa ei nähty tarpeelliseksi mennä eläinlääkäriin. Jos tilanne pahenee, suuntana on eläinlääkäri. Nyt kaikki ok :)

Keskikesän juhla

Meidän juhannukseen ei mitään erityistä kuulu. Omat juhannussuunnitelmani peruuntuivat, joten kotona menee tämä juhannus. Ei se loppujen lopuksi paljoa harmita, koko perhe on kotona ja koirat Rajua lukuunottamatta ovat saaneet juoksennelle paljon vapaana. Hely ja Hilla olivat jopa keskenään vapaana pihassa ja kaikki meni ihan ok. Hely ei tietenkään tykännyt perässä roikkuvasta nassikasta vaan juoksi Hillan edellä. Lopulta nappasimme Hillan kiinni ja päästimme Helyn häkkiinsä. Siinä mielessä kohtaaminen meni hyvin, että Hely ei edes yrittänyt näykätä Hillaa. Sillä hetkellä olin kyllä aika ylpeä kovapäisestä pystykorvasta. Saa nähdä miten pian tiheä verkko neitien häkkien väliltä lähtee, toistaiseksi se kuitenkin pysyy siinä, varmuuden vuoksi.

Rajusta ja Hillasta vielä sen verran, että ne kaksi tulevat edelleen toimeen hyvin keskenään, mutta ei Raju riemusta kiljunut, kun ne kohtasivat häkin ulkopuolelle. Johtuu tosin varmasti siitä, että Raju ei päässyt karkuun kiipeilevää, teräviä hampaitaan kokeilevaa ajokoiranpentua. Ymmärrän Rajua paremmin kuin hyvin, Hillalla on jäätävän terävät hampaat ja se todellakin osaa käyttää niitä. Yritä siinä sitten kouluttaa neitiä hihnaan kun se haluaakin itse taluttaa itseään. Normaali juttu pennuilla tuo hihnan "järsiminen", mutta aina yhtä tuskastuttavaa.

Ainiin, naapuriin muutti kolmekymmentä fasaania ja olen tässä pari päivää katsellut vuoron perään fasaaneja ja Helyä. Saa nähdä milloin Hely hoksaa linnut, sillä silloin sen löytää ainoastaan sieltä! Näiden lyhyiden kuulumisien myötä toivotan hauskaa, mutta rauhallista juhannusta blogini lukijoille! Pitäkää kiva juhannus, harvoin sattuu näin hyvät kelit tähän aikaan vuodesta.



Videopostaus | maanantai

Videolla pääsette pitkästä aikaa kurkistamaan meidän arkeemme. Tälläinen on oikeasti meidän ihan perus päivämme, jos lenkki miinustetaan pois. Myöskään iltaruokaa en nykyään anna, sillä isä ruokkii Hillan ja muut koirat menevät siinä sivussa.

Hillan kotiutuminen

Helyn tilanteesta kerroinkin jo tarkemmin edellisessä postauksessa, mutta mitenkäs Rajulla sujuu? Ja mitä Hillalle kuuluu?

Raju on edelleen aivan oma itsensä, tuttu ja turvallinen Raju. Kerroin siis jo ensimmäisessä Hillaa koskevassa postauksessa, että Raju suhtautui rauhallisen järkevästi pikkuneitiin ja otti tämän ystävällisesti vastaan. Rajun suhtautuminen Hillaan on vähän rauhallisempaa kuin Helyyn, mikä ei ole minkäänlainen yllätys, Hilla ja Hely ovat niin erilaiset koirat. Hilla ei niinkään leiki muiden koirien kanssa, vaan tykkää itse puuhastella lelujensa kanssa. Rajun tekisi kuitenkin mieli välillä vähän leikkiä Hillan kanssa ja se yrittää haastaa pentua mukaan leikkeihinsä. Harmi, kun Raju on niin suuri ja voimakas Hillaan verrattuna. Raju ei myöskään ihan tajua voimiensa suuruutta, kun se tassullaan kurottaa pientä pentua kohti. Aika napakan ein joutuu siihen vaiheeseen sanomaan, vaikka Hilla osaakin jo vähän varoa. Plussaa on annettava Rajulle siitä, että se osaa suhtautua järkevästi pieneen päähän, joka tunkeutuu häkin väärälle puolelle. Ei Raju sille mitään tee, kunhan katsoo vain.

Rajusta olemme kyllä olleet erittäin ylpeitä, on se vaan niin kultainen koira. Sydän ihan puhdasta kultaa!

Hilla taas on kotiutunut paremmin kuin hyvin. Se alkaa jo tunnistamaan nimeään ja totteleekin sitä oikealle päälle sattuessaan. Tästä voimmekin päätellä Hillan itsepäisyyden. Se on jo vajaan viikon aikana osoittautunut tomeraksi ja rohkeaksi pennuksi, josta metsässä tulee tulevaisuudessa olemaan hyötyä. Tällä hetkellä se aiheuttaa kuitenkin meille paljon työtä ja harmaita hiuksia. Hilla on jo ehtinyt pihaltamme löytämään ne kielletyt paikat, johon se ei saisi mennä. Esimerkkinä grilli, kaivon ympärillä oleva kivikko vesineen ja pelto, johon on lähes metrin pudotus korkeimmalta kohtaa. Myöskään metsään emme ole sitä uskaltaneet käärmeiden vuoksi päästää. Energiaa on oikeasti paljon! Sanoinkin tuossa joku päivä isälleni, että luulin narttukoirien olevan rauhallisempia kuin urokset, mutta nyt voin vain todeta, että Raju oli paljon rauhallisempi pentuna. Hilla on jatkuvasti menossa johonkin ja sen on saatava aina tehdä jotain.

Lemppari leluikseen se on valinnut vanhan lippiksen, nahkaisen piikkarin ja itse tekemäni vetolelun, jota ei tosin vielä ole vedetty. Koivun palat ja kävytkin se nappaa mielellään suuhun. Ne on myös helppo napata maasta koiran suuhun, sen housunpultun tilalle. Kasvattajan luona koko konkkaronkka tykkäsi järsiä tiskiharjaa, mutta se ei ole enää meillä Hillaa innostanut. Rajun sen sijaan on jo kaksi kertaa sen saanut napattua itselleen ja huolestuttavan nopeaa vauhtia harjan varsi katoaa. Kasvattajan luona pentueella oli lelujen joukossa myös ketunhäntä. Siitä Hillakin piti todella paljon ja ensimmäinen koskaan näkemämme kuva pennusta oli ketunhännän kanssa. Harmi, kun Raju on silpunnut kaikki ketunhännät, niin niitäkään ei meiltä enää löydy. Alla kuva kahdesta Hillan lelusta, jotka väkersin kasaan tuossa yksi päivä. Yhtäkään lelua ei ole kaupasta ostettu, vaikka olemme aikoneetkin, aina ne vaan unohtuvat. Näyttää nämäkin silti kelpaavan.

Yksinolemiseen Hillaa on opetettu siitä asti, kun se meille saapui. Vaikka se kovasti viihtyykin ihmisten kanssa, ei kukaan voi jatkuvasti sen kanssa olla, eikä siihen hermotkaan riittäisi. Siksi on tärkeää opettaa Hillalle yksin oleminen. Muut koirat ovat auttaneet siinä huomattavasti, sillä ne tuovat paljon turvaa pennulle. Hyvin Hilla osaa yksin olla, mutta aina se on yhtä innoissaan ottamaan ihmisiä vastaan. Vielä ei ole ulkopuolisia ihmisiä käynyt Hillaa katsomassa, mutta huomenna testataan sekin.

Riihimäen erämessut 2016

Jos joku ei tiedä mitkä ovat erämessut, niin voin lyhyesti yrittää selittää. Erämessuilla on kaikkea metsästykseen, kalastukseen, vaellukseen, patikointiin yms. muuhun eränkäyntiin liittyvää materiaalia ja tietoa. Siellä on erilaisia "näytteilleasettajia", yrityksiä ynnä muuta. Riihimäen erämessut on Suomen suurimmat erämessut.

Edellisistä Riihimäen erämessuista muistin väenpaljouden, eikä ihmisiä tälläkään kertaa ollut yhtään vähempää. Jokaisessa kojussa ja kaupassa oli kauheat jonot, jotka vain kasvoivat päivän mittaan. Eteenpäin mentiin joko rauhallista tahtia tai sitten hypähdellen ja kierrellen ihmisiä.

Nämä näytteilleasettajat ja heidän kojunsa olivat suurilta osin aivan samoilla paikoilla mitä edelliskerrallakin. Vaikka joitakin uusiakin juttuja oli, mielestäni näytteilleasettajia oli viime kertaista vähemmän.

Monta tuntia jaksoimme kuitenkin messuilla viettää ja aina siellä riittää katseltavaa. Ihmisten paljous vähän esti, että olisi nähnyt enemmän, mutta kivaa oli kuitenkin. Erämessuilta käteen jäi Hillan kaulapanta ja itselle uusi tuulipuku, jonka testasin äsken vesisateessa! Tulipahan tällekin kesälle saatua vesisade niskaan. Mutta ainakin takki piti vettä!

Stressaantunut koira

Hillan tulon jälkeen Hely on ollut todella jännittynyt ja stressaantunut. Se ei ehkä näytä sitä kovin selvästi, mutta kyllä sen koirasta silti näkee. Hely tarkkailee jatkuvasti mitä naapurihäkissä tapahtuu ja se jopa viettää suurimman osan ajastaan pihalla. Ennen Hillan tuloa Hely tykkäsi maata kopin luukulla ja järsiä ikivanhoja hirvenluita. Nyt Helyn makuupaikka on vaihtunut häkin oven eteen.

Tilanne on kuitenkin parantunut huomattavasti sunnuntaista. Sunnuntaina Hely vain haukkui, vinkui ja kulki häkin viertä tarkkaillen koiranpentua. Edelleenkin se haukkuu Hillalle, mutta vähemmän kuitenkin. Helyn on vaikeampi hyväksyä Hillaa kuin Rajua aikoinaan, mikä on ihan ymmärrettävää sillä Hilla on kuitenkin narttukoira.

Helyn jännittyneisyys näkyy myös häkin ulkopuolella. Kuvaaminen on erittäin hankalaa, kun Hilla vinkuu häkissä ja Hely kuuntelee ainoastaan sitä. Siispä postauksen kuvatkaan eivät ole parhaita ottamiani. Pitäisi tehdä kodin ulkopuolelle kunnon kuvausreissu, niin voisi tulla vähän onnistuneempia otoksia. Tällä hetkellä Helyn pitäminen vapaana pihassa ei tule kysymykseenkään, sillä se olisi heti koirahäkeillä. Itsessään se, että Hely on Hillan luona, ei haittaa mitään. Mutta Hely ei tyydy vain haukkumaan ja tarkkailemaan pentua, vaan se saattaa myös mennä iholle eli siis purra.

Helyn ja Rajun välit ovat ihan ennallaan. Vähän itseä harmittaa, että ne eivät ole enää häkkinaapureita, koska Hely olisi saanut Rajusta enemmän seuraa ja viihdykettä. Ei voi kuitenkaan mitään, ja ehkä nuo neidit vielä ystävystyvätkin, ken tietää.

Ennen Hillan tuloa pelkäsin, että muut koirat jäävät ihan varjoon. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Rapsuttelen ensin hetken Helyä ja Rajua, vaikka Hilla kuinka vinkuisi häkissään. Vasta sen jälkeen menen huomionkipeän koiranpennun luo. Helyn lenkitkään eivät ole jääneet yhtään vähemmällä Hillan takia, vaan liiallisen lämmön. Nekin tosin loppuvat pian, joten kohta taas päästään Helyn kanssa lenkkeilemään!

Jotkut "huolestuivat" blogin muutoksesta, että jääkö Hely nyt vähemmälle huomiolle. Hely ei jää yhtään vähemmälle huomiolle, postauksia tulee vain enemmän Rajusta ja Hillasta. Tämän uudistuksen tarkoitus on tuoda lisää sisältöä blogiin, ei jättää pystykorvaa pois. Hely on kuitenkin minulle edelleenkin se "ykköskoira"!

Muutoksen aika

Kun saavuitte blogiini, huomasitte varmasti uuden ulkoasun sekä bannerissa olevan uuden nimen, jäljillä. Mistäkö se johtuu, kerron sen teille nyt.

Perustin blogin Helyä ja Helyn kuulumisia varten. Kerroin paljon Helystä ja silloin Raju jäi vähän varjoon. Pikku hiljaa olen kuitenkin ottanut Rajua enemmän postauksiin ja  jakanut siitä kuvia. Kun Hilla tuli meille, tiesin heti kuka tulee olemaan blogissani suurena osana. Punainen pikinokka -nimi ei enää käy. Haluan ajokoirammekin enemmän esille blogissa ja olen aika varma, että tekin haluatte kuulla niistä lisää.

Blogin nykyisen nimen voi ymmärtää varmasti monella tavalla, mutta minä yhdistän sen metsästykseen. Ajattelin sen niin, että koira on jonkun eläimen jäljillä. Siitä tulee uusi nimi, jos joku sitä mietti. :)

Tervetuloa kotiin pentu!

Tänään oli se monta kuukautta odotettu päivä. Se päivä, kun uusi koiranpentu asteli taloon. Haimme koiran samalla reissulla, kun tulimme erämessuilta kotiin (erämessuista tulossa oma postaus).

Koiran nimen valinnan isä antoi minun käsiini ja parin päivän pohdinnan jälkeen päädyin nimeen Hilla. Pikkuveljeni ehti heti vitsailla ja ehdotella kaikki marjat vadelmasta puolukkaan. Nimi kuitenkin oli ja pysyi ja tänään nimi virallistettiin papereihin. Talossa on siis pienen pieni Hilla.

Voi että kun haukotuttaa!

Koko matkan kyllä väsytti niin julmetusti, että nukkueshan se meni.

Kotimatka sujui ongelmitta. Hillasta kuoriutui oikein rauhallinen matkustaja, josta tulee sen elämän aikana olemaan hyötyä. Kasvattajan luona se riehui sisarustensa kanssa sen verran paljon, että veikkasimme jo silloin, että kotimatka tulee oleman unen täyteinen. Olimme varanneet Hillalle pehmustetun korin, mutta se viihtyi paremmin sylissä. Se nukkuikin takapenkillä vuoroin pää minun tai pikkuveljeni sylissä tai sitten keskipenkillä. Kasvattaja sanoikin, että Hilla tykkää olla sylissä ja nukahtaa siihen nopeasti.

Kotona tutustuttiin vähän pihaan ja sitten häkkiin. Isä laittoi kopin luukulle laudan jotta Hilla pääsee koppiinsa. Parhaiten se viihtyikin sille ostetun maton päällä, aivan kopin luukulla. Raju otti pennun hyvin vastaan ja lopetti riehumisen käskystä. Se ei edes haukahtanut vaan vispasi vain innoissaan häntäänsä. Helyllä olikin enemmän sulattelemista Hillan suhteen. Ensin haukuttiin, sitten kitistiin ja tulevan yön se viettääkin kopin vieressä maaten. Mutta kuten isänikin sanoi: "Se on sen oma valinta". Eli nukkukoon pihalla, jos tykkää, koppi on vieressä jos vilu iskee. Voin sanoa, että tänään en ole ollut pystykorvastani ylpeä, se voisi pikku hiljaa alkaa käyttäytyä kuin kahdeksan vuotiaan pitääkin. Helyn huonosta käytöksestä huolimatta Hilla uskalsi vähän laittaa vastaan naapurilleen ja haki se siitä turvaakin ikäväänsä.

Hilla hurmasi kaikki jo tulomatkalla, sen verran ihana kaveri tuo on! Enkä epäile hetkeäkään, ettettekö tekin ihastuisi tähän neitiin.

Ainiin, koppien remontti meinasi unohtua! Uskon, että se aiheutti vähän ihmetystä, sillä en olen kertonut siitä juuri ollenkaan. Kaikki siis tehtiin ihan vain koiranpennun takia. Hely sai upouuden mökin ja Helyn vanha rempattiin Hillalle. Ajokoirat asustelevat "yhdistelmämökissä", koska sinne saa helpoiten asennettua lämmityksen.

Eka viikko takana päin

Kesäloman ensimmäiset päivät ovat menneet erittäin hyvin. Lämpimien ilmojen jälkeen tuli viileää, mikä tarkoitti sitä, että lenkkeilimme pidempiä lenkkejä pyöräillen. Pyöräilyn kanssa tuntuu aina olevan jotain parannettavaa, samoin oman kärsivällisyyteni kanssa, mutta kun se lähtee rullaamaan niin hyvin menee.

Koirat ovat vähän väliä vaihdelleet häkkejä, kun koppeja on remppailtu ja häkkejä siivottu. Ihan hyvin ne ovat aina häkeissään viihtyneet, tuntemattomasta häkistä löytyy nimittäin vaikka ja mitä mielenkiintoista. Hely löysi muun muassa pienen käärmeen, eikä neitiä pelottanut lainkaan. Uteliaana se tökki sitä tassullaan ja haukkui hullun lailla. Onneksi äidillä oli vapaapäivä ja käärme koki kohtalonsa. Hyi, pysyisivät poissa!

Lauantaina suuntaamme erämessuille, siitä olenkin tosin tainnut mainita jo moneen kertaan. Kysyn kuitenkin, haluaisitteko päivästä pitkästä aikaa videopostausta? Vaikka videossa ei meidän koiramme pyörikään, se kuitenkin jollain tapaa liittyy blogiin.

Hei hei peruskoulu...

Mukavaa kesää!

Pelottaa, jännittää, naurattaa, hymyilyttää, surettaa... Fiilikset pomppivat laidasta laitaan. On mahtavaa saada peruskoulu viimein päätökseen, onhan sitä jo yhdeksän vuotta (+eskari) käyty. Siltikin jäi haikea fiilis, opettajia, luokkakavereita ja koulua jää ikävä. Meillä on kuitenkin ollut maailman parhaimmat kolme vuotta yläasteella. On riidelty ja itketty, naurettu ja iloittu. En pysty sanomaan enää mitään muuta kuin, että suuri ikävä jää. Yksi aikakausi on kuitenkin nyt päättynyt.

Tulevaisuus tuo tullessaan jotain uutta ja pelottavaa, josta en voi vielä tietää mitään. Ennen sitä kaikkea uutta, vietetään ihana turvallinen kesäloma!

Vaikka blogini on koirablogi ja kertoo koirista, halusin silti tehdä tämän postauksen. Kirjoittaa jotain kivaa ja jakaa kuvat, joiden kuvaajan sain jäätelöllä lahjottua kuvaamaan. Kieltämättä ihan hyvin olen tuon pikkuveljeni kouluttanut kuvaamaan ;). Kuvissa näkyy kaksi eri mekkoa, sillä ne on kuvattu kahtena eri päivänä, perjantaina ja lauantaina.

Perjantaina oli jokavuotinen kevätkirkko. Kun kävelimme kirkolta koululle, oli hämmentävää ajatella, että olin juuri viimeistä kertaa käynyt kevätkirkon siinä kirkossa ja kironnut pitkästyttävän tutun matkan, jonka kipitin epätoivoisesti korkokengillä.

Ruokailun jälkeen oli koulullamme kevätjuhla. Valinnaisten musiikinryhmien esityksiä, ysien näytelmä ja laulu. Vaikka mieli tekisi laittaa video näytelmästä/laulusta teidän nähtäväksenne, jätän välistä sillä uskon etteivät siinä esiintyvät ihmiset halua näyttää kasvojansa. Sen voin kuitenkin sanoa, että vaikka yhdeksäsluokkalaisten näytelmä näytti katsojia naurattavan, sen tekeminen aiheutti huutoa, väittelyä, hermostumista ja luovuttamista. Se saatiin kuitenkin kaikkien vaikeuksien jälkeen kasaan ja esitettyä kunnialla muillekin. Ysien laulu meni vähän niin ja näin. Huonommin kuin harjoituksissa, ainakin äänen kuulumisen suhteen. Lämpimät muistot kuitenkin jäävät viimeisestä kevätjuhlasta, sillä ensimmäistä kertaa koko ysiluokkamme teki jotain yhdessä ja kuuntelivat toisiaan. Kaikkien mielipiteet kuultiin ja tuntui, että ehkä meidän ikäryhmämme ei ole ollutkaan niin raivostuttava.

Tänään lauantaina, kokoonnuimme kaikki saliin kuuntelemaan rehtorin puhe ja ottamaan vastaan päättötodistukset. Samalla jaettiin stipendit. Sieltä siirryimme luokkaan, söimme jäätelöt ja pihalla kokoonnuimme ysien kanssa kuvaan. Viimeinen yhteinen kuva ja sitten kotiin. Viimeinen päivä yläasteella oli ohi. Jos joku luokkakaveri tai opettaja tätä lukee, haluan vain kiittää. Kiitos kolmesta vuodesta ♥

"Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista..."

Lämpimien säiden etu

Lämpimät säät tarjoavat erinomaisen kuvausmahdollisuuden. Koiralla on niin kuuma, etteivät ne jaksa riehua, vaan istuskelevat tai seisovat rauhallisina ja kerjäävät rapsutuksia. Niitä ei kiinnosta, jos nappaan parikymmentä kuvaa. Vaikka kyllä Helyltä ainakin menee jossain välissä hermot ja se haukahtaa kärsimättömänä.

Tuntuu, että lämpimät säät ovat vähän vaihtelevasti koirien mieleen. Tai ainakin Rajun. Hely hakeutuu heti punaruskean turkkinsa kanssa varjoon makaamaan, mutta Raju sen sijaan saattaa käydä aurinkoon makuulle. Ei sekään tosin koko päivää siinä viihdy, mutta hetken aikaa kuitenkin.

Vaikka koirilla on kuuma ja ne ottavat rennosti, päivän ja yön aikana keräytynyt energiakin purkautuu jossain vaiheessa. Rajulla ylimääräisenä hössöttämisenä ja Helyllä haukkumisella. Metsässä on aina jotain mielenkiintoista. Onneksi ei vielä ole koirahäkkien viereisestä metsästä bongattu käärmettä, sellainenkin on sieltä joskus yritetty tappaa. Yritykseksi jäi silloin.

Kesäkuussa on myös erämessut Riihimäelle ja sinne suuntaamme tänäkin vuonna koko perheen kanssa. Onko joku tulossa kyseisille erämessuille? Meillä ainakin tulossa mielenkiintoinen ja odotettu reissu, eikä pelkästään messujen osalta. 100% varmasti kamera kulkeutuu mukaan ja postausta luvassa!

Sen enempää erämessuja miettimättä, vietetään nyt viimeiset hetket koulussa ennen lomaa. Itse otan kaiken irti loppuviikosta, sillä en palaa enää tuohon kouluun kesäloman jälkeen. Nyt ei kuitenkaan vielä surra vaan nauretaan ja yritetään nauttia (liian) lämpimistä säistä. :)