lauantai 4. kesäkuuta 2016

Hei hei peruskoulu...

Mukavaa kesää!
Pelottaa, jännittää, naurattaa, hymyilyttää, surettaa... Fiilikset pomppivat laidasta laitaan. On mahtavaa saada peruskoulu viimein päätökseen, onhan sitä jo yhdeksän vuotta (+eskari) käyty. Siltikin jäi haikea fiilis, opettajia, luokkakavereita ja koulua jää ikävä. Meillä on kuitenkin ollut maailman parhaimmat kolme vuotta yläasteella. On riidelty ja itketty, naurettu ja iloittu. En pysty sanomaan enää mitään muuta kuin, että suuri ikävä jää. Yksi aikakausi on kuitenkin nyt päättynyt.

Tulevaisuus tuo tullessaan jotain uutta ja pelottavaa, josta en voi vielä tietää mitään. Ennen sitä kaikkea uutta, vietetään ihana turvallinen kesäloma!

Vaikka blogini on koirablogi ja kertoo koirista, halusin silti tehdä tämän postauksen. Kirjoittaa jotain kivaa ja jakaa kuvat, joiden kuvaajan sain jäätelöllä lahjottua kuvaamaan. Kieltämättä ihan hyvin olen tuon pikkuveljeni kouluttanut kuvaamaan ;). Kuvissa näkyy kaksi eri mekkoa, sillä ne on kuvattu kahtena eri päivänä, perjantaina ja lauantaina.

Perjantaina oli jokavuotinen kevätkirkko. Kun kävelimme kirkolta koululle, oli hämmentävää ajatella, että olin juuri viimeistä kertaa käynyt kevätkirkon siinä kirkossa ja kironnut pitkästyttävän tutun matkan, jonka kipitin epätoivoisesti korkokengillä.

Ruokailun jälkeen oli koulullamme kevätjuhla. Valinnaisten musiikinryhmien esityksiä, ysien näytelmä ja laulu. Vaikka mieli tekisi laittaa video näytelmästä/laulusta teidän nähtäväksenne, jätän välistä sillä uskon etteivät siinä esiintyvät ihmiset halua näyttää kasvojansa. Sen voin kuitenkin sanoa, että vaikka yhdeksäsluokkalaisten näytelmä näytti katsojia naurattavan, sen tekeminen aiheutti huutoa, väittelyä, hermostumista ja luovuttamista. Se saatiin kuitenkin kaikkien vaikeuksien jälkeen kasaan ja esitettyä kunnialla muillekin. Ysien laulu meni vähän niin ja näin. Huonommin kuin harjoituksissa, ainakin äänen kuulumisen suhteen. Lämpimät muistot kuitenkin jäävät viimeisestä kevätjuhlasta, sillä ensimmäistä kertaa koko ysiluokkamme teki jotain yhdessä ja kuuntelivat toisiaan. Kaikkien mielipiteet kuultiin ja tuntui, että ehkä meidän ikäryhmämme ei ole ollutkaan niin raivostuttava.

033060
057
042
034026

Tänään lauantaina, kokoonnuimme kaikki saliin kuuntelemaan rehtorin puhe ja ottamaan vastaan päättötodistukset. Samalla jaettiin stipendit. Sieltä siirryimme luokkaan, söimme jäätelöt ja pihalla kokoonnuimme ysien kanssa kuvaan. Viimeinen yhteinen kuva ja sitten kotiin. Viimeinen päivä yläasteella oli ohi. Jos joku luokkakaveri tai opettaja tätä lukee, haluan vain kiittää. Kiitos kolmesta vuodesta ♥
018
083087
088
"Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista..."

4 kommenttia:

  1. Onnea sulle! Samat tunteet mulla.. tosin olen kiitollinen, että pääsin tuosta koulusta eroon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Mulla ei niinkään koulu vaan yksittäiset ihmiset... :)

      Poista
  2. Voi Tuuli rakas...! Kauhia ikävä tuloo <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Mut kyllä me joskus näkyillään, viimestään sillon kymmenen vuoden päästä ;) <3

      Poista