Suomenajokoira kettukoirana

Kuvat Pixabay

Muutama ihminen ihmetteli edellisen postauksen kommenteissa, miksi suomenajokoirasta jalostetaan kettua ajavaa koiraa eikä pysytellä vain jäniksissä.

Vastaukseni alkoi käydä niin pitkäksi, että päätin kirjoittaa aiheesta oman postauksen. Otin vähän asioista selvää ja kerron oman mielipiteeni, johon olen käyttänyt avukseni Suomen Ajokoirajärjestön sivujen tietoja. Kaikilla on omat mielipiteensä ja jokaisen mielipidettä tulee kunnioittaa eikä lähteä lyttäämään. Koska arvostan teidän mielipiteitänne, toivon että myös te ymmärrätte omani ja hyväksytte sen.

Kuva otettu 31. heinäkuuta 2016

Mistä tahansa luenkin, sanotaan, että suomenajokoiraa käytetään lähinnä jäniksen ja ketun metsästykseen. Suomalaista ajokoiraa lähdettiin jalostamaan, koska haluttiin saada meidän olosuhteisiimme sopiva ajokoira. Käyttötarkoituksen historiaa lukiessani esille ei nouse se, että suomenajokoira olisi jalostettu nimenomaan jäniskoiraksi. Suomen ajokoirajärjestön sivuilta esiin ponnahti eräs lause, joka kertoo paljon.

"Suomenajokoira ei ole enää pelkästään jänis- tai kettukoira, nykyään monet käyttävät sitä myös ilveksen, supin ja jopa minkin metsästyksessä."

Suomenajakoiran käyttäminen ketun metsästykseen pitäisi siis olla aivan yhtä yleistä kuin jäniksen metsästys. Rotu on jalostettu niin jänis- kuin kettukoiraksi enkä ole ennen törmännyt tähän ihmettelyyn, jota sain viime postauksessa osakseni. Toki ymmärrän miksi joillakin on käsitys siitä, että suomenajokoira olisi alunperin vain jäniskoira. Joitakin vuosia takaperin minusta tuntui ettei ajokoiralla muuta metsästetäkään. Meillä oli jänistä ajava koira ja kaikki tietämäni ajokoiran omistajat ajattivat koirallaan jänistä. Siltä minusta ainakin tuntui, voin toki olla väärässäkin.

Kuva otettu 14. elokuuta 2016

Vuosi sitten uuden koiran tullessa puheeksi, kuulin usein siitä, miten hankala on löytää pentue kettua ajavasta suvusta. Isäni etsi nimenomaan kettusukuista suomenajokoiraa, mutta niiden löytäminen oli yllättävän hankalaa. Kysyntä pennuille oli/on suurempi kuin tarjonta. Lopulta koiranpentu haettiin Keski-Suomesta, lähempänä ei yksinkertaisesti ollut. Nettiä ja myyntipalstoja selatessa huomaa, että suuri osa tarjolla olevista pennuista on jänissukuisia, josta voi varmasti päätellä, että jänistä ajava suomenajokoira on yleisempi näky metsissä. Se ei silti tarkoita, että ainoa kotimainen ajokoiramme olisi jalostettu ainoastaan jäniskoiraksi. Ehkä ketun metsästys ja ketunajokokeet ovat tulossa suurempaan suosioon kuin ennen eikä ajokoiramme jää ainoastaan jänistä ajavaksi koiraksi. Oma mielipiteeni on, että on enemmän kuin hyvä juttu, että suomenajokoiraa käytetään enemmän erilaisen riistan metsästykseen. Ainakin voimme taata sen ettei tämä rotu ole häviämässä maisemista.

Kuva otettu 9. huhtikuuta 2016

Kommenteissa ihmeteltiin myöskin miksi meillä on suomenajokoira kettukoirana. Isäni päätöstä hankkia juuri suomenajokoira metsästyskoiraksi en tiedä. Voin kuitenkin kertoa muutaman syyn, miksi minä hankkisin suomenajokoiran ketun metsästykseen.

Se on minulle tuttu koirarotu jo monen vuoden takaa. Tiedän miten hyväluonteinen, ystävällinen ja helppo koira se on ja miten hyvän metsästyskoiran siitä oikealla koulutuksella saa. Se on perusluonteeltaan rauhallinen, kuuliainen ja helposti hallittava. Lisäksi se on ainoa suomalainen ajokoiramme, kaunis ja sopii joka lähtöön. Se on metsästyskäytön lisäksi mitä mainioin perhekoira.

Ehkä meillä on suomenajokoira siksi, että sellainen on jo monen vuoden ajan talosta löytynyt ja hyväksi koiraksi todettu. Miksi vaihtamaan hyväksi todettua, yksinkertaisesti parasta ajokoiraa?

T  I  I  V  I  S  T  E  T  T  Y  N  Ä:

Suomenajokoiraa ei ole jalostettu alunperin ainoastaan jäniskoiraksi vaan sekä jänis- että kettukoiraksi. Vaikka toisin pelätään, en usko suomenajokoiran kääntyvän ainoastaan kettukoiraksi. Se on hyvä koira jäniksen- ja ketunmetsästykseen eikä suomenajokoiraa jalosteta vain kettu- tai jäniskoiraksi. On myös hyvä, että rodun monipuolisuutta käytetään hyväksi muuhunkin riistaan. Meillä on kettukoirana suomenajokoira varmasti monesta syystä. Tai ehkä olemme vain itsekkäitä ja ajattelemme, että siksi koska me olemme niin halunneet. Emme koe tarpeelliseksi vaihtaa rotua, jos tämä on hyväksi havaittu.

Kuva otettu 17. maaliskuuta 2016

Millainen on hyvä blogi?

Tästä voi olla todella montaa mieltä. Joillekin hyvä blogi on sellainen, jonka aihe itseä eniten kiinnostaa. Itse olen aika tarkka blogeista joita seuraan. Koska huomioin tarkkaan millaista blogia luen, haluan myös oman blogini näyttävän siistiltä ja helposti luettavalta.

Teksti

Tärkeintä hyvässä blogissa on tietenkin teksti. Vaikka tuntuisi kuinka kivalta tai miellyttävältä kirjoittaa omalla murteella, se ei kuitenkaan kannata. Tietenkin on mukava lukea blogia, joka on kirjoitettu juurikin sillä omalla murteellaan, mutta muut eivät murrettasi välttämättä ymmärrä. Murre tekee tekstistä epäselvää. Siksi on tärkeää kirjoittaa kirjakielellä, jota jokainen suomalainen ymmärtää. Itse kirjoitin joskus erääseen postaukseen sanan pikitie. Joku tuli kysymään minulta mikä on pikitie. Hetken katsoin kommenttia silmät lautasen kokoisena, enkä vieläkään tiedä onko pikitie murresana vai ei. Tietääkseni ei...?

Blogi on monelle varmasti myös ns. äidinkielen kurssi. Monia on luultavasti auttanut blogin kirjoittaminen sellaisiin "ongelmiin" kuin yhdyssanat tai pilkkujen paikat. Yhdyssanavirheitä näkee todella usein blogeissa ja ne kyllä pistävät ikävästi silmään. Yhdyssanojen kanssa olen aina ollut tarkka: jos en tiedä onko jokin sana yhdyssana vai ei, kysyn joltakulta tai katson netistä.  Pilkut taas olivat jossakin kohtaa pieni ongelmani. Laitoin niitä joka väliin, kunnes joku siitä mainitsi. Sen jälkeen vähensin pilkkuja huomattavasti.

Teksti on raskasta luettavaa, jos siinä on liikaa hymiöitä, ei ollenkaan kappalejakoja tai sanoja toistetaan liian usein. Hymiöiden käyttöön kiinnitin joskus omassakin tekstissäni huomiota ja poistin ne lopulta lähes kokonaan tekstistä. Toistin myös Helyn nimeä usein postauksissa. Sitten keksin poistaa joistakin kohdista nimen ja laittaa tilalle esim. se, koira tai neiti. Niistä sanoista on helppo ymmärtää kestä on kyse, kunhan muistaa silloin tällöin mainita myös koiran nimen.

Kuvat

Kuvat voivat epäonnistua monella tavalla. Ne voivat heilahtaa, olla epätarkkoja tai vaikka pakkautua liian pieniksi tiedostoiksi, jolloin niiden lisääminen blogiin on aivan turhaa. Kuvat ovat kuitenkin mielestäni tärkeä osa blogia. Minulla kuva kertoo paljon koirasta ja kuvaajasta, kuvat tuovat väriä tekstin rinnalle.

Ulkoasu

Siihen jokainen kiinnittää tahtomattaankin ensimmäisenä huomiota. Epäselvä tai liian räikeä väri hyppää liikaa silmille ja suorastaan työntää mahdollisen lukijan pois. Rauhallinen, yksinkertaisen hieno tai vaikka vähän erikoisempi banneri miellyttää jokaisen silmää ja vastaavasti vetää lukijoita puoleensa. Itse pidän nykyään bannerini yksinkertaisina enkä ala väkertämään liian vaikeita bannereita näillä olemattomilla taidoillani. Haluan kuitenkin tehdä ainakin tässä vaiheessa ulkoasuni itse, jotta se olisi juuri minun näköiseni.

Bannerin ja taustan lisäksi ainakin minä kiinnitän huomioni siihen, onko kirjoittajalle tai mahdollisille eläimille esittelysivuja. Ne antavat paljon tietoa sekä blogissa esiintyvistä ihmisistä ja eläimistä että itse blogista. Kauhean moni tuskin jaksaa alkaa etsimään erillistä postausta esittelyistä, vaan on helpompi lukea tiedot esittelysivulta. Mahdolliset linkit muihin sosiaalisiin medioihin on myös mukava löytää jostain.

Tämä on minun näkemykseni hyvästä blogista ja juuri tälläisiä blogeja itse alan seuraamaan (kunhan aihe on kiinnostava). Jokainen blogi on kuitenkin juuri tekijänsä näköinen, eikä siihen voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa. Tämä ei siis ole mikään ohjepostaus vaan puhtaasti oma mielipiteeni.

Metsästys - puolesta vai vastaan?

Aluksi mietin, onko minulla metsästyksestä ollenkaan mielipidettä. Olin pitkään sitä mieltä ettei minulla ole koko harrastuksesta minkäänlaista mielipidettä. Joulun jälkeen mielipiteeni on alkanut muovautua ja vahvistua. Pikkuveljeni aikoo suorittaa metsästäjätutkinnon ja saada metsästyskortin. Hän sai joululahjaksi mm. riistavisa-lautapelin. Tarkoitukseni ei ollut pelata sitä ollenkaan, mutta hupsista. Lähes joka ilta lomalla sitä tuli pelattua ja edistystäkin näkyy. Erotan eläimiä toisistaan ja osaan vastata moneen kysymykseen oikein.

En varmaankaan itse tule koskaan hankkimaan metsästyskorttia. Eihän ikinä voi olla varma, mutta nyt se ainakin tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Vaikka itse en metsästyskorttia hankkisikaan, se ei tarkoita etteikö minä kiinnostaisi. Metsästys on hieno laji ja jokainen päivä metsällä on erilainen. Joskus metsästyspäivä voi tuottaa pettymyksen, joskus onnistumisen tunteen. Joskus saa olla ylpeä koirastaa, toisinaan taas päivän päätteeksi tulee torut. Metsältä tullaan joko hyvällä tai huonolla fiiliksellä tai saaliin kanssa tai ilman. Meillä metsältä tullaan lähes aina ilman saalista, saalis ei ole se minkä takia metsään lähdetään. Tai se ei ainakaan ole ainut syy. Sinne mennään päästämään koira irti ja toivotaan, että se löytää jotain. Jos löytää, seistään aseen kanssa passissa ja voidaan kenties yrittää ampua, jos saalis on oikeaa lajia. Kauriita meillä tuskin siedetään, sen verran isää ärsyttää, kun Raju nappaa kauriin ajoon.

Metsästys on muutakin kuin ampumista. Aina, kun itse olen ollut isäni kanssa metsässä, sytytämme nuotion ja istumme sen ääressä. Muutoin autossa tai seisoimme hipihiljaa kylmässä. Tuliko mieleen, että millainen mielipide tästä on jäänyt takaraivooni? Vastaus on, että hyvä. Siihen tottuu ja lopulta se alkaa olemaan kivaa. Nuotiolla keksii aina jotain tekemistä.

Ollessamme pikkuveljeni kanssa nuorempia ja meillä oli jänistä ajava koira, istuimme todella usein nuotiolla. Makkaroiden jälkeen alkoi olla hieman tylsää, puhuakaan ei saanut, sen olen jo todella nuorena oppinut. Nuotiolla oli hyvä hiillos ja vieressä litteä kivi. Siispä sieniä kärventämään. Tämä oli jonkin aikaa puuhaa mitä teimme joka kerta nuotiolla. Välillä lensivät kivet nopeasti metsään, kun piti lähteä pelastamaan koira pikitieltä tai ajaa seuraavaan paikkaan koiran siirtyessä toiseen metsään.

Omasta mielestäni metsästyksen jännittävämpiä tai ehkä vähän kuumottaviakin hetkiä on, kun koira alkaa lähestyä pikitietä. Siinä tulee kiire lähteä koiraa vastaan, ettei se jää auton alle. Muistan kerran, kun edesmennyt ajokoiramme Ralli juoksi keskellä pikitietä ja rekka tuli sen takana. Onneksi rekkaa ajava henkilö oli fiksu ja hidasti, niin että isä sai huikattua koiran tien sivuun. Raju ei ole pikiteillä juoksennellut, mutta viimeksi tänä syksynä olemme isän kanssa juosseet tien reunaa, jotta koira ei tulisi tielle. Yleensä se tulee, mutta joka kerta Raju on saatu otettua kiinni. Pelkästään jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä ovat ne, kun näkee näkee koiran ja sen edellä pomppivan eläimen. Ja jos olemme niin lähellä, että on oltava hiljaa.

Kyllä, minulla on metsästyksestä myönteinen kuva enkä todellakaan vastaan ole. Miksi pitäisi olla vastaan? Onhan siitä paljon hyötyä, kunhan on järkevä metsästäjä.

Te joilla on negatiivinen kuva metsästyksestä, kertokaa miksi? Nyt saa tulla kommentoimaan anona ja haukkumaan vaikka koko harrastus lyttyyn. Tai sitten omia kokemuksia ja mielipiteitä.

Mitä mieltä minä olen?

Kovasti tekisi mieli puuttua moneen keskusteluun kertomaan oma mielipiteeni. En kuitenkaan halua omilla mielipiteilläni saada aikaan kauheaa raivoa ja pysyn siksi hiljaa. En halua olla ihminen, josta kukaan ei pidä. Olen monesti saanut todeta, että sillä tietyllä hetkellä olisin voinut olla ihan hipihiljaa. Kun minua ärsyttää tai olen vahvasti eri mieltä jostain asiasta, suustani ei välttämättä tule kovin ystävällistä palautetta. Olen suuren suuni ansioista aiheuttanut monen monta riitaa, jotka olen onnekseni saanut sovittua myöhemmin. Joskus pitäisi vain tajuta pitää suu kiinni, koska ihan jokainen tulee myöhemmällä iällä katumaan rumia sanojaan. Minäkin kadun monia asioita, vaikka teen samoja virheitä monesti vielä parinkin vuoden päästä. Ehkä vielä joskus opin pitämään suuni kiinni.

Heititte minulle joskus aikoja sitten asioita, joista voisin kertoa mielipiteeni. Otin pari juttua pois, koska en saanut siihen kohtaan kirjoitettua yhtään mitään. Minulla ei vain ollut mielipidettä kyseiseen asiaan.

Metsästyskoirat - Mahtavaa, että tämä ja metsästys tulivat tähän! Oma mielipiteeni metsästyskoirista ei voi olla kuin myönteinen. Isä ja hänen kaveripiirinsä muodostuvat hyvin vahvasti metsästäjistä ja sitä kautta metsästyksestä ja metsästyskoirista. Meillä ei ole muita koiria ollutkaan kuin metsästyskoiria ja ne ovat omalla tavallaan upeita koiria. Hyvin erilaisia kuin seurakoirat, koska harrastukset näiden kahden välillä on aivan erilaiset. Monet kerrat on hermot mennyt, kun koira bongaa oravan tai fasaanin, mutta minkäs sille mahtaa, kun riistavietti on niin suuri. Työtäänhän ne vain tekevät. Lyhyesti sanottuna metsästyskoirat ovat rohkeita ja määrätietoisia, mutta kuitenkin pohjimmiltaan ystävällisiä ja sydämmellisiä. Rajukin uljaana metsästyskoirana yrittää aina hypätä syliin... :D. Lisäksi useat metsästyskoirarodut ovat terveitä ja alkukantaisia.

Metsästys - Monet kerrat olen rämpinyt metsässä ja kastunut vesi/räntäsateessa, istunut nuotiolla ja seurannut puhelimen tai tabletin näytöltä koiran menoa. Ja kyllä, se on kivaa. Yksikään kaverini ei tätä ymmärrä, mutta se ei minua haittaa.

Metsästys on hieno harrastus ja vaikka monet miten väittäisivät metsästyksen olevan vain ampumista, niin väärässä ovat. Miettikääpä miten kävisi, jos metsästys lopetettaisiin. Haluaisitko joutua yhä useammin ja useammin hirvikolariin? Metsästys on mm. riistanhoitoa! Eivät ne metsästäjät vain jysäyttele eläimiä kumoon vaan esimerkiksi ruokkivat eläimiä. Isälläkin on riistapelto ja riistakamera sianraatojen vieressä. Eiköhän se mielipiteeni tullut aika hyvin selville.

Sairaat rodut - Mitkä te luettelette sairaiksi roduiksi? Minulle ne ovat nämä lyttykuonot, jotka suoraan sanottuna näyttävätkin heti sairailta. Kuten moni muukin varmasti, itse suosin terveitä rotuja. Onneksi kansalliskoiramme näyttää tässä asissa esimerkkiä ;)

Chihuahua - Oikeasti, miten vaikea on kirjoittaa chihuahua! Jouduin käyttämään apunani googlea tämän rodun oikeinkirjoittamiseen, anteeksi! En tunne ketään tutuistani, jolla olisi chihuahua ja ennen ajattelinkin tätä vain kaupunkilaisten käsilaukkukoirana... En kuitenkaan enää voi olla samaa mieltä, kiitos siitä Hiuhau -blogin kirjoittajalle. Kun luin joskus aikoja sitten tuota blogia, aloin oikeasti miettiä onko tämä rotu muka tuollainen. Ei se ole, chihuahuat ovat oikein suloisia ja energisia pikku pakkauksia! Ennakkoluulot rodun edustajia kohtaan ovat hävinneet! Anteeksi oikeasti kaikille rodun omistajille, en ole enää sitä mieltä, että chihuahuat ovat vain kaupunkilaisten sylikoiria! :D

Koiratanssi - Olen itsekin joskus halunnut kokeillä tätä, koska koiratanssi näyttää hienolta. Koiralla ja ihmisellä on varmasti hauskaa yhdessä ja heidän välinen luottamus ja side varmasti vahvistuu. Ainakin uskoisin näin.

Agility - Vaarallinen, mutta ihailtava laji. Minusta ei olisi siihen ja oikeasti ihailen niitä jotka agilityä harrastavat.

Eläinrääkkäys - Voiko joku oikeasti sanoa, että eläinrääkkäys on oikein? Olisin järkyttynyt, jos joku tulisi kertomaan minulle rääkkäävänsä eläimiä. Eläinrääkkääjät voisivat miettiä itsensä siihen eläimen tilalle, miltä se tuntuisi? Veikkaan ettet ainakaan riemusta kiljuisi.

Kulkukoirat - Surullista, että tässä maailmassa, joka on kehittyy ihan hurjasti jatkuvasti, on koiria ilman kotia, suojaa ja ruokaa. Voin vain kuvitella niiden hädän ja pelon, onneksi on ihmisiä jotka tekevät näiden koirien hyväksi jotain ja antavat niille uuden mahdollisuuden. Paremman mahdollisuuden.

Kulkukoirien ansaitsema uusi elämä - Ehdottomasti kaikki kulkukoirat ansaitsevat uuden elämän, jossa ne hyväksytään juuri sellaisenaan.

Ansaitsevatko kulkukoirat uuden kodin - Totta kai ansaitsevat! Mielestäni kaikkien koirien on saatava rakastava koti, joka on juuri sille koiralle täydellinen.

Bloggaaminen ja kommentit - mielipide

Minkä takia te bloggaatte? Että saisitte näkyvyyttä, hyvää palautetta ja rahaa? Vai, että voisitte jakaa kuvia ja ajatuksianne johonkin päiväkirja tyyppisesti. Minä olen tuon jälkimmäisen kannalla. Minä bloggaan koska haluan jakaa asioita ja muistella niitä sitten vuosien päästä. On kivaa huomata menestyneensä jossain asiassa, kuten kuvaamisessa. Eikä se, että kukaan ei lue tai kommentoi, haittaa ollekaan, kun pitää tekemästään asiasta todella paljon. Bloggaaminen on minulle harrastus, mitä teen kun huvittaa ja juuri niin kuin itse haluan. Blogi on minulle paikka johon voin purkaa ajatukseni ja tehdä blogista juuri omanlaiseni. Tarkoitukseni oli ensimmäistä blogia perustaessani, että en halua kenenkään tutun lukevan blogiani ja vielä tätäkin perustaessani olin sitä mieltä, mutta nykyään minulle on ihan se ja sama kuka tätä lukee.

En siis bloggaa siksi, että haluaisin paljon lukijoita ja kommentteja (vaikka ne kivoja juttuja ovatkin) tai, että haluaisin tästä rahaa. Tämä on, kuten jo sanoinkin, kiva harrastus muun elämän lisäksi.

Hain edellistä blogia kirjoittaessani Hurttahuoneelle, mutta ymmärrän hyvin miksen päässyt. Ja olen iloinen etten päässyt. Jos tällä hetkellä kuuluisin johonkin blogiportaaliin, luultavasti eroaisin siitä, koska en halua blogini kautta olla sidottuna mihinkään. Teen tätä silloin kun huvittaa, omilla ehdoillani, piste.

Tiedän miten paljon joitakin harmittaa, kun tekstejänne ei lueta tai yhtäkään kommenttia ei tule. Minulla oli bloggaamisen alussa (ja välillä vieläkin) ihan samoja fiiliksiä, miten mukava olisikaan jos joku lukisi tekstejä. Tämän tilanteen tullessa, blogia aletaan linkittämään erilaisille sivustoille ja laitetaan esimerkiksi niille portaaleille viestiä. Sillä tavalla saa lukijoita, mutta ovatko he sellaisia jotka vain arvostelevat ja haukkuvat vai sellaisia joita oikeasti kiinnostaa?

Omasta mielestäni olen onnistunut molempien blogieni kanssa hyvin. En ole saanut yhtäkään negatiivista kommenttia, ainoastaan mukavia ja piristäviä. Olen saanut lukijat blogiini "oikein". En tiedä mitä olen tehnyt, ehkä en mitään, mutta jokainen tätä blogia lukeva on mukava ihminen joka antaa positiivista kommenttia ja osaa pitää suunsa kiinni tilanteen niin vaatiessa.

Sitten päästäänkin näihin arkemme "sankareihin", jotka jaksavat päivästä toiseen olla haukkumassa ja arvioimassa muita ja muiden tekemisiä anonyyminä. Onko se kivaa? Varmasti, kun tietää olevansa omasta mielestään oikeassa ja saa toisen näyttämään muiden silmissä idiootilta. On se mukavaa, kun voi nimettömänä tulla netissä haukkumaan ja pätemään. Oikeasti, herätkää!

En ole ikinä, en ikinä, laittanut negatiivista kommenttia netissä kenellekään. Jos jokin asia ei minua miellytä, pyrin olemaan hiljaa tai laittamaan neutraalin viestin, josta tulee mielipiteeni esille nätisti sanottuna. Ja nimellisenä. Jos oikeasti haluat haukkua ja mollata ihmisiä, tee se nimellä varustettuna, niin bloggaaja voi tarpeen tullen olla yhteydessä poliisiin, jos viestisi eivät häntä miellytä! :))

Olen puhunut, joten, mukavaa illanjatkoa kaikille! :)