Mitä tietää puolen vuoden metsästystauko?

Hiihtoloma päättyi aivan liian nopeasti. Viikko meni Pyhällä hiihtäen ja MM-kisoja seuratessa. Koirat jäivät paappani hoidettavaksi kotiin ja lopettivat metsästyskautensa muita aiemmin. Sinällään harmi, päivää ennen Pyhälle lähtöä tuli hyvät metsästyskelit ja ne jäivät meidän koirilta nyt välistä. Hyvä metsästyskausi kuitenkin takana, erityisesti Hillalla, nyt vain keskitytään ihan muihun juttuihin seuraavat puoli vuotta.

Hillan kanssa jatkamme epäsäännöllisen säännöllistä koulutusta siitä miten hihnassa kuljetaan. Asiaa hankaloittaa se, että asun viikot poissa kotoa eikä muilla ole juurikaan kiinnostusta harjoitella Hillan kanssa. Pikkuveljeni on muutaman kerran Hillan kanssa kokeillut, mutta minun vastuulleni se loppujen lopuksi jää. Joten hitaasti edetään ja välillä mennään vähän takapakkia, mutta kyllä se siitä.

Hillan energiaa lähdetään purkamaan metsästyskauden ulkopuolella ensin potkukelkkaillen ja lumien sulaessa siirrytään sitten pyöräilyyn. Jos siinä olisi edes vähän virikettä tuolle ikiliikkujalle. Pyrin opettamaan Hillalle, että vetovaljaissa saa vetää, kaulapannassa ei. Eli vetovaljaita käytetään ainoastaan vetämiseen. Vielä, kun saisi ne valjaat hankittua, yllättävän hankalaa touhua!

Tulimme Pyhältä päivää aikaisemmin mitä oli tarkoitus ja se sopi minulle hyvin. Oli mukava päästä vielä kokonaiseksi viikonlopuksi kotiin ennen koulun alkua. Hely sai erityisesti sunnuntaina liikkua paljon. Ensin kävellen lähes kymmenen kilometrin lenkki ja myöhemmin potkukelkalla vauhdikkaampi neljän kilometrin lenkki. Vielä olisi koiralla ollut virtaa, mutta ehkä siinä oli hyvä kilometrimäärä yhdelle päivää.

Suomenajokoira kettukoirana

Kuvat Pixabay

Muutama ihminen ihmetteli edellisen postauksen kommenteissa, miksi suomenajokoirasta jalostetaan kettua ajavaa koiraa eikä pysytellä vain jäniksissä.

Vastaukseni alkoi käydä niin pitkäksi, että päätin kirjoittaa aiheesta oman postauksen. Otin vähän asioista selvää ja kerron oman mielipiteeni, johon olen käyttänyt avukseni Suomen Ajokoirajärjestön sivujen tietoja. Kaikilla on omat mielipiteensä ja jokaisen mielipidettä tulee kunnioittaa eikä lähteä lyttäämään. Koska arvostan teidän mielipiteitänne, toivon että myös te ymmärrätte omani ja hyväksytte sen.

Kuva otettu 31. heinäkuuta 2016

Mistä tahansa luenkin, sanotaan, että suomenajokoiraa käytetään lähinnä jäniksen ja ketun metsästykseen. Suomalaista ajokoiraa lähdettiin jalostamaan, koska haluttiin saada meidän olosuhteisiimme sopiva ajokoira. Käyttötarkoituksen historiaa lukiessani esille ei nouse se, että suomenajokoira olisi jalostettu nimenomaan jäniskoiraksi. Suomen ajokoirajärjestön sivuilta esiin ponnahti eräs lause, joka kertoo paljon.

"Suomenajokoira ei ole enää pelkästään jänis- tai kettukoira, nykyään monet käyttävät sitä myös ilveksen, supin ja jopa minkin metsästyksessä."

Suomenajakoiran käyttäminen ketun metsästykseen pitäisi siis olla aivan yhtä yleistä kuin jäniksen metsästys. Rotu on jalostettu niin jänis- kuin kettukoiraksi enkä ole ennen törmännyt tähän ihmettelyyn, jota sain viime postauksessa osakseni. Toki ymmärrän miksi joillakin on käsitys siitä, että suomenajokoira olisi alunperin vain jäniskoira. Joitakin vuosia takaperin minusta tuntui ettei ajokoiralla muuta metsästetäkään. Meillä oli jänistä ajava koira ja kaikki tietämäni ajokoiran omistajat ajattivat koirallaan jänistä. Siltä minusta ainakin tuntui, voin toki olla väärässäkin.

Kuva otettu 14. elokuuta 2016

Vuosi sitten uuden koiran tullessa puheeksi, kuulin usein siitä, miten hankala on löytää pentue kettua ajavasta suvusta. Isäni etsi nimenomaan kettusukuista suomenajokoiraa, mutta niiden löytäminen oli yllättävän hankalaa. Kysyntä pennuille oli/on suurempi kuin tarjonta. Lopulta koiranpentu haettiin Keski-Suomesta, lähempänä ei yksinkertaisesti ollut. Nettiä ja myyntipalstoja selatessa huomaa, että suuri osa tarjolla olevista pennuista on jänissukuisia, josta voi varmasti päätellä, että jänistä ajava suomenajokoira on yleisempi näky metsissä. Se ei silti tarkoita, että ainoa kotimainen ajokoiramme olisi jalostettu ainoastaan jäniskoiraksi. Ehkä ketun metsästys ja ketunajokokeet ovat tulossa suurempaan suosioon kuin ennen eikä ajokoiramme jää ainoastaan jänistä ajavaksi koiraksi. Oma mielipiteeni on, että on enemmän kuin hyvä juttu, että suomenajokoiraa käytetään enemmän erilaisen riistan metsästykseen. Ainakin voimme taata sen ettei tämä rotu ole häviämässä maisemista.

Kuva otettu 9. huhtikuuta 2016

Kommenteissa ihmeteltiin myöskin miksi meillä on suomenajokoira kettukoirana. Isäni päätöstä hankkia juuri suomenajokoira metsästyskoiraksi en tiedä. Voin kuitenkin kertoa muutaman syyn, miksi minä hankkisin suomenajokoiran ketun metsästykseen.

Se on minulle tuttu koirarotu jo monen vuoden takaa. Tiedän miten hyväluonteinen, ystävällinen ja helppo koira se on ja miten hyvän metsästyskoiran siitä oikealla koulutuksella saa. Se on perusluonteeltaan rauhallinen, kuuliainen ja helposti hallittava. Lisäksi se on ainoa suomalainen ajokoiramme, kaunis ja sopii joka lähtöön. Se on metsästyskäytön lisäksi mitä mainioin perhekoira.

Ehkä meillä on suomenajokoira siksi, että sellainen on jo monen vuoden ajan talosta löytynyt ja hyväksi koiraksi todettu. Miksi vaihtamaan hyväksi todettua, yksinkertaisesti parasta ajokoiraa?

T  I  I  V  I  S  T  E  T  T  Y  N  Ä:

Suomenajokoiraa ei ole jalostettu alunperin ainoastaan jäniskoiraksi vaan sekä jänis- että kettukoiraksi. Vaikka toisin pelätään, en usko suomenajokoiran kääntyvän ainoastaan kettukoiraksi. Se on hyvä koira jäniksen- ja ketunmetsästykseen eikä suomenajokoiraa jalosteta vain kettu- tai jäniskoiraksi. On myös hyvä, että rodun monipuolisuutta käytetään hyväksi muuhunkin riistaan. Meillä on kettukoirana suomenajokoira varmasti monesta syystä. Tai ehkä olemme vain itsekkäitä ja ajattelemme, että siksi koska me olemme niin halunneet. Emme koe tarpeelliseksi vaihtaa rotua, jos tämä on hyväksi havaittu.

Kuva otettu 17. maaliskuuta 2016

Tammikuun ensimmäinen viikonloppu

Viimeinen lomaviikko päättyi monien onnistumisien, hymyjen ja ilon saattelemana. Koirilla kaikki erittäin hyvin, Hely on päässyt kaksi kertaa tämän viikon aikana vapaasti pitämään hauskaa ja ajokoirillakin on onnistanut.

Pakkaset hellittivät loppiaisen jälkeen joten ajokoirat pääsivät metsälle. Oli niille intoa ja virtaa jo kertynytkin, onneksi käyttivät sen fiksusti hyödykseen. Raju aloitti lauantaina monen tunnin ketun ajolla haukun kanssa. Jossain vaiheessa Hilla laitettiin Rajun tilalle ajamaan ja lopulta Hillan ensimmäinen kettu saatiin ammuttuakin. Kyllä Hillalle on kehuja kertynyt, eikä Rajullakaan huonosti mennyt.

Sunnuntaina meni myöskin hyvin. Raju aloitti ketun ajolla, mutta joutui pettymään pahemman kerran, kun Hilla laitettiin sen tilalle. Hilla sitten ajoikin pitkän matkaa, kaksi tuntia haukulla. Raju pääsi vielä jatkamaan Hillan työtä lopussa, joten ei se joutunut vain autossa istua pettyneenä. Molemmat koirat ajoivat hyvin ja vieläpä haukun kanssa. Raju ei aina päästä haukahdustakaan, joten hyvä juttu, kun se edes joskus haukkuu.

Hyvän mielen viikonloppu

Pitkästä aikaa olisi kuulumisien aika. Viimeksi olen blogiin päivittänyt kuulumisia marraskuussa, mutta sen jälkeen on ehtinyt tapahtua.

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni. Mitään ihmeellistä ei sinä päivänä tapahtunut, kävin lenkillä ja hädissäni otin blogiin aiheeseen kuuluvat kuvat. Niiden eteen olen käyttänyt paljon aikaa, vaivaa ja kärsivällisyyttänikin on koeteltu. Tiedossa oli, että Hely ei ole helpoin kuvattava, mutta tilanteesta teki entistä vaikeamman kaulassa roikkuva lippuviritelmä.

Kaikki sen lippujonon kanssa ei mennyt ihan putkeen. Olisin voinut tehdä siitä lyhyemmän ja laittaa liput tiheämpään, mutta ehkä sitten ensi vuonna viisaampana. Silloin tosin taidan viedä kuvaukset astetta korkeammalle tasolla, vietämmehän sentään sadannetta itsenäisyyspäivää.

Vasta kolmannella kuvauskerralla itsenäisyyspäivänä sain kuvat, jotka edes jollain tapaa miellyttivät itseäni. Aiemmat yritykset menihän ihan metsään, mutta kun olin päätökseni kuvista tehnyt, minä myös kuvat otin. Asiassa auttoivat hieman naapurimme fasaanit, joista olen aiemminkin puhunut. Helyn huomio pysyi siivekkäissä ja käytin tilaisuuteni hyväksi.

Pelkkiä itsenäisyyspäivän kuvia ei viikonloppuun kuulunut. Lauantaina ja sunnuntaina metsältä palasi varsin tyytyväinen porukka. Parhaimpina hetkinään lempinimensä saanut kultapoika Raju ajoi kettua viikonlopun molempina päivinä varsin mallikkaasti haukun kera. Iloinen yllätys niiden liian monien kauriiden jälkeen, on meillä hieno ajokoira

Täytti tämä samainen kultapoika vuosiakin. Marraskuun viimeinen päivä tuli neljä vuotta täyteen, mikä tuntuu todella vähäiseltä. Tuntuu niin oudolta ajatella, että koira on ollut meillä vasta sen neljä vuotta, ihan kuin sitä olisi kauemmin, kun se taloon asteli.

Niin se aika kuitenkin menee, Hilla on jo reilun kahdeksan kuukauden ja Helykin täyttää ensi keväänä yhdeksän. Jos tuo koira ei muuta ole elämänsä aikana saanut aikaan, niin ainakin se vaikutti oikein tyytyväiseltä löydettyään parikymmentä fasaania naapurin puolelta! :D

Pitkän päivän jälkeen väsyttää

Pitkästä aikaa sain Rajustakin kuvia, kun se tuotiin sisälle lämpimään metsäreissun jälkeen. Kovasti koiraa väsytti, silmät meinasivat väkisinkin sulkeutua. Ei vain malttanut laskea päätä nukkuakseen. Lopulta se rauhoittui ihan kunnolla ja laittoi kyljelleen nurkkaan. Raju on kyllä muutenkin todella rauhallinen sisällä. Se saattaa vähän kierrellä, mutta rauhoittuu aina lopulta johonkin makuulle.

Haava rinnassakin on parantunut hyvin. Vielä pitäisi saada siihen kunnon karva, mutta muuten siinä ei ole enää mitään.

Ajokoirien täyteiset kaksi päivää

En ole aivan varma oliko se viime viikon keskiviikko vai torstai, kun päästimme pikkuveljeni kanssa Hillan irti. Siellä se juoksi pitkin poikin. Välillä lähti pois näkyvistä, välillä tuli jalkoihin kerjäämään huomiota. Ihan mukava reissu, hihnakäyttäytyminen tosin ei ole edennyt suuntaan eikä toiseen.

Kuvia on lähinnä vain alkumatkasta pellolta, kun olimme vasta menossa metsään. Akku näytti kahta tolppaa jo kotona ja lähestyi uhkaavasti loppua jatkuvasti. Lisäksi metsässä oli vastassa sellainen synkkyys, että sulloin kameran lähes välittömästi laukkuun.

Täytyy kyllä myöntää, että Helyn kanssa on paljon mukavampi kiertää metsässä. Koira on koko ajan hallinnassa ja näkyvissä sekä tulee kutsusta luo. Ei tarvitse edes laittaa sille ylimääräisiä pantoja kaulaan, jos ei välttämättä halua.

Sunnuntaina lähdin pitkästä aikaa isäni mukaan metsään. Raju teki mitä nyt ikinä tekikään, kulki pitkin poikin ja vietti aikaansa autossa. Hilla sai olla enemmän irti ja kulkea metsässä. Hajujakin eksyi nenään, mutta ei sieltä lopulta mitään löytynyt.

Hilla - koira täynnä rakkautta

Sen lisäksi, että Hillasta on tullut minulle tärkeä ja arvokas osa arkeani, se saa ihmiset hymyilemään. Hillalle on helppo hermostua, kun se touhottaa pää kolmantena jalkana joka ilmansuuntaan yhtäaikaa, mutta siihen leppyy nopeasti. Koiran ei tarvitse kuin tunkea syliin ja tökätä kuononsa naamalle. Nauruhan siinä pääsee.

Sunnuntaina Hilla yllätti. En sitten tiedä yllättikö se muita kuin minut, mutta ainakin sai kaikki iloisiksi. Hilla ajoi kettua puoli tuntia, ja haukun kanssa. Se on lähes 6 kuukautiselta koiralta hieno juttu, todella hieno juttu.

Rajun sairasloman vuoksi Hilla pääsi sekä lauaintaina että sunnuntaina metsään. Rajulle se näytti olevan kova paikka. Vaikka kotiin jäi Hillan lähdettyä Hely, Raju ulisi monta tuntia. Niin kovasti olisi tehnyt mieli metsään, se ei edes ymmärtänyt miksi joutui jäämään häkkiin. Huuto jatkui vielä sydäntä särkävämmin, kun lähdin lenkille Helyn kanssa. Kävin oikein sääliksi Rajua.

Taas sattui ja tapahtui

Viime viikonloppuun mahtui paljon koiria.. Paljon lenkkeilyä, eläinlääkäri ja metsästystä.

Lauantaina vietin Hillan ja Helyn kanssa yli neljä tuntia ulkona. Ensin Hillan kanssa kiersimme lähes kymmenen kilometrin kävelulenkin. Se olikin mielenkiintoinen lenkki. Hilla sai ajokoiran nenäänsä paljon uusi hajuja, kun kuljimme sille aivan uutta reittiä. Millään pentu ei olisi malttanut pysyä tienreunassa, vetämättömyydestä puhumattakaan!

Lenkin lopussa käteni sanoivat itsensä irti ja ojensin flexin pyöräilevän pikkuveljeni käteen. Hölkkäsin vierellä valmiina ottamaan Hillan itselleni, jos tulee auto tai se päättää hypätä pyörän eteen. Hilla kuitenkin juoksi eteenpäin kovaa vauhtia eikä kiinnittänyt mitään huomiota takana tulevaan pyörään. Tärkeintä näytti olevan eteenpäin meneminen!

Sunnuntaina en nähnyt Hillaa kertaakaan edes vilaukselta. Isäni osti jokin aika sitten toisen samanlaisen tutkapannan, joka meiltä ennestäänkin löytyi, jotta hän voisi päästää molemmat ajokoirat irti yhtäaikaa. Isäni, pikkuveljeni ja molemmat ajokoirat olivat lähteneet metsään, koiria tosin ei pääsetty samaan paikkaan irti.

Raju toisti viime vuotisen eläinlääkärireissun, valitettavasti. Ennen puolta päivää metsältä tultiin itsensä teloneen koiran kanssa. Raju oli ilmeisesti juossut keppiin tai puunoksaan, sillä sen rinnassa roikkui repeytynyttä ihoa. Siitä taas tikattavaksi eläinlääkäriin.

Olin lähtenyt jo lenkille, kun isä palasi eläinlääkäristä, mutta kävin moikkaamassa nuutunutta ajokoiraa myöhemmin. Hilla ei ollut kotona vaan sen kanssa oltiin lähdetty uudelle metsäreissulle, aamun mennessä pieleen.