Riskialtis ajokoira

Raju on rehellisesti sanottuna jäänyt vähän vähemmälle huomiolle muutenkin kuin blogissa. Kesälomalla päiväni ovat koostuneet Helyn kanssa tehdystä aamulenkistä, koirien vesikippojen vahtimisesta ja illalla iltaruuan jakamisesta. Hillan kanssa leikitään ja touhotetaan päivittäin sekä mahdollisesti käydään purkamassa lenkillä energiaa. Raju taas on niin metsästyskoira kuin olla ja voi, ja se on ainoa koiramme jota ei voi irti päästää pihaan. Lisäksi sen hihnakäyttäytyminen on... No, sitä ei ole.

Raju on lämpimien ilmojen myötä rauhoittunut huomattavasti. Se makaa mielellään laatoilla, lavalla ja kopin luukulla vuoron perään. Auringon paistaessa häkeille se köllöttelee auringossa ja nautiskelee lämmöstä. Olemme vähän ihmetelleet eikö sille tule kuuma näillä keleillä. No, tuleehan sille. Aina sattuu ja tapahtuu ja Raju on koiristamme ehdottomasti se, jolle aina tapahtuu. Tällä kertaa mitä ilmeisemmin koira sai lämpöhalvauksen. Ihan sataprosenttisen varmoja ei olla, mutta siltä se eniten vaikutti. Epilepsiaakin isän kanssa mietimme, mutta lopulta se oli pois suljettu juttu. Onneksi, yksi epilepsia"potilas" riittää. Kohtaus vaikutti kuitenkin hyvin paljon epilepsialta, mutta se ajatus hylättiin, kun Raju otti kuitenkin katsekontaktia. Ilmeisesti epilepsiakohtauksen saanut ei kohtauksen aikana ota oikeastaan minkäänlaista kontaktia kehenkään. Raju kouristeli ja tärisi hullun lailla, mutta haki kuitenkin jatkuvasti katsekontaktia isääni. Hetken rauhoittelun jälkeen kouristelu loppui ja Raju tuli katsomaan minuakin häkin ovelle. Tärinä jatkui vielä jonkin aikaa ja isä suihkutti Rajun kauhuksi sen päälle viileää vettä. Se taisi kuitenkin helpottaa sillä Raju oli pian taas aivan ennallaan.

Kohtauksen jälkeen koirien vesikuppeja on vahdittu vielä ahkerammin. Kylmä vesi on vaihdettu päivittäin ja tarkasteltu onko vettä juotu. Raju on todettu aika huonoksi juojaksi, sillä se pitää pitkiä taukoja vedenjuonnissa. Kun Rajulle tulee jano, se voi helposti juoda puolet vedestä. Sen vuoksi vesikuppi on yleensä aamuisin tyhjä. Ennen luulimme, että se kaataa kupin ja vettä ei sen takia ikinä ole, mutta nykyään se ei siihen pysty. Vesi voi enintään läikkyä kupista, kun se riehuu mutta millään kuppi ei voi kokonaan tyhjentyä. Hely ja Hilla osaavat paremmin tuon vedenjuonnin. Niiden kupit eivät ikinä ole täysin tyhjiä, mutta niistä näkee, että vesi on kuitenkin maistunut.

Raju jaksaa riekkua Hillan kanssa vaikka kuinka kauan. Erityisesti aamuisin, Hillan aamuruuan jälkeen kummallakin on energiaa ja intoa vaikka muille jakaa. Raju antaa Hillan törkkiä tassulla itseään ja kiivetä selkään, sen mitä Hilla nyt pystyy, kun häkki on välissä. Hillaa ei haittaa Rajun yli-innokkuus ja leikkien "rajuus", päinvastoin. Raju on niin kiltti, etten ole ikinä tavannut noin leppoisaa, mukavaa koiraa. Se on kaikista ajokoiristamme (edesmenneistäkin) lempparini, vielä kun sen saisi haukkumaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Kukaan ei ole ikinä ymmärtänyt, kun olen kertonut Rajun olevan niin erilainen ja persoonallinen ajokoira. Sen ymmärtävät parhaiten ne, jotka ovat koiran tavanneet. Raju on mielettömän ystävällinen kaikille ja sen luonne on ajokoiramaisen leppoisa, mutta silti siinä on jotain. Jotain särmää!

Muuten Rajulla menee hyvin. Se saa huomiota ja kaikki käyvät sitä aina koirahäkeillä käydessään rapsuttamassa. Raju jaksaa aina venytellä, kun sitä rapsutetaan rinnasta ja tuoda nenänsä suukoteltavaksi.

Arki koiranpennun kanssa

Ihan rehellisesti sanottuna en ole koskaan tavannut koiranpentua, joka olisi samaan aikaan ärsyttävä, itsepäinen, rohkea ja hullu, mutta samalla niin suloinen ja viattoman oloinen. Hilla on nyt 13 vko ja sen rohkeus alkoi hämmästyttää jo sen saapuessa. Se uskaltaa helposti lähteä kotona pois ihmisten luota, eikä muuten palaa jos joku ei koiraa kutsu. Kiinni saaminen on vaihtelevasti helppoa ja vaikeaa. Joskus Hilla tulee kutsusta luokse, joskus se jää vain tuijottamaan ja lopulta lähtee poispäin. Leluja heittelemällä sen saa helposti luokse ja kiinni, kunhan lelut ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos vinkuvaa palkintolelua ei löydy, kelpaa leikkeihin myös kumpparit, erilaiset harjat, kävyt, oksat, Helyn flexi ja maalarinteipistä muodostuneet pallot (jotka se löysi nurmikolta maalauksen jälkeen). Mielikuvistusta siis riittää.

Pari kertaa Hilla on päässyt heinäpellolle ja metsään juoksemaan, mutta niistä en tiedä yhtään sen enempää sillä en ole mukaan lähtenyt (tai päässyt, miten vain). Ihan hyvin on kuitenkin ilmeisesti mennyt, koira saatu kiinni ja väsytettyä niin ettei sitä pariin tuntiin näy kopin ulkopuolella.

Rajusta on muodostunut Hillalla mukava leikkikaveri. Ne touhottavat keskenään vain häkki välissä häiritsemässä. Tassut halkovat ilmaa, kun ne pujahtavat vähän väliä kaverin häkkiin. Hilla ei oikein ymmärrä, että Raju yrittää saada sen häkistä kaikki mielenkiintoiset kapulat leikkiäkseen niillä. Mm. Hillan kuminen puruluu on nyt Rajun omaisuutta sillä se ei pysynyt sitten millään oikealla omistajallaan. Rajulle siitä näytti olevan enemmän iloa, joten se on nyt sitten sen. Muutenkin Raju kaipaisi vähän enemmän aktiviteettejä, onneksi Hilla jaksaa pitää sille seuraa.

Pari kertaa olemme pikkuveljeni kanssa lähteneet lenkille niin, että toisella on Hely, toisella Hilla. Ne lenkit alkavat sujua pikku hiljaa paremmin, kunhan Hely pääsee menemään flexissä edellä. Hillaa tietenkin harmittaa, kun ei pääse kaverin rinnalle juoksemaan ja vetää hullun lailla. Vetämisen vuoksi laitoin sille Helyn vanhat valjaat, jotka osoittautuvat suurin piirtein sopiviksi. Kaulapannan kanssa se onnistuu vain kuristamaan itsensä, jos Hely on lenkillä mukana. Jos teillä on vinkkejä miten vetämisen saa kitkettyä pois, otan ehdotuksia vastaan. Se, että pysähdyn ja odotan koiran ottavan kontaktia minuun, ei kerta kaikkiaan toimi. Hilla pitää vain hihnan kireällä ja kun se kyllästyy, se lähtee vastakkaiseen suuntaan ja kiskoo taas sinne. Myöskään se, että vaihdan aina suuntaa, kun hihna kiristyy, ei toimi. Hilla stoppaa eikä suostu liikkumaan muuta kuin siihen suuntaan mihin oltiin aluksi menossa. Joten olisin erittäin kiitollinen, jos joku keksisi ratkaisun miten tuon puupään saa opetettua kunnon kansalaiseksi!

Pienien ongelmien lisäksi oli tietenkin vähän suurempikin ongelma. Emme ikinä saaneet varmuudella tietää mikä Hillalle tuli, mutta ainakaan se ei ole enää toistunut eikä toivottavasti enää toistukaan. Koko koira oli täynnä paukuroita, päässä ja jaloissa pahimmat. Viileä suihku ja sylissä rauhoittuminen auttoivat ja paukurat hävisivät pikku hiljaa. Sitten se oli ohi, ei oksentelua, ei edes kyökkimistä. Ei mitään enää sen jälkeen, mikä tietenkin oli vain hyvä juttu. Vanhempani veikkasivat paukuroiden olleen seurauksia jollekin allergialle, esimerkiksi ampiaisen pistolle. Se jäi kuitenkin täydeksi mysteeriksi.

Hillan paperit saapuivat vasta viime viikolla ja meille varmistui silloin Hillan lopullinen syntymäpäivä eli 19.4. Vähän ennen papereiden tuloa kasvattaja myös kertoi, että Hilla sai kuin saikin kennelnimen. Sen olettekin varmasti saaneet selville postauksesta joka tuli jo jokin aika sitten. Eräsuvun Hilla siitä sitten tuli, hieno nimi vai mitä?

Hilla on Helyn tavoin oleellinen osa tätä blogia ja sen kasvua ja kehitystä pääsette blogini kautta seuraamaan. Toivottavasti tulevaisuudessa voin kirjoittaa tämän kovapäisen ajokoiran olevan kova ja tajuttoman hyvä kettukoira. Sitä siltä toivotaan ja me voimme vain odottaa peukut pystyssä minkälaisen ketun ajajan isäni saa siitä koulittua!

 

Tähän loppuun vielä Rajusta sen verran, että olette ehkä huomanneetkin sen jääneen vähemmälle huomiolle blogissa. Sen elämä menee kuitenkin samaa viivaa mitä ennenkin ja päivitän taas pian senkin kuulumisia. Voisin myös tehdä vähän yhteistyötä isäni kanssa, jotta saataisiin Rajusta kuvia niin, ettei häkki kameran ja koiran välissä häiritsisi. Lähitulevaisuudessa tulossa siis kuulumisia Rajusta :)

Rytilammen laavu

Kävimme sunnuntaina 17.7. Simpsiöllä Rytilammen laavulla. Hely pääsi mukaan, vaikka ulkona olikin hieman lämmin. Hyvin sillä kuitenkin meni eikä malttanut millään pysähtyä kun halusin kuvata. Teimmekin äitini kanssa vähän yhteistyötä, äiti nappasi Helyn hihnana aina, kun pysähdyin kuvaamaan ja juoksin heidät sitten kiinni.

Rytilampi on pieni, nimensä mukaisesti lampi. Se on keskellä metsää ja sen ympäri menee polku. Polun varrella on pari nuotiopaikkaa sekä laavu, jossa me pysähdyimme paistamaan makkaraa. Helyn köytimme puuhun kiinni, jotta makkarat saivat olla rauhassa. Huutoahan siitä seurasi, mutta parin makkaransiivun jälkeen sekin taukosi.

Laavu oli hienossa paikassa, näkymä lammelle vain ei ollut ihan selvä vaan välissä oli pieniä koivuja ja muita risuja. Polut olivat vähän kivikkoisia, mutta saipahan hyppiä pitkin poikin. Polun varrella, aina siellä täällä oli penkki ja ns. taulu jossa oli esim. lyhyt esittely metsäkurjenpolvesta, jota vieressä saattoi kasvaa. Kokonaisuudessaan koko paikka oli hieno ja yllätyin miten läheltä meitä löytyykin noin hieno paikka. Ei aina tarvitse lähteä kauas pohjoiseen löytääkseen jotain hienoa. Sitä voi löytyä lähempää kuin osaa arvatakaan. Toki lappi on aina yhtä mykistä ja mahtava paikka. Mutta Simpsiötä voi suositella kaikille, jos sinne eksytte joskus lumettomaan aikaan, suosittelen kiertämään.

Sekä minulle ja äidilleni että Helylle tuotti iloa jättimäiset mustikat, joita polun vieressä kasvoi. Hely tunnetusti ihastui niihin niin paljon, että sain tosissani kiskoa sitä eteenpäin. Muuten reitillä ei ollut mitään Helyä pysäyttävää vaan se taivalsi reipasta tahtia eteenpäin.

Reissulta on vielä vaikka kuinka paljon kuvia, mutta esittelen niitä vaikka instagramissa, sillä tähän postaukseen en viitsi enempää tunkea. Edellisessä postauksessa on muuten video tältä kyseiseltä päivältä. :)

Eräsuvun Hilla | 13 vko

Sunnuntai videolla

Tässä videopostaus eiliseltä. Videon muokkauksessa tuli vähän kiire, sillä video oli pakko saada tänä aamuna youtubeen ja blogiin. Siispä lähes puoli kahteentoista tappelin videon kanssa vaikka aamulla oli kuudelta herätys töihin. No, hyvällä tuurilla saan tänään koneen huoltoon.

Hely sai liikuntaa normaalia enemmän liikuntaa ensin normaalin lenkin muodossa, iltapäivällä laavuilun merkeissä. Laavusta tulossa oma postauksensa myöhemmin, nyt jätän teille vain videon.

Valokuvaus harrastuksenani

Suomenpystykorva. Vain yksi sana ja se kertoo minulle todella paljon. Nyt en kerro koirarodusta tai siitä mitä rotu minulle merkitsee, vaan tuo sana kertoo minulle myös sen mistä kuvausharrastukseni lähti.

Eläimet ovat hankalia kuvauskohteita eikä koirat poikkea tästä yhtään. Varsinkaan metsästyskoiramme, joita ei ole millään lailla koulutettu. Vaikea lähteä rakentamaan kehitystä kuvaajana, kun lähtee heti vaikeasta kohteesta liikkeelle. En kadu kuitenkaan yhtään, eläinten kuvaaminen kasvattaa kärsivällisyyttä ja olen ylpeä, että olen pystynyt kehittymään kuvaamisessa niin paljon. Koirien kuvaaminen on ainakin omalla kohdallani ollut opettavaista ja onneksi aloitin niistä.

Pitkään koirat olivat ainoita kuvauskohteita, sillä ne kiinnostivat eniten. Silloin tällöin kuvasin ihmisiäkin, mutta niitä vain sen takia, että joku halusi sosiaaliseen mediaan uuden kuvan. Nykyään kuvaan valitettavan vähän ihmisiä, vaikka haluaisinkin kuvata enemmän. Koirat vievät edelleen valtaosan kamerani muistista, mutta kyllä mukaan mahtuu monen monta auringonlaskua ja ötökkää.

Vaikka koiria kuvaankin paljon, se on enää vain harvoin satunnaista räpsimistä. Suunnittelen paljon mihin menen kuvaamaan ja paikan päällä sitten ohjaan koiraa oikeaan paikkaan ja katson hyvän kulman kuvata. Otan monta kuvaa ja eri kulmista. Irti oleva, jatkuvassa liikkeessä oleva koira on haastavampi kuvattava. Pitää pystyä ennakoimaan koiran seuraavaa liikettä ja suuntaa mihin se on menossa, tarvitaan paljon kärsivällisyyttä!

Mm. nämä olen valokuvauksesta oppinut:

• Koiraa kuvataan sen silmien korkeudelta, samoin ihmisiä.
• Kuvien asetukset kannattaa säätää manuaalisesti, se auttaa kehittymään.
• Myös kuvan tausta on tärkeä osa kuvaa, kunhan se ei vie liikaa huomiota itse kuvauskohteesta.
• Kohdetta kannattaa kuvata monesta eri suunnasta, se tekee jokaisesta kuvasta erilaisen ja mielenkiintoisen niiden katsojalle.
• Samaan kuvaustyyliin tai kohteeseen ei kannata jämähtää, on kokeiltava myös jotain uutta.
• Kuvauskohteen ei tarvitse olla kuvan keskellä.

Jos sinua kiinnostaa myös muut ottamani kuvat, suosittelen katsomaan valokuvausblogini. Siellä on kaikkea muuta kuvaamaani, koirat pysyvät tässä blogissa. Parissa postauksessa tosin on koirienkin kuvia, mutta vain sellaisia joista olen erityisesti pitänyt.

Maitohorsmien seassa

Edelliset tuolla ottamani kuvat menivät pilalle. Olin laittamassa niitä blogiin, kun huomasin, että laatu on aivan surkea! Pidin niistä kuvista todella paljon, mutta laadutonta materiaalia en halua julkaista.

Tein uuden kuvausreissun eilen ja olen kyllä todella tyytyväinen näihinkin kuviin. Hely oli kunnolla, vaikka ei aina jaksanutkaan istua paikallaan vaan lähti välillä mustikkajahtiin omin luvin. Se mustikkajahti loppui lyhyeen, kun hain koiran aina uudestaan ja uudestaan takaisin.

Kuvauspaikka on mahtava, vaikka aina harmittaakin, kun hieno metsä kaadetaan. Plussaa hakkioissa on kuitenkin se, että niistä tulee erittäin valoisia, jolloin siellä kasvaa vaikka ja mitä. Esimerkiksi tämä hakkio ui maitohorsmissa ja näytti siellä vadelmiakin kasvavan. Ehkä lähdemme sinne myöhemmin Helyn kanssa keräämään vadelmia.

Kuvia yhdessä

Pikkuveljeni suostui ottamaan kuvia minusta kera kahden riiviön, Helyn ja Hillan. Se olikin suurempi projekti mitä luulin. Hely suostui istumaan kyllä nätisti vierelläni, mutta Hilla olikin toinen juttu. Se oli puoliksi sylissäni, puoliksi terassin lattialla. Hely kiinnosti sitä aivan tajuttoman paljon ja välillä piti kurkotella pystykorvaista päin. Siitä seurasi Helyn närkästynyt haukkuminen ja kymmenen sentin siirtyminen poispäin.

Muuten ne ovat ihan sujut jo. Hely ei enää yritä näykkiä Hillaa tai edes äristä. Varmuuden vuoksi verkko pysyy edelleen neitien välistä, Hely kun voi olla aika arvaamaton. Mutta tällä hetkelle vaikuttaa todella hyvältä, peukut Helylle!

Tässä kuitenkin lähes kaikki kuvat. Eipä sieltä onnistuneita löytynyt, mutta julkaisen tämän nyt kuitenkin.