Innostuin pitkästä aikaa lähtemään pellon reunalle Helyn kanssa. Viimeksi olen päästänyt koiran irti metsästyskauden lopussa tai hieman sen loppumisen jälkeen. Ja ennen kuin kukaan ehtii tulla valistamaan minua siitä, että koiraa ei saa pitää irti metsästyskauden ulkopuolella, niin selvennän pari asiaa.
Tiedän, että koiran pitää olla kytkettynä maaliskuun alusta syksyyn, aina metsästyskauden alkuun asti. Hely on metsästyskoira ja erityisesti metsästyskoiriahan tämä koskee. Tiedän ja tunnen koirani kuitenkin niin hyvin, että voin vannoa sen pysyvän koko ajan näköetäisyydellä, tulevan käskystä luokse ja antavan ottaa kiinni, jos tilanne niin vaatii. En päästä koiraa metsään, vaan silloin harvoin kun Hely kesällä on irti, annan sen juosta vain pellolla ja metsä -tai peltotiellä (jossa ei siis koskaan liiku ketään). Kuten moni varmasti tietää, Hely ei piittaa mitään linnuista joten niistä ei meille pelkoa ole. Muut eläimet taas joko lähtevät tieltä minut kuullessaan jo kauan ennen koiran irti päästämistä tai sitten ne ovat niin suuria (kuten hirvet), että ne näen jo kaukaa. Ja Helyhän ei kovin helposti jäljille lähde. (Sain Helyn kuulostamaan todella taidokkaalta metsästyskoiralta, mutta minkäs teet kun tuo ei hauku millekään!)
Jos sitä nyt palaisi taas asiaan. Pyöräilimme siis tuttuun paikkaan, jossa olen usein Helyä päästänyt irti. Tunnen paikan hyvin ja tiedän, että pellolla riittää Helylle niin paljon haisteltavaa ettei se lähde mihinkään. Aikani jaksoin yrittää kuvaamista, mutta heinikko oli niin pitkää ettei koko koiraa näkynyt kuvassa. Kävelin sitten vain omia polkujani heinikossa ja metsätiellä, Hely välillä vierelläni pää kallellaan; "Saako namin?"
Helyn tottelevaisuus oli aika vaihtelevaa. Ja ymmärrän sen, sillä sitä harvoin kutsutaan niin usein luokse mitä minä kutsuin tänään. Se on tottunut kulkemaan omia polkujaan, ihmiset omiaan. Se välillä poikkeaa tarkistamaan onko muut vielä matkassa mukana ja vaihtaa suuntaa ihmisten mukana. Suomenpystykorva on muutenkin todella lähellä pysyvä, sillä pitäähän sen suhteellisen lähellä pysytellä metsäkanalintuja metsästettäessä. Siitä onkin ollut minulle apua, koska vaikka Hely ei kutsusta tulisi luokse, voin vaihtaa vain suuntaa ja pian koira viilettää ohitseni.
Kun kyllästyin koiran vahtimiseen ja märällä pellolla kulkemiseen, otin Helyn kiinni viereiseltä hakkiolta ja kuljetin sitä kiveltä toiselle kuvattavaksi. Ei muuten jää kesän ainoaksi kuvauskerraksi tuossa paikassa, sillä havaitsin jo tullessamme, että maitohorsmia täynnä oleva hakkuualue on täydellinen kuvauspaikka. Siellä täällä kalliota, suuria kiviä, vähän pienempiä kiviä, kaadettuja puita ja paljon maitohorsmia. Ottamalla otetut poseerauskuvat jätän toiseen postaukseen, nyt jaan muita reissun otoksia. Osassa voi näkyä hienosta maitohorsmamerestäkin kuvia.
