Aurinkoinen päivä nevalla

Viikko sitten kävelimme isäni mökille nevan kautta. Teimme saman retken uudelleen äitini ja Helyn kanssa lauantaina. Pikkuveljeni ei lähtenyt tällä kertaa mukaan eikä GPS-pantakaan ollut käytössämme. Päästin kuitenkin koiran menomatkaksi juoksemaan vapaana ja otin sen mökillä sitten hihnan päähän pienten erimielisyyksien takia. Menomatka sujui ihan hyvin sen suuremmitta ongelmitta. Mökillä ennen makkaranpaistoa Hely oli laitettava hihnan päähän, kun olisi halunnut juosta pitkin poikin. Olisi saanut minun puolesta juostakin, jos olisi ollut tutkapanta kaulassa. Ilman sitä on vähän turvaton olo, kun koiraa ei näy eikä ole mitään tietoa missä se on. Tulomatkan Hely oli flexissä, en viitsinyt sitä enää vapaaksi päästää.

Lauantai nevalla

Lauantaina lähdettiin kaupan kautta vaeltamaan ja etsimään erästä mökkiä, joka tönöttää nevan reunalla. Siellä tulee käytyä todella harvoin, viimeisimmän reissun olen tehnyt sinne viime talvena hiihtäen. Ilman latua eksyisin nevalle luultavasti viidessä minuutissa, joten hyvä kartanlukija on välttämätön tälle reissulle.

Hely pääsi irti heti, kun GPS-panta saatiin kaulaan. Se totteli irti pääsemisestä alkaen hyvin ja kuunteli, jos joku huikkasi vaihtamaan suuntaa. Alkumatka meni hyvin, kunnes koiran tottelevaisuuden jyräsi tieltään riistavietti. Hirvet saapuivat kuvioihin ja Hely lähti tietenkin niiden perään. Muutama minuutti yritettiin huikkia koiraa pois, mutta koira jatkoi päättäväisesti matkaansa. Mökki oli jo lähellä ja Hely juoksi hurjaa vauhtia vain poispäin meistä. 1,3 kilometrin päässä olevaa koiraa ei niin vain saa pois huutamalla. Kävelimme loppumatkan mökille ilman Helyä. Aikansa se jaksoi ihmetellä itsekseen ja tuli lopulta takaisin luoksemme. Mökin luona se viihtyi hyvin eikä lähtenyt ollenkaan omille reissuille. Oikein mielellään se tutki paikkoja mökissä ja haukkui ruuan perään.

Menomatkan kävelimme nevan reunaa ja oikaisimme metsän läpi. Tulomatkan kävelimme nevaa pitkin rauhallisempaan tahtiin. Kuvattiin ja mietittiin miten kiva nevalla olisi ollut luistella. Luistimien puuttuessa olin tyytyväinen nastalenkkareihin, pysyi pystyssä, vaikka välillä olisi juossut.

Kotiin jäänyt pidempi objektiivi jäi harmittamaan. Loppujen lopuksi lyhyemmällä sai kyllä kivoja kuvia, mutta olisihan se pitkä ollut parempi vapaana juoksevan koiran kuvaamiseen. Näihin on tällä kertaa tyytyminen, ehkä ensi kerralla muistan ottaa oikean putken mukaan.

Mukava päivä vietettiin äitini, pikkuveljeni sekä Helyn kanssa. Eihän se ihan suunnitellusti mennyt, mutta hällä väliä. Hirvistä ja unohtuneesta putkesta huolimatta oli kaikilla kivaa, sitten loppujen lopuksi!

Iloinen pyöreähkön karvakasan omistaja

 

Kuvat on otettu tietääkseni vuonna 2008 tai 2009 isäni pienellä mökillä keskellä ei mitään (eli keskellä metsää). En ole monta kertaa tuolla käynyt, sillä sinne pääsee nopeiten ja helpoiten talvelle latua pitkin ja kilometrejä kertyy n. seitsemän + saman verran takaisin.

Tänään otin itseäni "niskasta kiinni" ja lähdin taas kohti mökkiä. Hely ja pikkuveljeni roikkuivat matkassa mukana, vai olinko se minä joka roikuin mukana... Perinteinen hiihto ei ole todellakaan minun lajini ja hiihto näyttikin aika räpiköinniltä. Hely ainakin oli innoissaan ja juoksi edellämme. Varsinkin loppumatka meni hyvin, alkumatkasta taas tuli pieni mutka matkaan. Toinen pystykorva nimittäin tepsutteli omistajansa kanssa vastaan. Muuten tilanne olisi mennyt ihan ok, mutta Hely oli juuri silloin vapaana. Loppujen lopuksi se meni kuitenkin aika kivuttomasti, vastaantuleva hiihtäjä piti Helyn loitolla koirastaan sen aikaa, että ehdimme paikalle. Pikkuveljeni, joka paikalla ehti ensimmäisenä, otti Helyn syliinsä ja sain napsauttaa hihnan lukon koiran kaulapantaan. Tapaturmilta vältytty!

Kun Hely hetken kuluttua unohti toisen koiran, päästin sen uudelleen irti ja matka jatkui taas hyvin. Ennen hiihtämään lähtöä kauhistelin miten Hely tottelee minua, sillä unohdin herkut kotiin. Kaikki meni siltä osin kuitenkin todella hyvin, annoin neidin mennä omia polkujaan, sillä aina jossain vaiheessa se kiiti ohitseni kuin pikajuna. Koira teki siis kulkemisen mahdollisimman helpoksi itselleen ja kipitti latua pitkin. Onneksi se ei kuitenkaan paina niin paljoa, että olisi ladut pilannut. Kutsuttaessa Hely totteli hyvin (paitsi silloin kun toinen koira tuli vastaan...) 

Lomalle aikana koiranruokkijamme oli hoitanut hommansa hyvin. Raju ei liho niinkään helposti, mutta voi kauhistus tuo pystykorvainen. Onneksi sen mahan ympärille ei ole montaa kiloa kertynyt ja ne saa nopeasti lähtemään liikunnalla.

Älkää kauhistuko Helyn järkyttävästä karvanlähdöstä. Tarkoitus oli harjata se eilen lenkin jälkeen, mutta se sitten jäi. Tänään olin niin väsynyt, että juotin vain koiran ja päästin sen häkkiinsä. Tälläinen oli viimeinen hiihtolomapäivämme. Oli mukavaa viettää päivä Helyn kanssa, kun en voinut olla sen kanssa muuten viikolla.