Ehkä Hillasta vielä koira saadaan

Isäni lähti sunnuntaina Hillan kanssa metsään pyörimään ja kysyin voisinko lähteä mukaan. Kun myöntävä vastaus tuli, hain kamerani ja hyppäsin auton kyytiin. Autossa Hilla on rauhallinen, fiksu matkustaja. Hetken ihmettelyn jälkeen se asettui makuulle ja painoi silmänsäkin kiinni, silloin kun mielenkiinto eri asioita kohtaan katosi.

Minut yllätti se miten erilainen Hilla on metsässä kuin kotona. Onhan Rajukin toki metsässä aivan erilainen, mutta Hilla oli oudon erilainen. Se energia mitä pennulta kotona löytyy, ei metsässä ollut siitä tietoakaan. Hilla pysytteli koko ajan kannoillamme, parin metrin päässä takana seuraten. Isäni yritti saada Hillaan vähän energiaa ja kulkemaan sitä edellämme, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Se reissu metsässä ei siis ollut kovin onnistunut. Pitäisi kuitenkin muistaa, että Hillan on vielä pieni ja sen pitäisi vain kasvaa vähän.

Onneksi hyviäkin hetkiä mahtuu joukkoon, vaikkakin aina silloin kun minä en ole lähimaillakaan. Isäni laittoi minulle eilen pari  videopätkää  ja sanoi, että koira on aivan erilainen kuin viimeksi. Videon perusteella koira vaikuttikin iloisemmalta ja paljon vauhdikkaammalta. Sen tarkemmin en tiedä, mutta ainakin isäni vaikutti tyytyväiseltä, joten se riittäköön. Jos Raju on ajoittain kultapoika, niin ehkä Hillasta tulee sitten aikanaan kultatyttö ;).

Vähän iso tuo tutkapanta vielä, mutta eiköhän Hilla vielä kasva!

Arki koiranpennun kanssa

Ihan rehellisesti sanottuna en ole koskaan tavannut koiranpentua, joka olisi samaan aikaan ärsyttävä, itsepäinen, rohkea ja hullu, mutta samalla niin suloinen ja viattoman oloinen. Hilla on nyt 13 vko ja sen rohkeus alkoi hämmästyttää jo sen saapuessa. Se uskaltaa helposti lähteä kotona pois ihmisten luota, eikä muuten palaa jos joku ei koiraa kutsu. Kiinni saaminen on vaihtelevasti helppoa ja vaikeaa. Joskus Hilla tulee kutsusta luokse, joskus se jää vain tuijottamaan ja lopulta lähtee poispäin. Leluja heittelemällä sen saa helposti luokse ja kiinni, kunhan lelut ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Jos vinkuvaa palkintolelua ei löydy, kelpaa leikkeihin myös kumpparit, erilaiset harjat, kävyt, oksat, Helyn flexi ja maalarinteipistä muodostuneet pallot (jotka se löysi nurmikolta maalauksen jälkeen). Mielikuvistusta siis riittää.

Pari kertaa Hilla on päässyt heinäpellolle ja metsään juoksemaan, mutta niistä en tiedä yhtään sen enempää sillä en ole mukaan lähtenyt (tai päässyt, miten vain). Ihan hyvin on kuitenkin ilmeisesti mennyt, koira saatu kiinni ja väsytettyä niin ettei sitä pariin tuntiin näy kopin ulkopuolella.

Rajusta on muodostunut Hillalla mukava leikkikaveri. Ne touhottavat keskenään vain häkki välissä häiritsemässä. Tassut halkovat ilmaa, kun ne pujahtavat vähän väliä kaverin häkkiin. Hilla ei oikein ymmärrä, että Raju yrittää saada sen häkistä kaikki mielenkiintoiset kapulat leikkiäkseen niillä. Mm. Hillan kuminen puruluu on nyt Rajun omaisuutta sillä se ei pysynyt sitten millään oikealla omistajallaan. Rajulle siitä näytti olevan enemmän iloa, joten se on nyt sitten sen. Muutenkin Raju kaipaisi vähän enemmän aktiviteettejä, onneksi Hilla jaksaa pitää sille seuraa.

Pari kertaa olemme pikkuveljeni kanssa lähteneet lenkille niin, että toisella on Hely, toisella Hilla. Ne lenkit alkavat sujua pikku hiljaa paremmin, kunhan Hely pääsee menemään flexissä edellä. Hillaa tietenkin harmittaa, kun ei pääse kaverin rinnalle juoksemaan ja vetää hullun lailla. Vetämisen vuoksi laitoin sille Helyn vanhat valjaat, jotka osoittautuvat suurin piirtein sopiviksi. Kaulapannan kanssa se onnistuu vain kuristamaan itsensä, jos Hely on lenkillä mukana. Jos teillä on vinkkejä miten vetämisen saa kitkettyä pois, otan ehdotuksia vastaan. Se, että pysähdyn ja odotan koiran ottavan kontaktia minuun, ei kerta kaikkiaan toimi. Hilla pitää vain hihnan kireällä ja kun se kyllästyy, se lähtee vastakkaiseen suuntaan ja kiskoo taas sinne. Myöskään se, että vaihdan aina suuntaa, kun hihna kiristyy, ei toimi. Hilla stoppaa eikä suostu liikkumaan muuta kuin siihen suuntaan mihin oltiin aluksi menossa. Joten olisin erittäin kiitollinen, jos joku keksisi ratkaisun miten tuon puupään saa opetettua kunnon kansalaiseksi!

Pienien ongelmien lisäksi oli tietenkin vähän suurempikin ongelma. Emme ikinä saaneet varmuudella tietää mikä Hillalle tuli, mutta ainakaan se ei ole enää toistunut eikä toivottavasti enää toistukaan. Koko koira oli täynnä paukuroita, päässä ja jaloissa pahimmat. Viileä suihku ja sylissä rauhoittuminen auttoivat ja paukurat hävisivät pikku hiljaa. Sitten se oli ohi, ei oksentelua, ei edes kyökkimistä. Ei mitään enää sen jälkeen, mikä tietenkin oli vain hyvä juttu. Vanhempani veikkasivat paukuroiden olleen seurauksia jollekin allergialle, esimerkiksi ampiaisen pistolle. Se jäi kuitenkin täydeksi mysteeriksi.

Hillan paperit saapuivat vasta viime viikolla ja meille varmistui silloin Hillan lopullinen syntymäpäivä eli 19.4. Vähän ennen papereiden tuloa kasvattaja myös kertoi, että Hilla sai kuin saikin kennelnimen. Sen olettekin varmasti saaneet selville postauksesta joka tuli jo jokin aika sitten. Eräsuvun Hilla siitä sitten tuli, hieno nimi vai mitä?

Hilla on Helyn tavoin oleellinen osa tätä blogia ja sen kasvua ja kehitystä pääsette blogini kautta seuraamaan. Toivottavasti tulevaisuudessa voin kirjoittaa tämän kovapäisen ajokoiran olevan kova ja tajuttoman hyvä kettukoira. Sitä siltä toivotaan ja me voimme vain odottaa peukut pystyssä minkälaisen ketun ajajan isäni saa siitä koulittua!

 

Tähän loppuun vielä Rajusta sen verran, että olette ehkä huomanneetkin sen jääneen vähemmälle huomiolle blogissa. Sen elämä menee kuitenkin samaa viivaa mitä ennenkin ja päivitän taas pian senkin kuulumisia. Voisin myös tehdä vähän yhteistyötä isäni kanssa, jotta saataisiin Rajusta kuvia niin, ettei häkki kameran ja koiran välissä häiritsisi. Lähitulevaisuudessa tulossa siis kuulumisia Rajusta :)

Eräsuvun Hilla | 13 vko

Hilla testaa palkintonsa

Osallistuin erämessujen jälkeen Hauhau Championin kilpailuun #hauhaupentuni, jossa oli tarkoitus julkaista koiranpennusta kuva. Laitoin toiselle instagram-tililleni (jota kaverini yms. tutut seuraavat) kuvan Hillasta matkalla kotiin. Olimme yksi kolmesta voittajasta! Yllä on kyseinen kuva.

Koen palkinnon kuuluvan Hillalla, sillä senhän kuvan minä kilpailuun laitoin. Hilla saa siis pitää voittamansa lelun ja hammastikun itsellään. Mukana tulleen kangaskassin kuitenkin pidän itselläni.
Laitoin Hillan testaamaan palkinnon ja kuvasin siitä videon. Vähän epäilin lelun kohtaloa, sillä ei näyttänyt kovin kestävältä, mutta ei se ainakaan vielä rikki mennyt. Jossain vaiheessa sekin kokee kohtalonsa, mutta toivottavasti viihdyttäisi mahdollisimman pitkään Hillaa. Lelu siis yllätti positiivisesti!

Hillan kotiutuminen

Helyn tilanteesta kerroinkin jo tarkemmin edellisessä postauksessa, mutta mitenkäs Rajulla sujuu? Ja mitä Hillalle kuuluu?

Raju on edelleen aivan oma itsensä, tuttu ja turvallinen Raju. Kerroin siis jo ensimmäisessä Hillaa koskevassa postauksessa, että Raju suhtautui rauhallisen järkevästi pikkuneitiin ja otti tämän ystävällisesti vastaan. Rajun suhtautuminen Hillaan on vähän rauhallisempaa kuin Helyyn, mikä ei ole minkäänlainen yllätys, Hilla ja Hely ovat niin erilaiset koirat. Hilla ei niinkään leiki muiden koirien kanssa, vaan tykkää itse puuhastella lelujensa kanssa. Rajun tekisi kuitenkin mieli välillä vähän leikkiä Hillan kanssa ja se yrittää haastaa pentua mukaan leikkeihinsä. Harmi, kun Raju on niin suuri ja voimakas Hillaan verrattuna. Raju ei myöskään ihan tajua voimiensa suuruutta, kun se tassullaan kurottaa pientä pentua kohti. Aika napakan ein joutuu siihen vaiheeseen sanomaan, vaikka Hilla osaakin jo vähän varoa. Plussaa on annettava Rajulle siitä, että se osaa suhtautua järkevästi pieneen päähän, joka tunkeutuu häkin väärälle puolelle. Ei Raju sille mitään tee, kunhan katsoo vain.

Rajusta olemme kyllä olleet erittäin ylpeitä, on se vaan niin kultainen koira. Sydän ihan puhdasta kultaa!

Hilla taas on kotiutunut paremmin kuin hyvin. Se alkaa jo tunnistamaan nimeään ja totteleekin sitä oikealle päälle sattuessaan. Tästä voimmekin päätellä Hillan itsepäisyyden. Se on jo vajaan viikon aikana osoittautunut tomeraksi ja rohkeaksi pennuksi, josta metsässä tulee tulevaisuudessa olemaan hyötyä. Tällä hetkellä se aiheuttaa kuitenkin meille paljon työtä ja harmaita hiuksia. Hilla on jo ehtinyt pihaltamme löytämään ne kielletyt paikat, johon se ei saisi mennä. Esimerkkinä grilli, kaivon ympärillä oleva kivikko vesineen ja pelto, johon on lähes metrin pudotus korkeimmalta kohtaa. Myöskään metsään emme ole sitä uskaltaneet käärmeiden vuoksi päästää. Energiaa on oikeasti paljon! Sanoinkin tuossa joku päivä isälleni, että luulin narttukoirien olevan rauhallisempia kuin urokset, mutta nyt voin vain todeta, että Raju oli paljon rauhallisempi pentuna. Hilla on jatkuvasti menossa johonkin ja sen on saatava aina tehdä jotain.

Lemppari leluikseen se on valinnut vanhan lippiksen, nahkaisen piikkarin ja itse tekemäni vetolelun, jota ei tosin vielä ole vedetty. Koivun palat ja kävytkin se nappaa mielellään suuhun. Ne on myös helppo napata maasta koiran suuhun, sen housunpultun tilalle. Kasvattajan luona koko konkkaronkka tykkäsi järsiä tiskiharjaa, mutta se ei ole enää meillä Hillaa innostanut. Rajun sen sijaan on jo kaksi kertaa sen saanut napattua itselleen ja huolestuttavan nopeaa vauhtia harjan varsi katoaa. Kasvattajan luona pentueella oli lelujen joukossa myös ketunhäntä. Siitä Hillakin piti todella paljon ja ensimmäinen koskaan näkemämme kuva pennusta oli ketunhännän kanssa. Harmi, kun Raju on silpunnut kaikki ketunhännät, niin niitäkään ei meiltä enää löydy. Alla kuva kahdesta Hillan lelusta, jotka väkersin kasaan tuossa yksi päivä. Yhtäkään lelua ei ole kaupasta ostettu, vaikka olemme aikoneetkin, aina ne vaan unohtuvat. Näyttää nämäkin silti kelpaavan.

Yksinolemiseen Hillaa on opetettu siitä asti, kun se meille saapui. Vaikka se kovasti viihtyykin ihmisten kanssa, ei kukaan voi jatkuvasti sen kanssa olla, eikä siihen hermotkaan riittäisi. Siksi on tärkeää opettaa Hillalle yksin oleminen. Muut koirat ovat auttaneet siinä huomattavasti, sillä ne tuovat paljon turvaa pennulle. Hyvin Hilla osaa yksin olla, mutta aina se on yhtä innoissaan ottamaan ihmisiä vastaan. Vielä ei ole ulkopuolisia ihmisiä käynyt Hillaa katsomassa, mutta huomenna testataan sekin.

Stressaantunut koira

Hillan tulon jälkeen Hely on ollut todella jännittynyt ja stressaantunut. Se ei ehkä näytä sitä kovin selvästi, mutta kyllä sen koirasta silti näkee. Hely tarkkailee jatkuvasti mitä naapurihäkissä tapahtuu ja se jopa viettää suurimman osan ajastaan pihalla. Ennen Hillan tuloa Hely tykkäsi maata kopin luukulla ja järsiä ikivanhoja hirvenluita. Nyt Helyn makuupaikka on vaihtunut häkin oven eteen.

Tilanne on kuitenkin parantunut huomattavasti sunnuntaista. Sunnuntaina Hely vain haukkui, vinkui ja kulki häkin viertä tarkkaillen koiranpentua. Edelleenkin se haukkuu Hillalle, mutta vähemmän kuitenkin. Helyn on vaikeampi hyväksyä Hillaa kuin Rajua aikoinaan, mikä on ihan ymmärrettävää sillä Hilla on kuitenkin narttukoira.

Helyn jännittyneisyys näkyy myös häkin ulkopuolella. Kuvaaminen on erittäin hankalaa, kun Hilla vinkuu häkissä ja Hely kuuntelee ainoastaan sitä. Siispä postauksen kuvatkaan eivät ole parhaita ottamiani. Pitäisi tehdä kodin ulkopuolelle kunnon kuvausreissu, niin voisi tulla vähän onnistuneempia otoksia. Tällä hetkellä Helyn pitäminen vapaana pihassa ei tule kysymykseenkään, sillä se olisi heti koirahäkeillä. Itsessään se, että Hely on Hillan luona, ei haittaa mitään. Mutta Hely ei tyydy vain haukkumaan ja tarkkailemaan pentua, vaan se saattaa myös mennä iholle eli siis purra.

Helyn ja Rajun välit ovat ihan ennallaan. Vähän itseä harmittaa, että ne eivät ole enää häkkinaapureita, koska Hely olisi saanut Rajusta enemmän seuraa ja viihdykettä. Ei voi kuitenkaan mitään, ja ehkä nuo neidit vielä ystävystyvätkin, ken tietää.

Ennen Hillan tuloa pelkäsin, että muut koirat jäävät ihan varjoon. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt. Rapsuttelen ensin hetken Helyä ja Rajua, vaikka Hilla kuinka vinkuisi häkissään. Vasta sen jälkeen menen huomionkipeän koiranpennun luo. Helyn lenkitkään eivät ole jääneet yhtään vähemmällä Hillan takia, vaan liiallisen lämmön. Nekin tosin loppuvat pian, joten kohta taas päästään Helyn kanssa lenkkeilemään!

Jotkut "huolestuivat" blogin muutoksesta, että jääkö Hely nyt vähemmälle huomiolle. Hely ei jää yhtään vähemmälle huomiolle, postauksia tulee vain enemmän Rajusta ja Hillasta. Tämän uudistuksen tarkoitus on tuoda lisää sisältöä blogiin, ei jättää pystykorvaa pois. Hely on kuitenkin minulle edelleenkin se "ykköskoira"!

Tervetuloa kotiin pentu!

Tänään oli se monta kuukautta odotettu päivä. Se päivä, kun uusi koiranpentu asteli taloon. Haimme koiran samalla reissulla, kun tulimme erämessuilta kotiin (erämessuista tulossa oma postaus).

Koiran nimen valinnan isä antoi minun käsiini ja parin päivän pohdinnan jälkeen päädyin nimeen Hilla. Pikkuveljeni ehti heti vitsailla ja ehdotella kaikki marjat vadelmasta puolukkaan. Nimi kuitenkin oli ja pysyi ja tänään nimi virallistettiin papereihin. Talossa on siis pienen pieni Hilla.

Voi että kun haukotuttaa!

Koko matkan kyllä väsytti niin julmetusti, että nukkueshan se meni.

Kotimatka sujui ongelmitta. Hillasta kuoriutui oikein rauhallinen matkustaja, josta tulee sen elämän aikana olemaan hyötyä. Kasvattajan luona se riehui sisarustensa kanssa sen verran paljon, että veikkasimme jo silloin, että kotimatka tulee oleman unen täyteinen. Olimme varanneet Hillalle pehmustetun korin, mutta se viihtyi paremmin sylissä. Se nukkuikin takapenkillä vuoroin pää minun tai pikkuveljeni sylissä tai sitten keskipenkillä. Kasvattaja sanoikin, että Hilla tykkää olla sylissä ja nukahtaa siihen nopeasti.

Kotona tutustuttiin vähän pihaan ja sitten häkkiin. Isä laittoi kopin luukulle laudan jotta Hilla pääsee koppiinsa. Parhaiten se viihtyikin sille ostetun maton päällä, aivan kopin luukulla. Raju otti pennun hyvin vastaan ja lopetti riehumisen käskystä. Se ei edes haukahtanut vaan vispasi vain innoissaan häntäänsä. Helyllä olikin enemmän sulattelemista Hillan suhteen. Ensin haukuttiin, sitten kitistiin ja tulevan yön se viettääkin kopin vieressä maaten. Mutta kuten isänikin sanoi: "Se on sen oma valinta". Eli nukkukoon pihalla, jos tykkää, koppi on vieressä jos vilu iskee. Voin sanoa, että tänään en ole ollut pystykorvastani ylpeä, se voisi pikku hiljaa alkaa käyttäytyä kuin kahdeksan vuotiaan pitääkin. Helyn huonosta käytöksestä huolimatta Hilla uskalsi vähän laittaa vastaan naapurilleen ja haki se siitä turvaakin ikäväänsä.

Hilla hurmasi kaikki jo tulomatkalla, sen verran ihana kaveri tuo on! Enkä epäile hetkeäkään, ettettekö tekin ihastuisi tähän neitiin.

Ainiin, koppien remontti meinasi unohtua! Uskon, että se aiheutti vähän ihmetystä, sillä en olen kertonut siitä juuri ollenkaan. Kaikki siis tehtiin ihan vain koiranpennun takia. Hely sai upouuden mökin ja Helyn vanha rempattiin Hillalle. Ajokoirat asustelevat "yhdistelmämökissä", koska sinne saa helpoiten asennettua lämmityksen.

Pirullinen kuume iski!

Se pirullinen kuume, pentukuume, joka iskee aina silloin kun sitä vähiten osaa odottaa!

Tästä syytän ainoastaan Rajua ja sen pentukuvia, mitä olen tällä viikolla selannut. Se oli vain niin ihana, hellyyttävä paholainen. Pakostikin siinä pukkaa pentukuumetta.

Tässä sitä on selailtu netin ihmeellisestä maailmasta kenneleitä ja SPJ:n sivuja. Ei tämä helpota vaikka sitä kuinka toivoisi. Se menee ohi kun on mennäkseen. Pystykorvien kuvat vain pahentavat tilannetta ja tässä on tullut jo monesti haaveiltua suomenpystykorvan pennusta. Niissä on vain sitä jotain, jotain mitä en osaa sanoin kuvailla. Temperamenttisuus ja itsepäisyys. Äiti ihmetteli mikä näissä oikein viehättää, no just se! Mikä se? No se itsepäisyys.

Joko minulla on outo "koiramaku", olen rakastunut tähän rotuun tai haluan uuden koiran. Ehkä se on vähän kaikesta kiinni.

Kuinka ihana, voi yksi koira olla! ♥