Puoli tuntia sunnuntaista

Sunnuntaina teimme nopean reissun nuotiolle, jossa isäni ja pikkuveljeni olivat keittäneet nokipannukahvit. Söimme nuotion äärellä runebergin tortut kyseisen runoilijan päivän kunniaksi ja muu porukka joi kahvit. Hely pääsi hetkeksi irti ja vapautensa se käytti nuotion äärellä haukkumiseen ja huomion kerjäämiseen. No, tulipahan enemmän onnistuineita kuvia!

Rajukin oli tavallaan matkassa mukana. Se makasi auton lämmössä, keli ajokoiran tassuille oli mitä surkein. Lumen päälle satanut vesi ja pakkanen päälle, tassut hetkessä rikki. Lisäksi on todella liukasta, olisi jopa pellolla pitänyt olla nastalenkkerit. Helyä lumi jonkin verran kantoi eikä sillä tassut mene rikki, mutta ei senkään kulku aivan helpolta välillä näyttänyt. Varovasti koira välillä juoksi ja siitäkin huolimatta liukasteli.

Vuoden ensimmäinen peltoreissu

Oikein hyvää uutta vuotta 2017 minunkin puolestani. Tämä on vuoden ensimmäinen postaus ja mikä olisikaan parempi postausaihe kuin pystykorvan kanssa käyty hyvän mielen peltoreissu.

Täällä on jo pitkän aikaa ollut todella liukkaat kelit ja lenkkeily ilman nastalenkkareita on aika vaarallista. Onneksi minulle ostettiin omat nastalenkkarit, joiden ansiosta olen pysynyt hyvin pystyssä. Ne tosin aiheuttivat minulle muutaman aran kohdan nilkkaan, koska eivät ole vielä muotoutuneet kunnolla jalkoihini.

Lenkkeily sai täksi päiväksi jäädä ja vaihdoin sen pieneen retkeen pellolla. Nappasin herkkuja mukaan ja päästin Helyn lähimmälle isolle pellolle irti. Koira totteli hyvin eikä minun tarvinnut hermostua sille kertaakaan. Hely kävi kurkkaamassa muutaman ladon sisälle ja katosi hetkeksi metsään, muuten se pysyi pellolla. Kävelimme muutaman ison pellon läpi ja lopulta tulimme tien kautta kotiin. Tietkään eivät olleet yhtä liukkaita kuin viimeisen viikon ajan, kun eilen satanut lumi oli tamppautunut jään päälle. Onneksi saatiin lunta, niin maisemat näyttävät taas hetken aikaa valoisemmilta ja kauniilta.

Sänkipellolla Hillan kanssa

Heitin pienen lenkin Hillan kanssa sunnuntaina ja kun olimme menossa sänkipellolle päin, isäni heitti, että päästäisin Hillan irti. Totesin vain, etten todellakaan uskalla päästää Hillaa irti. Olin varma, ettei itsepäinen koiranpentu tottele minua ja lähtee tielle. Aikani pähkäilin, uskaltaisinko sittenkin päästää Hillan irti. Olimme jo tarpeeksi kaukana isosta tiestä ja hihnassa Hilla totteli hyvin. Hyppi edelläni ja vilkuili minua vähän väliä, kutsuessa katsoi minuun. Lukko irti vaan.

Hilla totteli todella hyvin! Kutsuin sitä vain kerran, silloin kun otin sen kiinni, muutoin annoin Hillan kulkea vapaasi pellolla. En säikähtänyt, jos koira meni tavallista kauemmaksi (kuten yleensä, huono tapa) vaan katsoin vain, että se pysyy pellolla. Videolta näkyy Hillan touhotusta ja juoksentelua enemmän.

En aluksi edes ajatellut jakavani videonpätkiä tänne, instagramiin alunperin niitä kuvasin. Sain kuitenkin videot kätevästi koneelle, eivätkä kaikki edes seuraa Hillan kehitystä instagramissa.

Laatu on mitä on, puhelimella ei saa samanlaista jälkeä kuin kameralla.

Märällä pellolla litimärkinä

Innostuin pitkästä aikaa lähtemään pellon reunalle Helyn kanssa. Viimeksi olen päästänyt koiran irti metsästyskauden lopussa tai hieman sen loppumisen jälkeen. Ja ennen kuin kukaan ehtii tulla valistamaan minua siitä, että koiraa ei saa pitää irti metsästyskauden ulkopuolella, niin selvennän pari asiaa.

Tiedän, että koiran pitää olla kytkettynä maaliskuun alusta syksyyn, aina metsästyskauden alkuun asti. Hely on metsästyskoira ja erityisesti metsästyskoiriahan tämä koskee. Tiedän ja tunnen koirani kuitenkin niin hyvin, että voin vannoa sen pysyvän koko ajan näköetäisyydellä, tulevan käskystä luokse ja antavan ottaa kiinni, jos tilanne niin vaatii. En päästä koiraa metsään, vaan silloin harvoin kun Hely kesällä on irti, annan sen juosta vain pellolla ja metsä -tai peltotiellä (jossa ei siis koskaan liiku ketään). Kuten moni varmasti tietää, Hely ei piittaa mitään linnuista joten niistä ei meille pelkoa ole. Muut eläimet taas joko lähtevät tieltä minut kuullessaan jo kauan ennen koiran irti päästämistä tai sitten ne ovat niin suuria (kuten hirvet), että ne näen jo kaukaa. Ja Helyhän ei kovin helposti jäljille lähde. (Sain Helyn kuulostamaan todella taidokkaalta metsästyskoiralta, mutta minkäs teet kun tuo ei hauku millekään!)

Jos sitä nyt palaisi taas asiaan. Pyöräilimme siis tuttuun paikkaan, jossa olen usein Helyä päästänyt irti. Tunnen paikan hyvin ja tiedän, että pellolla riittää Helylle niin paljon haisteltavaa ettei se lähde mihinkään. Aikani jaksoin yrittää kuvaamista, mutta heinikko oli niin pitkää ettei koko koiraa näkynyt kuvassa. Kävelin sitten vain omia polkujani heinikossa ja metsätiellä, Hely välillä vierelläni pää kallellaan; "Saako namin?"

Helyn tottelevaisuus oli aika vaihtelevaa. Ja ymmärrän sen, sillä sitä harvoin kutsutaan niin usein luokse mitä minä kutsuin tänään. Se on tottunut kulkemaan omia polkujaan, ihmiset omiaan. Se välillä poikkeaa tarkistamaan onko muut vielä matkassa mukana ja vaihtaa suuntaa ihmisten mukana. Suomenpystykorva on muutenkin todella lähellä pysyvä, sillä pitäähän sen suhteellisen lähellä pysytellä metsäkanalintuja metsästettäessä. Siitä onkin ollut minulle apua, koska vaikka Hely ei kutsusta tulisi luokse, voin vaihtaa vain suuntaa ja pian koira viilettää ohitseni.

Kun kyllästyin koiran vahtimiseen ja märällä pellolla kulkemiseen, otin Helyn kiinni viereiseltä hakkiolta ja kuljetin sitä kiveltä toiselle kuvattavaksi. Ei muuten jää kesän ainoaksi kuvauskerraksi tuossa paikassa, sillä havaitsin jo tullessamme, että maitohorsmia täynnä oleva hakkuualue on täydellinen kuvauspaikka. Siellä täällä kalliota, suuria kiviä, vähän pienempiä kiviä, kaadettuja puita ja paljon maitohorsmia. Ottamalla otetut poseerauskuvat jätän toiseen postaukseen, nyt jaan muita reissun otoksia. Osassa voi näkyä hienosta maitohorsmamerestäkin kuvia.

Uhmattiin lumipyryä!

Lähdimme Helyn kanssa eilen puolen päivän aikaan kohti järkyttävää lumipyryä juoksemaan. Tai siis Hely juoksi ja minä kävelin perästä kamera kädessä. Olosuhteisiin nähden ihan hyvä reissu. Jäin tosin kaipaamaan minun ja Helyn välistä kontaktia, joka siis tuntui jäävän kokonaan pois. Käskyt eivät välillä oikein kohdanneet neidin korvia, hyvä että sain koiran edes kiinni! 

Kuvista tuli ihan hyviä ottaen huomioon tuon kauhen lumipyryn... Lumi (tai räntä) oikein piiskasi ikävästi vasten kasvoja ja kasteli vaatteet ja Helyn valjaat.

Kuvasin myös my dayn, kun sitä pari kertaa oli toivottu. Se on tosin vain aamupäivästä, jolloin olin koirien kanssa, sillä tuskinpa teitä kiinnostaa oma elämäni. Joten koirablogiin koirajuttuja, olkaapa hyvä!

Postaus tulee päivän myöhässä, sillä eilen ei ollut yhtään fiilistä kirjoittaa tai muokata videota.

Aurinkoinen aamupäivä

Kymmenen aikaan otin itseäni niskasta kiinni ja rohkeasti astuin -20 asteen pakkaseen. Onneksi pakkaset ovat vain pukeutumiskysymyksiä. Villasukat jalkaan ja fleecetakki niskaan, menoksi vaan! Hely lähti innoissaan mukaan, kuten aina. Siitä vasta koiran riemu repesi, kun irrotin flexin lukon kaulapannasta.

Unohdin koiran herkut kotiin, mutta totesin ettei niitä tarvitsekaan. Hely meni omia polkujaan, mutta tuntui silti ottavan koko ajan kontaktia minuun. Se lähti perääni, jos menin montakymmentä metriä sen edellä ja tuli silloin tällöin käskystä luokse/samaan suuntaan. KUNNES... Ystävämme riistavietti ja hiiret saapuivat kuvioihin. Se siitä tottelevaisesta koirasta sitten. Lopulta jouduin lähteä hakemaan Helyä pellolta, onneksi se lähti vastaan. Toista kertaa tämä ei enää toiminutkaan, vaan jouduin "syöksyä" Helyn kiinni. Loppumatkan se pysyikin hihnan päässä.

Tänään oli kaunis, aurinkoinen päivä ja hyvän pukeutumisen vuoksi mukava pakkanen. Oli kiva pitkästä aikaa kierrellä tuttuja peltojakin. Loppujen lopuksi Helykin käyttäytyi ihan hyvin (jos miinustetaan tottelevaisuusongelmat)

Blogger pilasi kuvien laadun, pahoitteluni siitä