tiistai 3. tammikuuta 2017

Vuoden ensimmäinen peltoreissu

392_Fotor 400_Fotor
Oikein hyvää uutta vuotta 2017 minunkin puolestani. Tämä on vuoden ensimmäinen postaus ja mikä olisikaan parempi postausaihe kuin pystykorvan kanssa käyty hyvän mielen peltoreissu.
415_Fotor 419_Fotor 437_Fotor
Täällä on jo pitkän aikaa ollut todella liukkaat kelit ja lenkkeily ilman nastalenkkareita on aika vaarallista. Onneksi minulle ostettiin omat nastalenkkarit, joiden ansiosta olen pysynyt hyvin pystyssä. Ne tosin aiheuttivat minulle muutaman aran kohdan nilkkaan, koska eivät ole vielä muotoutuneet kunnolla jalkoihini.

Lenkkeily sai täksi päiväksi jäädä ja vaihdoin sen pieneen retkeen pellolla. Nappasin herkkuja mukaan ja päästin Helyn lähimmälle isolle pellolle irti. Koira totteli hyvin eikä minun tarvinnut hermostua sille kertaakaan. Hely kävi kurkkaamassa muutaman ladon sisälle ja katosi hetkeksi metsään, muuten se pysyi pellolla. Kävelimme muutaman ison pellon läpi ja lopulta tulimme tien kautta kotiin. Tietkään eivät olleet yhtä liukkaita kuin viimeisen viikon ajan, kun eilen satanut lumi oli tamppautunut jään päälle. Onneksi saatiin lunta, niin maisemat näyttävät taas hetken aikaa valoisemmilta ja kauniilta.
439_Fotor 442_Fotor 468_Fotor 470_Fotor 482_Fotor

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti