lauantai 21. tammikuuta 2017

Lauantai nevalla

013_Fotor
Lauantaina lähdettiin kaupan kautta vaeltamaan ja etsimään erästä mökkiä, joka tönöttää nevan reunalla. Siellä tulee käytyä todella harvoin, viimeisimmän reissun olen tehnyt sinne viime talvena hiihtäen. Ilman latua eksyisin nevalle luultavasti viidessä minuutissa, joten hyvä kartanlukija on välttämätön tälle reissulle.
041_Fotor 049_Fotor
Hely pääsi irti heti, kun GPS-panta saatiin kaulaan. Se totteli irti pääsemisestä alkaen hyvin ja kuunteli, jos joku huikkasi vaihtamaan suuntaa. Alkumatka meni hyvin, kunnes koiran tottelevaisuuden jyräsi tieltään riistavietti. Hirvet saapuivat kuvioihin ja Hely lähti tietenkin niiden perään. Muutama minuutti yritettiin huikkia koiraa pois, mutta koira jatkoi päättäväisesti matkaansa. Mökki oli jo lähellä ja Hely juoksi hurjaa vauhtia vain poispäin meistä. 1,3 kilometrin päässä olevaa koiraa ei niin vain saa pois huutamalla. Kävelimme loppumatkan mökille ilman Helyä. Aikansa se jaksoi ihmetellä itsekseen ja tuli lopulta takaisin luoksemme. Mökin luona se viihtyi hyvin eikä lähtenyt ollenkaan omille reissuille. Oikein mielellään se tutki paikkoja mökissä ja haukkui ruuan perään.
052_Fotor 081_Fotor 094_Fotor
Menomatkan kävelimme nevan reunaa ja oikaisimme metsän läpi. Tulomatkan kävelimme nevaa pitkin rauhallisempaan tahtiin. Kuvattiin ja mietittiin miten kiva nevalla olisi ollut luistella. Luistimien puuttuessa olin tyytyväinen nastalenkkareihin, pysyi pystyssä, vaikka välillä olisi juossut.

Kotiin jäänyt pidempi objektiivi jäi harmittamaan. Loppujen lopuksi lyhyemmällä sai kyllä kivoja kuvia, mutta olisihan se pitkä ollut parempi vapaana juoksevan koiran kuvaamiseen. Näihin on tällä kertaa tyytyminen, ehkä ensi kerralla muistan ottaa oikean putken mukaan.

Mukava päivä vietettiin äitini, pikkuveljeni sekä Helyn kanssa. Eihän se ihan suunnitellusti mennyt, mutta hällä väliä. Hirvistä ja unohtuneesta putkesta huolimatta oli kaikilla kivaa, sitten loppujen lopuksi!
096_Fotor 112_Fotor 130_Fotor 159_Fotor 163_Fotor 180_Fotor

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti