perjantai 26. helmikuuta 2016

Lumipyryn keskellä

Koko päivän on satanut lunta. Kuvaamisen kannalta vähän huonompi juttu, mutta muuten ihan mukava juttu. Vihdoin koulustressi pois harteilta ja voi ottaa seuraavan viikon ajan ihan rennosti. Koulusta ei ehkä kannattaisi stressata niin paljoa, mutta kaikki vaan tuntuu painavan harteita.

Hely oli innoissaan kotimetsän hajuista, eikä välittänyt vihellyksistäni tai taputuksesta. Pää oli ja pysyi tiukasti maan uumenissa. Onneksi naapurit pelastivat kuvausreissuni, ei jäänyt sekään turhaksi.

017023

028

014

035

torstai 25. helmikuuta 2016

Ruokakupista on moneksi

061 075

Kävin eilen keskiviikkona kuvaamassa Hely pitkästä aikaa sen omassa häkissä. Virtaa koiralla oli vaikka muille jakaa, joten annoin sen riekkua ruoka- ja vesikuppiensa kanssa. Kuitenkin aina kun kyykistyin, Hely jätti kipponsa ja kuppinsa rauhaan ja tipsutteli luokseni siliteltäväksi. Videolla näyttää siltä kuin Hely yrittäisi purra minua, mutta ei se pure. Kalauttaa vain hampaansa käsiini, mutta ei edes yritä tarttua. Välillä koiran villitseminen sillä lailla on ihan viihdyttävää, kun tietää koiran pitävän siitä. Jossain vaiheessa se alkaa kuitenkin mennä niin totiseksi, että on parempi lopettaa.

Ensi viikko on meillä hiihtolomaa, mukavaa ottaa vähän eteisyyttä kouluun ja yhteishakuun. Helpottavaa, kun yhteishakulapun sain viimein täytettyä. Nyt olen valmis ottamaan kevään ja kesän vastaan (kunhan hiihtoloma on ohi). Kesää odotan aivan uudella innolla. Se kuumuus ei niinkään miellytä, mutta vapaus koulusta, valo ja muut pienet ja suuret asiat saavat minut suunnilleen hyppimään innosta! Psst, tähän palataan vielä kesäkuussa! Tai ennemmin.

078 077 065 079

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lauantain kuvia

071

078


Hely pysyi eilen aika hyvin paikoillaan lenkin jälkeen, kun otimme metsässä kuvia. Se mihin kuvilla pyrin, ei ihan onnistunut sillä aloin säätämään kameralla niin, että loppujen lopuksi olin ihan hukassa sen kanssa... Pari räpsäisyä julkaisen tännekin, istagramissa niitä näkee myös.

068 073 075

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Mitä miettii Raju, kun on kuvausten aika?

203
"Isää! Missä olet?! Mä kuulen sut!"
216 217 222
"Mitä tuolla on? Entäs tuolla? Mitenkäs toi, mikä se on?"
213
"Miksen mä saa? Anna tänne se!"
205 235 238
Vasen kuva: "Istutaan sit nätisti... Mut hei! Miks toi ruokalaatikko on auki??! Joko on ruoka-aika"
Oikea kuva: "Ai ei mulle mitään?? Ei sit, heippa". (Minä:) "Istu nyt siihen senkin höntti!!"

Kuvat on otettu lauantaina. Eilen Raju sai ajaa kettua revontulien leiskuessa yllä ja kuun hohtaessa taivaalla. Oli kyllä hieno ilta! Kymmenen aikaan revontulet alkoivat näkyä ja kävin räpsimässä niistä kuvia. Ensimmäistä kertaa kuvaamassa revontulia ja olen tyytyväinen lopputulokseen!

117 106

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Tervetuloa takaisin talvi!

150144

Kurkkukivusta huolimatta pidin sovitusta kiinni ja kävin ottamassa rippikuvat naapurilleni. Jännitin kuvaamista todella paljon, sillä en ole ikinä ennen ottanut kenellekään rippikuvaa. Rippikuva on kuitenkin aika tärkeä kuva, jonka on vain pakko onnistua. Onneksi kuvaukset meni kuitenkin ihan hyvin ja olen kuviin ihan tyytyväinen. En voi niitä kuitenkaan teille näyttää, sillä kuvattava tuskin haluaa naamaansa näyttää täällä.

Kuvauksesta innostuneena otin Helyn mukaani ja menimme vähän matkan päähän kuvaamaan. Paikka on ollut todella hieno kuvauspaikka varsinkin kesällä, kun aurinko tulee mäntyjen välistä. Nyt kuitenkin sieltä on puita kaadettu ja metsä ei enää näytä yhtä hienolta. Siellä on kuitenkin paljon suuria kiviä ja kantoja, joiden päällä on hyvä kuvata.

Tie joka metsän ja peltojen läpi kulkee, ei oltu tietenkään aurattu. Potkukelkalla kun olin liikenteessä, jouduin työntää sitä hangessa mukanani. Ei mikään helppo homma!

153148

134 149 160

Joka sanoo, että helyillä ei voi ostaa ystävyyttä, on väärässä.
Minulla on kuitenkin maailman paras Hely!

Hyvää ystävänpäivää!

torstai 11. helmikuuta 2016

Kamerakaluston päivitys!

Näin kävi, kamera vaihtui ja tilalle tuli Nikon D7100. Isä yllätti minut keskiviikkona tultuani koulusta ja ehdotti, että lähdemme kohti Seinäjokea. Nenä näytti tuttua ja turvallista Foto-Formaa kohti. Vanha Nikon D3100 jäi sinne ja uusi, pitkään katselemani kamera tarttui mukaan. Hinta kauhistutti alusta alkaen, mutta en todellakaan kadu ostosta.

Kamerassa on paljon eri toimintoja, joten en todellakaan ole vielä ehtinut tutustua kaikkiin. Perusjutut alkavat olla hallussa tämän päivän testailujen jäljiltä, mutta lauantaiksi olisi vielä vähän harjoiteltavaa. Perjantai taitaa mennä kamera toisessa ja ohjekirja toisessa kädessä.

Tämän kuun alussa tein postauksen kamerakalustostani, sillä en ajatellut saavani kameraa vielä tänä keväänä. Kaikki tapahtui nopeasti, vaikka ajatus oli jo jonkin aikaa muhinut päässäni.

Testasin tänään kameraa ensimmäisen kerran kunnolla. Harjoittelin henkilökuvien ottoa ja räpsin pari kuvaa Helystäkin. Jaan teille pari julkaisukelpoista kuvaa, julkaisen postauksen ja siirryn koulukirjojen ohjekirjan ääreen! :)

073a070a

069a

tiistai 9. helmikuuta 2016

Viikonlopun kuulumiset

Meidän viikonloppumme meni ihan hujauksessa ohi. Lenkillä yritimme liukua eteenpäin mahdollisimman sulavasti, kaatumatta. Lenkkeilyt ovat tosin jääneet aika vähäisiksi viime aikoina. Stressi painaa päälle koulun ja yhteishauan takia, toisaalta olen yrittänyt saada päiviin jotain positiivista. Valokuvauksen kanssa olen ainakin mennyt harppauksin eteenpäin. Uusi kamera on bongattu ja sain "kuvauskeikankin" lauantaiksi.

3 6

Kuvat huijaavat pahemman kerran. Enää ei ole lumisia peltoja tai puita, vain harmaata lakeutta ympäriinsä. Kaikkialla jäätä ja vettä. Koirien häkitkin vaikuttavat hieman vaarallisilta, onneksi ne kuitenkin pitävät itsensä pystyssä.

Rajun viikonloppu meni kotona. Sunnuntaina koiran oli tarkoitus lähteä ketun jäljille ja taisi se lähteäkin, mutta velipoika olikin ehtinyt ensin. Siihen loppui se metsäreissu.

1 5 2

Keleistä huolimatta, mukavaa laskiaistiistaita!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Mitä löytyy kameralaukustani?

Helmikuun ensimmäinen postaus ja vieläpä teidän toivomanne. Saitte äänenne esiin, kun kysyin mistä haluaisitte kuulla. Kamerasta ehdotettiin postausta ja tässä tulee!

IMG-20160131-WA0006[1]

Ensimmäisen järjestelmäkamerani sain vuonna 2013 syntymäpäivälahjaksi. Kamera on Nikon D3100 ja ostettu Seinäjoen Foto-Formasta. Kaikkine "varusteineen" kamera maksoi silloin 400 euroa, mutta tänä päivänä hinta on varmasti jonkin verran vähemmän. Tämä kamera on yksinkertainen ja helppo aloittelijan kamera, sopii hyvin peruskameraksi.

Kameran mukana tuli 18-55mm objektiivi. Pari vuotta myöhemmin kesällä (2015) sain rippilahjaksi pidemmän objektiivin, nikkor 55-300mm. Lyhyempi putki on ollut hyvä peruskuvissa, jossa kuvattava on paikallaan lähellä ja pidempi taas esimerkiksi metsässä koiraa kuvatessa.

IMG-20160131-WA0005[1] IMG-20160131-WA0003[1] IMG-20160131-WA0009[1] IMG-20160131-WA0008[1]

Lisäksi minulta löytyy kameran jalusta ja kameralaukku, joka tuli kameran mukana.

004-001 007

Vaikka nykyinen kamera on ihan pätevä ja helppokäyttöinen, kaipaan silti kameralta vähän enemmän. Suunnitelmissa olisi tämän vuoden aikana ostaa uusi kameran runko. Nykyinen d3100 alkaa jäämään liian yksinkertaiseksi. Kaipaan lisää toimintoja kameraani ja haluan edistyä. Nettiä on tullut selailtua oikein urakalla ja olen miettinyt paria vaihtoehtoa.

Eikös sitä sanotakin, että kuvaamaan ei opi kuin kuvaamalla. Kuten muihinkin harrastuksiin, valokuvaamiseen pitää olla intoa ja halua oppia. Kun se paketti on kasassa, edistyy kuvaamisessa nopeammin kuin uskaltaa edes toivoa!

Lopuksi vielä kuvia, mitä olen tuolla kameralla räpsinyt. Yritin valita muitakin kuin koirien kuvia ja lopulta laitoin vain yhden kuvan koirasta, olettehan te nähneet koirakuvia ihan tarpeeksi täällä blogissa.

039 134 156 186 162 005 110 243