torstai 7. heinäkuuta 2016

Näin pidät metsästyskoirista kertovan blogisi hengissä

Sinulla on metsästyskoira ja kirjoitat blogia. Et harrasta koirasi kanssa mitään, kunhan lenkkeilette ja nautitte elämästä. Metsästyskausi kestää sen puoli vuotta ja toiset puoli vuotta tuntuu, että blogi on kuolemaisillaan. Tiedän tunteen.

Metsästyskoirista on hankala kirjoittaa, sillä useimmiten on niin, että sen kanssa ei harrasteta mitään agilityä tai vastaavaa. Yritä siinä sitten miettiä, mistä kirjoittaa, kun koira maata retkottaa pihalla auringonpaisteessa. Kokemuksen kautta listaan asioita, joiden avulla pidät blogisi hengissä. Luulen tämän pätevän muihinkin blogeihin, mutta itse mietin tämän metsästyskoirien kautta.

DSC_1265
1. Älä kirjoita väkisin
Jos et oikeasti keksi mitään, älä kirjoita. Pidä sitten se parin viikon loma ja kerää ideoita. Kirjoitat blogia pääsääntöisesti itsellesi, sinä päätä mitä kirjoitat ja milloin.

2. Älä toteuta heti kaikkia ideoita
Vaikka keksit mahtavan idean, sitä ei kannata heti toteuttaa. Voit kirjoittaa tekstin luonnoksiin, mutta älä julkaise sitä välittömästi. Sitten kun postaustaukoa alkaa kertyä jo viikkotolkulla, voit klikata luonnoksista jonkin postauksen ja julkaista sen.

3. Tee jotain uutta koirasi kanssa
Ei se metsästyskoira pilalle mene, jos hypitte takapihalla parin esteen yli tai lähdette mökille uimaan. Päinvastoin, sehän on treeniä tulevaa jahtikautta varten. Samalla voit räpsiä kuvat blogiin ja illalla sitten istahtaa koneen ääreen blogia päivittämään.

4. Ei aina tarvita tekstiä
Miten olisi kuvapostaus? Ei aina tarvitse kirjoittaa pitkää romaania, voit kerätä yhteen postaukseen viime viikon kuvat ja kertoa vähän tunnelmia kuvaustilanteesta. Ei ehkä niin suosittu postausaihe, mutta voit taas hyvällä omallatunnolla todeta, että blogin päivitys suoritettu, viikko aikaa keksiä uusi postausidea.

5. Kopioi
Kopionti ja matkiminen, joo aina yhtä iso haloo. Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki blogeissa pyörivät postausaiheet ovat käytettyjä.

6. Älä kirjoita suoraan koirista
Miten olisi mielipidepostaus tai rästiin jäänyt haaste? Aina löytyy jokin loppuun käytetty postausidea, mikä edelleen kiinnostaa lukijoita.
DSC_1267 DSC_1283 Näitä ohjeita soveltamalla olen ainakin itse kirjoittanut monen monta postausta silloin, kun ulkona on kauhea helle ja koirat retkottavat kyljellään varjossa. Tämänkin postauksen kohdalla käytin ohjetta kaksi, sillä postaus on kirjoitettu ajat sitten. Nyt vain lisäsin pari kuvaa ja painan julkaise -nappia.

4 kommenttia:

  1. Hyviä ideoita! Miullaku on tuo paha tapa julkasen heti ku on valmis... Pitää hyödyntää osaa näistä ni jos ei kuolisi blogi kokonaan! Meinasin itsekkin kopioida jossain vaiheessa sen häkkipohja postauksen mutta ei siinä kauheemmi kerrottavaa oo ku meil maapohja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voithan aina kertoa mielipiteesi laatta/betonipohjasta :)

      Poista
  2. Haha, metsästyskoira blogin pito onkin oikeasti haastavaa. Jos meinaa haluta pysyä itse aiheessa, eli metsästyksessä. Vaikka mulla on metsästyskoira blogi, niin poikkean aiheesta välillä aika paljon. En nimittäin koko ajan halua kirjoittaa metsästyksestä, vaan ihan mitä kaikkea metsästyskoiralla voi tehdä ja ihan arkea metsästyskoira kanssa. Mä ite en jaksa ruveta kopioimaan keltään täysin, vaikka aika monet postaukset kiertelevät monissa eri blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kukaan pystyy blogia täysin metsästysaiheisena pitämään. Itse kirjoitan metsästyksessä loppujen lopuksi erittäin vähän, mutta sitäkin enemmän metsästyskoirista ja tietenkin siitä mistä sinäkin, eli mitä metsästyskoiran kanssa voi tehdä.

      En tuolla kopioinnilla tarkoittanutkaan suoraa kopiointia vaan esimerkiksi nappaa jonkin postausidean toisesta blogista ja toteuttaa sen vähän eri tavalla. :)

      Poista