torstai 16. kesäkuuta 2016

Riihimäen erämessut 2016

DSC_8718

Jos joku ei tiedä mitkä ovat erämessut, niin voin lyhyesti yrittää selittää. Erämessuilla on kaikkea metsästykseen, kalastukseen, vaellukseen, patikointiin yms. muuhun eränkäyntiin liittyvää materiaalia ja tietoa. Siellä on erilaisia "näytteilleasettajia", yrityksiä ynnä muuta. Riihimäen erämessut on Suomen suurimmat erämessut.

Edellisistä Riihimäen erämessuista muistin väenpaljouden, eikä ihmisiä tälläkään kertaa ollut yhtään vähempää. Jokaisessa kojussa ja kaupassa oli kauheat jonot, jotka vain kasvoivat päivän mittaan. Eteenpäin mentiin joko rauhallista tahtia tai sitten hypähdellen ja kierrellen ihmisiä.

Nämä näytteilleasettajat ja heidän kojunsa olivat suurilta osin aivan samoilla paikoilla mitä edelliskerrallakin. Vaikka joitakin uusiakin juttuja oli, mielestäni näytteilleasettajia oli viime kertaista vähemmän.

Monta tuntia jaksoimme kuitenkin messuilla viettää ja aina siellä riittää katseltavaa. Ihmisten paljous vähän esti, että olisi nähnyt enemmän, mutta kivaa oli kuitenkin. Erämessuilta käteen jäi Hillan kaulapanta ja itselle uusi tuulipuku, jonka testasin äsken vesisateessa! Tulipahan tällekin kesälle saatua vesisade niskaan. Mutta ainakin takki piti vettä!
DSC_8730
DSC_8724

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti