maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kevät etenee, ja blogi myös

022
Blogi oli koko viikonlopun mielessäni ja pari kertaa meinasinkin kirjoittaa. Mitään ei kuitenkaan tyhjälle kirjoituskentälle syntynyt. Edes valmista postausta en voinut julkaista, sillä kuvat olivat aika vähissä. Niitä innostuin lopulta sunnuntaina räpsimään, kun hyvän paikan metsästä löysin.

En oikeastaan edes tiedä mitä teille kertoisin. Kevät etenee tasaiseen tahtiin. Peruskoulun penkillä istumista enää reilu kuukausi ja sitten onkin hetken aikaa jännittämistä mihin suuntaan sitä lähdetään. Viimeinen valtakunnallinen huomenna ja muitakaan kokeita ei enää paljoa ole (oikeasti.. Ei hajuakaan!). Viimeiset rutistukset ja sitten voi hellittää.

Koirat voivat ihan hyvin. Helyn kanssa lenkkeily jäänyt väkisinkin aika vähäiseksi. Kipu vasemmassa reidessä pakottaa hölläämään ja ottamaan rennosti. Tämä nyt ei mikään hyvä juttu koiran kannalta ole, mutta minkäs teet. Raju oma energinen ja höntti itsensä. Se jaksaa kyllä huonoinakin päivinä ilahduttaa, toivottavasti se ei koskaan aikuistu!
006 019

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti