Helyä en ole vielä uskaltanut taikka ehtinyt päästää irti hihnan päästä. Viiko viikonloppukin meni isovanhempien luona, kaveria nähden ja sunnuntaina nopea metsässä pyörähtäminen Hillan kanssa. Sitten olikin jo aika palata koulun penkille.
Ei Hely kuitenkaan ole liikunnatta jäänyt. Äitini on lenkittänyt sitä vähintään pari kertaa viikossa ja lähettänyt minulle kuvien muodossa Helyn kuulumisia. Neiti on mm. metsästänyt katseellaan näkymättömiä metsän olioita ja käynyt omenavarkaissa. On Hely päässyt kuitenkin vapaanakin juoksemaan. Isäni oli lähtenyt sen kanssa pellolle ja Hely oli saanut pitää hauskaa juosten miten tahtoo.
Hillan jälkeen on sekä outoa että helpottavaa lenkittää Hely. Se, että joku ei koko ajan hypi jokaiseen ilmansuuntaan, on helpottavaa. On ihanaa, että Hely ei vedä hihnassa ja kulkee vain yhteen suuntaan eli eteenpäin. Rentoa, mukavaa menoa omaan tahtiin. Ei tarvitse harppoa ja tehdä äkkipysähdyksiä.
Omenatkin ovat taas maistuneet koirille. Helyn tottelevaisuus on vaakalaudalla takapihan omenapuun takia. Jos se karkaa, on aika varmaa mistä sen silloin tulee löytämään. Sen verran hyviä nuo omenat Helyn mielestä ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti