sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Viikonlopun kuvausmaratoni

010_Fotor 030
Lumen tuoma valo innostaa minut kuvaamaan aivan uudella innolla. Erityisesti lauantai oli valokuvauksen kannalta aivan upea päivä aamusta alkaen. Harmillisesti juuri sinä päivänä valokuvaus jäi vähemmälle lähinnä sen vuoksi, että Helyä ei kiinnostanut. Se olisi mieluummin juossut metsässä tai edes liikkunut eteenpäin. Paikallaan olo ei tullut kysymykseenkään.

Lauantaina otin ensimmäiset "koekuvat" Helystä itsenäisyyspäivää varten. Kaikki muu on hoidettu ja suunniteltu, enää itse kuvat puuttuvat. Toivon mukaan marraskuun lopussa maa on valkoinen, muuten suunnitelmiini tulee suuria muutoksia. Itsenäisyyspäivästä päästään kätevästi aiheeseen joulukuu ja siitä joulukalenteriin. Joulukalenteri etenee, viimein. Tietenkään kaikkia luukkuja ei ole edes suunniteltu, mutta viisi ensimmäistä on julkaisua vaille valmiita. Kerrankin olen tämän kanssa ajoissa.

Sunnuntai oli hieman synkempi päivä, mutta lumi toi onneksi valoisuutta kuviin. Pikkuveljeni avustuksella otin muutaman kuvan ajokoiristakin, joiden poseeraustaito on hieman nollan alapuolella! Hillan kanssa poseerattiin lopulta yhdessä kameralle, sillä kaikkein helpoiten se rauhoittuu, kun saa hypätä puoliksi syliin ja katsella siitä maailmaa.
013_Fotor 021_Fotor 037_Fotor
Hely on alkanut vaihtamaan turkkiansa uuteen, tulkaa nyt joku kertomaan tuolle koiralle ettei sitä karvaa aleta keskellä talvea vaihtamaan! Olisi tehnyt sen edes syksyllä. Vielä, kun löytäisi jostain koirien harjat, ne tuntuvat aina olevan hukassa.

Yritän kursia tätä blogiakin vähän kasaan ennen joulukuuta. Postauksia on tullut todella vähän siihen nähden mitä olen ennen kirjoittanut, koirien kuulumiset ovat jääneet kertomatta ja ulkoasukin kaipaa jotain talvisempaa. Onneksi nyt löytyy muutama talvinen kuva kansioista, niin pääsen fiksaamaan uutta banneria.

Joululoman jälkeen minulla alkaa kuuden viikon työssäoppiminen, jonka toivon mukaan voin tehdä omalla paikkakunnalla, joka tarkoittaa, että voin koirienkin kanssa olla enemmän. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää, eletään nyt joulu ensin.
036_Fotor 042_Fotor 057_Fotor

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti