keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Aatonaaton tonttukuulumiset

Tänä vuonna olemme joutuneet hieman soveltamaan tonttukuvien suhteen. Ongelmiksi ovat muodostuneet lumettomuus ja Hely. Lumi on suomalaisen joulun tärkeimpiä asioita ja sitä ei ole ollut! Eikä näytäkään siltä, että lunta vielä täksi jouluksi sataisi. Räntää tosin tänään on tullut, mutta huomiseksi se sulaa...

Toinen onkin tuo Hely ja tonttulakki yhdistelmä, josta olen monet kerrat valittanut. Tyydyin nyt tähän kohtalooni ja keksi aivan uuden idean jouluisten kuvien suhteen. Esittelen teille nyt jouluisen havukranssimme, jonka tein tänään. Tarkoitus oli ottaa joulukuvat kranssi koiran kaulassa. Pikaiset kuvat kävimmekin eilen ottamassa, mutta ISO oli aivan liian suuri. Unohdin sen maanantain tähtikuvien vuoksi ja kyllä myöhemmin koneelta kuvia katsellessani harmitti! Saatte nähdä aatonaaton kunniaksi pari kuvaa nyt ja huomenna sitten loput! :)


Tänään otan viralliset joulukuvamme, sillä pihalla on lunta! Okei räntää, mutta valkoista sekin ja hoitaa hommansa. Tarkoitus olisi tuon kranssin kanssa kuvat ottaa, sillä se on paljon parempi ratkaisu meille ja on vieläpä jouluinenkin. Harkitsen vielä laitanko tonttulakki kuvia ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti