perjantai 4. joulukuuta 2015

Tonttu joka ei halua olla tonttu

Jouluaaton istun, seison, makaan, syön, kävelen, juoksen ja nuokun kamera kädessä. Kysely näyttää hyvin selkeältä, neljä viidestä haluaa videon aatolta. Siispä voin jo puoliksi luvata videon sille päivälle. En tiedä millainen jouluaatto meillä on tänä vuonna, varmaankin samantapainen mitä toissa vuonna. Viime joulu on hieman erilainen, ehkä hieman masentavakin. Oli outoa viettää joulua sellaisissa fiiliksissä, varsinkin kun rakastan joulua!

Ette ole kuulleet Helystä mitään pitkään aikaan. Sille kuuluu oikein hyvää. Tonttulakkikuvauksista se ei tosin pitänyt sitten yhtään. Häntä pysyi alhaalla, persusta ei suostunut laskeutumaan maahan, korvat olivat visusti luimussa. Ja tonttulakki maassa. Lopulta kiinnitin sen parilla pinnillä koiran karvoihin kiinni ja kiitin naapureita heidän aiheuttamistaan äänistä. Yksi pinni katosi, mutta hällä väliä. Sain kuitenkin viisi onnistunutta kuvaa, seitsemästätoista.



Huomenna ajattelin kokeilla potkukelkkailua. Lunta/räntää satoi tänään koko päivän, joten ainakin tiet ovat liukkaat. Saa nyt nähdä onnistuuko kelkkailu liukkaudesta huolimatta. Pidämme peukut pystyssä ja toivomme parasta! Alla kuvakollaasi ajalta, kun oli lunta (pari viikkoa sitten).


Mukavaa joulun odotusta! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti