maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 13. luukku


Hyvää Lucian päivää!

Joulukuun 13. päivä
”Pysy nyt paikoillasi!” älähdin kyllästyneenä. Aava yritti rimpuilla irti otteestani. Pidin sen kuitenkin tiukasti jalkojeni välissä ja kiinnitin kaulapannan lukon. Se klapsahti kiinni ja sai Aavan paikoilleen kuin patsaan. Hellitin otettani ja annoin pennun hypähtää pois. Se ei kuitenkaan päässyt kauas, talutushihna loppui. Nousin ylös ja ojensin koiralle lelun. Se saisi retuuttaa sitä koko lenkin ajan.
”Nyt mentiin pikku paholainen”, tokaisin ja avasin oven. Päätäni pudistellen katsoin Aavan toimintaa. Miten ihmeessä opettaisin sille, ettei hihnan päässä pääsisi kuin maksimissaan kaksi metriä? Rauhallisesti kävelin talomme seinustaa edestakaisin huokailin raskaasti. Lelu jäi nopeasti matkan varrelle, kun Aava huomasi että talutusremmissä on paljon hienompaa roikkua hampailla. Nappasin lelun maasta ja heilutin sitä koiran vierellä houkutellen sitä jättämään hihnan rauhaan: ”Aavaa, katso! Mikä täällä on? Ankka! Täällä, täällä!” Nauraen kaaduin maahan tasapainoni petettyä. Ankka tipahti kädestäni. Aava irrotti hampaansa ja nosti korvansa pystyyn.
”Kiinnostuitko viimein ankasta?” naurahdin ilahtuneena. Koiranpentu kuitenkin katsoi johonkin ihan muualle ja pian sainkin todeta koiran hylänneen minut yhtä raa'asti kuin ankkaraukan.
”Aava!” parkaisin epätoivoissani. Tietenkin hihna oli luiskahtanut kädestäni. Nostin pääni ja vilkaistessani naapureihini päin, silmäni levisivät lautasen kokoisiksi. Nopeasti hypähdin pysyyn ja lähdin naapureitani kohti. Minulla oli tasan viisi sekuntia aikaa pelastaa Saaran joulukinkku.
”Apua!” kuulin Saaran henkäisevän kauhuissaan. Kinkku putosi hänen käsistään ja tipahti lumelle. Näin Aavan hyppääsen sen kimppuun ja pystyin kuvittelemaan koiran onnesta loistavat silmät.
”Aava!” huudahdin vihaisena. Miksi Aavan pitikään tuottaa ongelmia juuri näiden naapureiden kanssa. Jonikin oli oikea koirien vihaaja! Koiranpentu nosti päänsä ja katsoi minua pitkään. Tuijotin sitä vihaisena takaisin ja vislasin. Aava seisoi jäykkänä etutassut kinkun päällä minua katsoen.
”Nyt tänne!” sanoin uudelleen entistä vihaisempana. Aava peruutti pois joulukinkun luota ja pyllähi istualleen. Nyökkäsin ja kutsuin sitä hieman kauniimmin luokseni. Koira lähti varovasti tassuttelemaan luokseni. Hihna raahautui sen perässä, mutta pentu ei näyttänyt välittävän siitä. Aava pysähtyi eteeni ja antoi tarttua vieressään olevaan remmiin.
”Hieno tyttö”, kuiskasin sille pehmeää turkkia hellien. Ensimmäinen kerta, kun Aava tuli kutsustani luokseni. Hellin ja kehuin koiraa aikani. Suukotin sen päälakea vielä kerran ja nousin sitten ylös. Katsoin patsaaksi muuttunutta Saaraa pahoittelvasti. Lähdin kävelemään häntä kohti.

”Olen pahoillani, anteeksi todella paljon!” sanoin epätoivoisen kuuloisesti. Kuulostin tyhmältä, mutta en halunnut enää yhtäkään hankaluutta. Jos meni jatkuisi samanlaisena, Aavaa ei kohta enää olisi meillä.
”E-ei se mitään”, Saara sanoi hämmentyneenä ja kiirehti ulko-ovelleen, vilkaisemattakaan minuun. Olkapäitäni kohautten jäin katsomaan naapurini poistumista. Ovi kolahti kiinni hänen perässään. Aava näytti erittäin hämmästyneeltä vieressäni.

4 kommenttia: