Joulukalenterin 8. luukku

Joulukuun 8. päivä

”Kuules Aava”, aloitin päättäväisesti ja jatkoin: ”tänään on päivä ilman kommelluksia. Olen todella kyllästynyt mattojen pesuun, jatkuvaan imurointiin, kieltämiseen, huutoon, äidin saarnaan ja isän mulkoiluun. Voisit myös olla koko päivän ihan hyshys. Kiitän. Heihei, lähden nyt kouluun”. Aava kuunteli minua päätään käännellen, silmät tuikkien. Epäileväinen katse silmissäni jätin sen kodinhoitohuoneeseen ja suljin ulko-oven perässäni.
”Mitenkähän ehdotukseni otettiin vastaan”, mumisin itsekseni. Bussin tuloon oli vielä vartti, minulla ei ollut mihinkään kiire.
”Hei Tinja!” Joku huudahti parinkymmenen metrin päästä. Käänsin päätäni katsoakseni kuka kutsui minua.
”Moi”, huikkasin takaisin kääntyen naapuriani päin.
”Tuosta koirastanne tulin vain vähän keskustelemaan”, naapurini aloitti.
”Aavasta. Juu?” sanoin kysyvänä. Naapurini, Joni katsoi vähän epäilevästi ensin ohitseni, mutta avasi viimein suunsa.
”Sen haukunnasta vain... Saisiko sitä ääntä mitenkään pienennettyä?” Joni sanoi hermostuneena käsiään hieroen. Hämmästyin, luuliko Joni, että koirassa oli voluuminappi, josta sen äänenvoimakkuutta sai säädettyä. Hiljaa mielessäni nauroin naapurilleni, hän ei selvästi ollut koiraihmisiä.
”Häiritseekö se?” kysyin sitten. Sentään yritin keskustella vakavasti, vaikka omassa mielessäni nauroin hullun lailla.
”No kieltämättä”, Joni sanoi.
”Okeei. Mutta kai ymmärrät, että se on pentu? Koulutus on vielä ihan alussa”, vastasin naapurilleni ja vilkuilin jonkin matkan päässä olevaa bussipysäkkiä.
”Toki, mutta eihän se mukavaa ole jatkuvasti kuunnella sitä räksytystä”, Joni sanoi suoraan. Pinnani alkoi kiristyä ja mieleni teki mulkaista naapuriani pahasti.
”Yritämme hiljentää ääntä voluuminappulasta”, sanoin kärkkäästi ja pyörähdin ympäri, ”hyvää päivänjatkoa!” Pystyin kuvittelamaan Jonin ihmettelevän ilmeen selässäni, mutta siitä välittämättä, jatkoin matkaani pysäkille.

Pääni oli jo kiehumassa yli laitojen, kun bussi pysähtyi kohdalleni. Rivakasti kävelin ovesta sisään ja näytin bussikorttiani. Kuski nyökkäsi ja kysyi sitten: ”Mikäs neidin mieltä kiehuttaa?” Huokaisten istahdin heti kuskin selän taakse ja aloin vuodattaa naapurini kanssa käymää keskustelua. Pian keskustelumme bussikuskin kanssa kääntyi Aavaan ja ongelmiin sen kanssa. Kun viimein sain kaiken purettua kuskin harteille, tämä avasi suunsa ensimmäisen kerran.
”Mitäpä jo rakentasitte pennulle häkin pihalle. Jos meno sisällä alkaa käydä liian hurjaksi, voisi koiran viedä pihalle. Se saisi purkaa itsekseen energiaa ja vähän rauhoittua”, bussikuski sanoi ja avasi bussin ovet. Mietteliäänä astuin ulos bussista. Millasta häkkiä kuski mahtoi tarkoittaa?

”Mooi Tinja!” ystäväni huusivat koulun pihan yli. Häkki-ajatukset karkasivat päästäni, kun riensin ystävieni seuraan.

Pakkanen sai poskeni punottamaan kävellessäni kotiin päin. Piilotin leukani paksun huivin taakse ja lämmitin lapasilla poskiani. Potkin lumipaakkuja pois edestäni ja pystyin kuvittelemaan Aavan edessäni. Voisinkohan käydä tänään Aavan kanssa tiellä kävelemässä? Pitäisi varmaan ensin tutustuttaa se talutusremmiin. Siitä ei tulisi helppoa. Tappelua, huutoa ja hermostumista. Lopulta luovuttaisin ja päästäisin Aavan vapaaksi. Sitten mieleeni tuli bussikuskin ehdotus. Millaista häkkiä hän oli oikein tarkoittanut. Otin puhelimen taskustani ja kirjoitin googleen ulkohäkki koiralle. Menin kuvahakuun ja katselin paria ensimmäistä kuvaa. Tuohan oli loistava idea! Ainoa vaan, ettei siitä koirasta oikeasti löytynyt naapurien kaipaamaa voluuminappia. Ulkohäkki ei helpottaisi yhtään Jonin ja hänen vaimonsa elämää koiraperheen naapureina. No, heidän oli nyt vain kärsittävä.

Kiiruhdin nopeasti kotiin ja onnekseni huomasin isän auton pihassa.

”Isä!” kiljuin ulko-ovelta ja ryntäsin sisään potkien kengät jalastani. Juoksin innoissani isäni työhuoneeseen. Ovella pysähdyin kuin seinään. Näky oli hellyyttävä. Isä ja Aava nukkuivat sulassa sovussa sohvalla, Aava isän mahan päällä vilttiin kääriytyneenä.
”Ihanat”, huokasin ihastuneena. En hennonut herättää heitä, vaan vähin äänin peruutin huoneenovelta ja suljin sen perässäni. Varpaisillani hiivin yläkertaan varoen natisevia portaita. Nyt ehtisin tehdä ne rästiin jääneet läksyt, joita opettajat olivat kyselleet jo pari päivää.