keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 9. luukku


Tämä ja ensi viikko enää koulua jäljellä, ihän älyttömän nopeasti mennyt nämä 9 päivää!


Joulukuun 9. päivä
Isä hakkasi vararalla lankuista kehikkoa. Olin ehdottanut illalla vanhemmilleni bussikuskin loistavaa ideaa ja äiti oli innostunut välittömästi. Isä oli ollut hieman vastahakoisempi lisääntyvästä työmäärästä, mutta äiti oli saanut hänetkin innostumaan. Äiti tosin halusi häkin vain vähenevän imuroinnin takia, minä taas samoista syistä mitä kuski oli sanonut.
”Tuotko Tinja sen verkon nyt tänne?” isä kehotti. Tartuin isoon verkkoon ja raahasin sen häkin kehikon luo. Isä kiinnitti sen kehikkoon samalla kun kannattelin verkkoa.


”Siinäkö se nyt on?” äiti kysyin katsoen häkkiä hieman järkyttyneenä. Minä tyytyväisenä ja isä hyväksyvästi.
”Mikä siinä on vikana?” isä kysyi kulmat kurtussa.
”Luulin sen olevan hieman kauniimpi...” äiti mumisi ja laski Aavan sylistään. Aloin nauramaan.
”Mitä?” äiti ärähti. Jatkoin nauramistani: ”Ei sen kuulu olla kaunis”. Äiti mulkaisi minua ja painui sisälle paukauttaen oven kiinni perässään.
”Kyllä se siitä leppyy”, isä mumisi itsekseen. Tuhahdin ja hyppäsin häkin sisäpuolelle.

”Aavaa”, houkuttelin koiraa luokseni. Aava lähti juoksemaan minua kohti, mutta juuri häkin ovella teki äkkipysähdyksen. Kurtistin kulmiani, ei pentu voinut tehdä tästäkin iso numeroa. En jaksanut edes yrittää sen enempää vaan menin siivoamaan häkkiin tuotua pientä koppia. Se oli punainen ja edessä oli ovi sisälle. Isä oli laittanut maton kopin lattialle ja maton päälle vielä pari vanhaa viltti. Luultavasti Aava söisi ne, mutta se olisi koiran oma ongelma. Pyyhin hämähäkin seittejä seinistä, kun tunsin kostean kirsun kädelläni. Hämmästyneenä katsoin Aavaa.
”Kävelitkö äsken, ihan vapaaehtoisesti tuosta ovesta sisään?” puuskahdin yllättyneenä. Katsahdin ympärilleni, mutta en nähnyt vanhempiani enää missään.
”Et ole tosissasi?” hämmästelin. Aava katsoi minua pää kallellaan, ihan kuin se olisi yrittänyt ymmärtää puhettani. Rapsutin sitä päälaeltani ja usutin sitä kakkosasuntoonsa, koppiin. Se tunki päänsä sisäpuolelle ja katseli. Lopulta se uskaltautui laittamaan yhden tassun kerrallaan kopin sisäpuolelle ja hetken kuluttua koko koirasta ei näkynyt mitään. Peruutin häkin ovelle ja jäin odottamaan. Kopista kuului vain pari haukahdusta ja vilttien siirtymisiä. Kulmiani kurtistaen hipsin takaisin kopin luo ja kurkistin sisään.


”Voi ihanuus, pidätkö uudesta kopistasi?” naurahdin ystävällisesti. Aava oli käpertynyt kopin nurkkaan kerälle ja nostanut päänsä huomatessaan minut. Sitten se ponkaisi ylös ja pomppasi etutassut edellä käsieni päälle. Nopealla liikkeellä nappasin koiran käsieni väliin ja painoin poskeani vasten.
”Älä yritäkään, tänään on hyvä päivä!” hihkaisin ja päästin sitten irti koirasta. Peruutin kopista pois ja mulkaisin sähköistyneitä hiuksiani. Suin niitä sivuun kasvoiltani ja nousin ylös, ennen kuin koira hyppäisi päälleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti