tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 1. luukku


Tässä se tulee, kalenterin 1. luukku. Ensimmäinen osa joulutarinaa! Pieni jännitys päällä, kun en ollut kirjoittanut ennen tätä tarinaa pitkään aikaan. Mutta mielipiteitä tarinasta alas, niin tiedän pidättekö vai ette.

Olen lukenut ja tarkistanut tarinaa monta kertaa, mutta edelleen voi löytyä virheitä, niistä saa huomauttaa. Vaikka imperfektissä yritin koko ajan kirjoittaa, aikamuoto on saattanut välistä vaihtua. Se onkin aina ollut pieni ongelmani ja siitä on huomautettu monesti.

Päällisin puolin juonen keksi kaverini, mutta minä olen tarinan kasannut. Alla oleva kuva, on screenshot kaverini viestistä, jossa juoni kerrotaan lyhyesti. Tämä tarina voi tuntua välillä vähän epätodelliselta, mutta tarinassa tulee hyvin ilmi se, mitä koiran omistaminen pahimmillaan on. Ja jotta tarinasta saatiin jouluinen, tiputeltiin tekstiin ripaus jouluntaikaa, mm. joulukuu ja joulukuun merkkipäiviä.



JOULUYSTÄVÄNI

Joulukuun 1. päivä
”Äiti pliis... Mä haluan koiran!” manguin epätoivoisena. Äiti tuhahti, hän oli kuullut saman lauseen jo useamman vuoden ajan.
”Haluaminen ei paljon auta”, äiti vain tokaisi, eikä edes vilkaissut minuun.
”En saa ikinä mitään!” huusin turhautuneena ja vihasena. Sen sanottuani käänsin selkäni äidille ja juoksin huoneeseeni. Paiskasin oven kiinni niin että ikkuvat helisivät. Kuulin alakerrasta isän vihasen huudon, mutta en enää välittänyt vaan purskahdin itkuun ja pudottauduin sängylleni. Olin mankunut koiraa jo viisi vuotta, tuloksetta. Joskus yritin saada keskustelua aikaan, joskus menin suoraan asiaan ja joskus vain vinguin kuin viisi vuotias. Mikään ei auttanut.

Kului kaksi tuntia. Olin maannut sängylläni kattoa tuijottaen. Tiesin jo kattoon naulattujen lautojen lukumäärän, samoin sen kuinka paljon oksankohtia koko katosta löytyi. Välillä olin itkenyt, välillä purkanut vihaani viattomiin koristetyynyihin. Olin jo päättänyt luovuttaa kahden tunnin mykkäkouluni kauhean nälän vuoksi ja olin nousemassa sängyltäni, kun ovelleni koputettiin. Ilmeeni synkkeni ja puristin suuni tiukaksi viivaksi. Vanhempani astuivat huoneeseeni. Mulkoilin heitä sängyltäni kädet puuskassa. Äiti hymyili varovasti ja istahti viereeni sängylle.
”Kuule Tinja”, äiti aloitti epäröiden. Huomasin tämän vilkaisevan isääni varovasti. Isä nyökkäsi ja äiti jatkoi: ”Koiran hankkiminen on iso päätös.” Ilmeenikään ei värähtänyt, mutta vilkaisin äitiä nopeasti.
”Tiedän”, tokaisin ja hiljenin saman tien.
”Sinun täytyy huolehtia koirasta koko sen ikä, seuraavat viisitoista vuotta”, isä sanoi väliin. Nyökkäsin. Äiti veti syvään henkeä.
”Emme usko sinun olevan valmiita siihen...”, äiti sanoi ja henkäisi väliin. Siinä välissä minä avasin suuni.
”Ei se uskomisesta ole kiinni! Ette voi tietää”, huudahdin väliin tulistuneena.
”Anna äitisi sanoa asiansa loppuun, ennen kuin alat huutamaan”, isä murahti. Nipistin suuni kiinni ja laskin katseeni. Mihin tämä keskustelu oikein johtaisi.
”Emme usko sinun olevan valmis koiran hankintaan”, äiti aloitti uudelleen ja jatkoi, ”mutta eihän se ole varmaa. Joten haluamme kokeilla miten koiran hoito sinulta sujuu”. Kahden sekunnin ajan oli ihan hiljaista, sitten ymmärsin mitä äiti oli juuri sanonut ja nostin pääni nopeasti ylös.
”Tarkoitatteko, että minä...”, henkäsin ja kiljuin viimeiset sanat, ”saan koiran!” Katsoin äitiä ja isää vuoronperään silmät suurina. Isä nyökkäsi ja minä hyppäsin seisomaan innoissani. Halasin äitiä, sitten isää ja huusin kerta toisensa jälkeen ”Kiitos, kiitos, kiitos!”
”Rauhoitu nyt niin kerromme vielä pari juttua”, isä käski ja istahdin silmät loistaen alas. Eihän tämä ollut unta?!
”Sinulla on vain tämä joulukuu aikaa todistaa meille, että olet valmis huolehtimaan koirasta sen koko elämän ajan. Jos et onnistu tässä kuussa vakuuttamaan meitä, koira lähtee kasvattajalle takaisin”, äiti selitti. Minulta meni puolet ohi korvien, mutta nyökkäsin ja kiljuen ryntäsin huoneestani. En edes muistanut enää sitä kauheaa nälkää jonka vuoksi oli ollut valmis lopettamaan mykkäkouluni. Minun olisi nyt soitettava Saagalle!

2 kommenttia:

  1. Vitjä tää eka luukku oli hyvä! Tosi hyvä juttu :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, toivottavasti ei jää viimeiseksi hyväksi :)

      Poista