Tässä se tulee, kalenterin 1. luukku. Ensimmäinen osa joulutarinaa! Pieni jännitys päällä, kun en ollut kirjoittanut ennen tätä tarinaa pitkään aikaan. Mutta mielipiteitä tarinasta alas, niin tiedän pidättekö vai ette.
Olen lukenut ja tarkistanut tarinaa monta kertaa, mutta edelleen voi löytyä virheitä, niistä saa huomauttaa. Vaikka imperfektissä yritin koko ajan kirjoittaa, aikamuoto on saattanut välistä vaihtua. Se onkin aina ollut pieni ongelmani ja siitä on huomautettu monesti.
Päällisin puolin juonen keksi kaverini, mutta minä olen tarinan kasannut. Alla oleva kuva, on screenshot kaverini viestistä, jossa juoni kerrotaan lyhyesti. Tämä tarina voi tuntua välillä vähän epätodelliselta, mutta tarinassa tulee hyvin ilmi se, mitä koiran omistaminen pahimmillaan on. Ja jotta tarinasta saatiin jouluinen, tiputeltiin tekstiin ripaus jouluntaikaa, mm. joulukuu ja joulukuun merkkipäiviä.
JOULUYSTÄVÄNI
Joulukuun 1. päivä
”Äiti pliis... Mä haluan koiran!”
manguin epätoivoisena. Äiti tuhahti, hän oli kuullut saman lauseen
jo useamman vuoden ajan.
”Haluaminen ei paljon auta”, äiti
vain tokaisi, eikä edes vilkaissut minuun.
”En saa ikinä
mitään!” huusin turhautuneena ja vihasena. Sen sanottuani käänsin
selkäni äidille ja juoksin huoneeseeni. Paiskasin oven kiinni niin
että ikkuvat helisivät. Kuulin alakerrasta isän vihasen huudon,
mutta en enää välittänyt vaan purskahdin itkuun ja pudottauduin
sängylleni. Olin mankunut koiraa jo viisi vuotta, tuloksetta. Joskus
yritin saada keskustelua aikaan, joskus menin suoraan asiaan ja
joskus vain vinguin kuin viisi vuotias. Mikään ei auttanut.
Kului
kaksi tuntia. Olin maannut sängylläni kattoa tuijottaen. Tiesin jo
kattoon naulattujen lautojen lukumäärän, samoin sen kuinka paljon
oksankohtia koko katosta löytyi. Välillä olin itkenyt, välillä
purkanut vihaani viattomiin koristetyynyihin. Olin jo päättänyt
luovuttaa kahden tunnin mykkäkouluni kauhean nälän vuoksi ja olin
nousemassa sängyltäni, kun ovelleni koputettiin. Ilmeeni synkkeni
ja puristin suuni tiukaksi viivaksi. Vanhempani astuivat huoneeseeni.
Mulkoilin heitä sängyltäni kädet puuskassa. Äiti hymyili
varovasti ja istahti viereeni sängylle.
”Kuule Tinja”, äiti aloitti
epäröiden. Huomasin tämän vilkaisevan isääni varovasti. Isä
nyökkäsi ja äiti jatkoi: ”Koiran hankkiminen on iso päätös.”
Ilmeenikään ei värähtänyt, mutta vilkaisin äitiä
nopeasti.
”Tiedän”, tokaisin ja hiljenin saman tien.
”Sinun
täytyy huolehtia koirasta koko sen ikä, seuraavat viisitoista
vuotta”, isä sanoi väliin. Nyökkäsin. Äiti veti syvään
henkeä.
”Emme usko sinun olevan valmiita siihen...”, äiti
sanoi ja henkäisi väliin. Siinä välissä minä avasin suuni.
”Ei
se uskomisesta ole kiinni! Ette voi tietää”, huudahdin väliin
tulistuneena.
”Anna äitisi sanoa asiansa loppuun, ennen kuin
alat huutamaan”, isä murahti. Nipistin suuni kiinni ja laskin
katseeni. Mihin tämä keskustelu oikein johtaisi.
”Emme usko
sinun olevan valmis koiran hankintaan”, äiti aloitti uudelleen ja
jatkoi, ”mutta eihän se ole varmaa. Joten haluamme kokeilla miten
koiran hoito sinulta sujuu”. Kahden sekunnin ajan oli ihan
hiljaista, sitten ymmärsin mitä äiti oli juuri sanonut ja nostin
pääni nopeasti ylös.
”Tarkoitatteko, että minä...”,
henkäsin ja kiljuin viimeiset sanat, ”saan koiran!” Katsoin
äitiä ja isää vuoronperään silmät suurina. Isä nyökkäsi ja
minä hyppäsin seisomaan innoissani. Halasin äitiä, sitten isää
ja huusin kerta toisensa jälkeen ”Kiitos, kiitos, kiitos!”
”Rauhoitu nyt niin kerromme vielä
pari juttua”, isä käski ja istahdin silmät loistaen alas. Eihän
tämä ollut unta?!
”Sinulla on vain tämä joulukuu aikaa
todistaa meille, että olet valmis huolehtimaan koirasta sen koko
elämän ajan. Jos et onnistu tässä kuussa vakuuttamaan meitä,
koira lähtee kasvattajalle takaisin”, äiti selitti. Minulta meni
puolet ohi korvien, mutta nyökkäsin ja kiljuen ryntäsin
huoneestani. En edes muistanut enää sitä kauheaa nälkää jonka
vuoksi oli ollut valmis lopettamaan mykkäkouluni. Minun olisi nyt
soitettava Saagalle!
Vitjä tää eka luukku oli hyvä! Tosi hyvä juttu :)!
VastaaPoistaVoi kiitos, toivottavasti ei jää viimeiseksi hyväksi :)
Poista