Totesin juuri, että en ole kirjoittanut kaikkia luukkuja, hups! No, koulun jälkeen ehtii. Hauskaa tiistaita!
Joulukuun 15. päivä
”Kiitos”, tokaisin äidille ja nousin pöydästä. Vein astiani
pesukoneeseen ja pesin käteni. Vilkaisin ympärilleni. Isällä
taisi olla samat mietteet mitä minulla, sillä hän kysyi: ”Missä
Aava on?” Kohautin olkiani. Olin ollut ainoastaan iloinen
saadessani syödä ilman kerjääviä tappisilmiä. Nyt kuitenkin
kaipasin seuraa.
”Mene katsomaan, ettei se ole tekemässä
mitään pahaa. Hiljaisuus tässä talossa enteilee nykyään sitä”,
äiti irvisti noustessaan pöydän äärestä. Toistamiseen olkiani
kohauttaen lähdin etsimään Aavaa. Oli totta, että hiljaisuus
enteili meillä nykyään aina pahaa.
”Missä olet pahanilman
koira...?” ähkäisin itsekseni. Pahanilman koira oli pahoissa
töissä, kuten äiti oli epäillyt.
”Aava!” sihahdin vihaisena. Koppasin koiran nopeasti syliini ja
tartuin sen suusta roikkuvaan kenkään ärtyneenä.
”Irti ja
vähän äkkiä kanssa!” puuskahdin. Aava ei hellittänyt otettaan.
Heilautin varovasti kenkää, mutta vieläkään koiran hampaat eivät
irronneet. Tartuin sitä alaleuasta kiinni ja puristin hellästi.
Paineen alla pentu hellitti hetkeksi otettaan ja sain kengän sen
suusta. Nenääni nyrpistäen katsoin pureskeltua, kuolaista
kenkää.
”Ole iloinen, että tämä ei ole äidin kenkä”,
sanoin ja jatkoin sitten: ”vaikka tuskin isäkään kauhean iloinen
on”. Pieni piru työssään. Komensin rimpuilevaa Aavaa olemaan
paikallaan ja puristin kovemmin. Piilotin kengän kaapin perälle.
Olisi ehkä parempi, että vanhempani eivät saisi tietää tästä
mitään.
”Sinä olet sitten hiljaa tai muuten olemme molemmat
pulassa”, sihahdin vihaisena.
”Mitä se tällä kertaa teki?”
äiti kysyi terävästi. Säikähtäen käännähdin ympäri.
”Ei mitään! Ajattelin opettaa Aavalle talutushihnan salat, kunhan
uhkailin sitä näin aluksi!” takertelin ja katsoin äitiä silmiin
rohkeasti. Äiti tarkkaili minua pari sekuntia, mutta kääntyi
sitten lähteäkseen.
”Siinä onkin opettamista”, äiti sanoi
vain pois kävellessään. Huokaisin helpotuksesta.
”Pidätkin
kuonosi visusti ummessa”, sanoin koiralle vielä varmistukseksi ja
kiikutin sen häkkiin. Myöhemmin se saisi todellakin opetella
remmissä kulkemisen. Sen olisi jo aika oppia käyttäytymään kuin
oikea koira.
Istuin eteisen lattialla talutushihna kädessäni. Aava istui suoraan
edessäni puolen metrin päässä.
”Katso Aava. Tämä tässä
näin on talutushihna”, selitin osoittaen hihnaa kädessäni, ”Ja
tämä laitetaan kiinni pantaan joka on kaulassasi. Kun tämä on
pannassa kiinni, et pääse minusta enempää kuin kaksi metriä
poispäin. Ihan jo oman jaksamisesi kannalta on parempi, että hihna
roikkuu löysänä ennemmin kuin on kireänä. Tämä ei ole myöskään
ruokaa. Tätä ei saa syödä. Jos syöt, keksin kyllä koston
sinulle. Onko selvä?” Aava katsoi minua päätään käännellen.
Pystyin kuvitella sen pilkallisen naurun, ihan kuin se oikeasti
tottelisi minua.
”Mitä ihmettä sinä Tinja teet?” äiti kysyi äänellä joka
sai minut tuntemaan itseni ihan sekopääksi. Aava pomppasi ylös ja
juoksi äiti vastaan.
”Opetan Aavalle kaiken tarpeellisen tiedon
tästä”, sanoin ja näytin kädessäni olevaa talutusremmiä. Äiti
alkoi nauramaan: ”No ymmärsikö tätä aina niin kultainen Aava
varmasti, että hihnalla ei leikitä vaan sen kanssa kulkeminen on
totista touhua?”
”Parasta ymmärtää. Vaikka en oikein usko sen haluavan edes
ymmärtää”, irvistin ja kiinnitin hihnan kaulapantaan.
”Onnea
yritykseen!” äiti hihkaisi ja katosi takaisin keittiöön. Aava
oli jo juoksemassa perään, mutta tarrasin hihnaan kiinni. Siihen
loppui Aavan aikeet.
”Kai ymmärrät, että minä hallitsen
juuri nyt sinun etenemistäsi?” hihkaisin ja lähdin pihalle
ovi iloisesti paukahtaen perässämme. Koiranpentu hyppi ja pomppi
sinne tänne. Se ei rauhoittunut hetkeksikään. Talutushihna oli
niin kireänä, että uskoin pystyväni soittamaan sen avulla vaikka
joulupukkia. Silloin, kun hihna oli löysänä, se oli koiran suussa.
Emme päässeet edes portaita alas ja Aava oli saanut tuon kaiken
aikaan. Kiukkupuuskan estääkseni istahdin portaiden alimmalle
rapulle ja irrotin otteeni hihnasta. Vielä joskus jokin asia Aavan
kanssa onnistuisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti