Joulukalenteri 24. luukku

Viimeiseen luukkuun kokeilin viimein tehdä tämän valkoinen youtube palkin. Käytin aikaani itse laulun valitsemiseen, koska suosikkeja on aivan liikaa! Lopulta päädyin tuohon, toivottavasti pidälle tästäkin luukusta. :)

Viimeinen osa tarinaa! Kertokaa rehellisesti mielipiteenne kommentteihin. Oliko tarinassa jotain negatiivista? Omasta mielestäni ei ihan nappiin mennyt ja aionkin varmasti vielä näin jälkeenpäin korjailla tarinaa ainakin omiin tiedostoihini.

Tänään tulee vielä toinenkin postaus aika myöhään illalla. Toivomanne my day nimittäin. Vai olisiko sittenkin meidän päivä? :)

Joulukuun 24. päivä

 Tänään on päivä, jota kaikki odottavat. Tämä päivä on vuoden kohokohta, jouluaatto! Pirteänä juoksin alakertaan, vaivautumatta edes vaihtamaan yöpukuani pois. Hypähdin olohuoneen sohvalle ja klikkasin tv:n auki. Vaikkakin viisitoista olin, joulupukin kuumaalinjaa ei voita mikään! Olin jopa nelivuotiaana soittanut sinne ja laulanut joulupuu on rakennettu. Irvistäen selasin kanavia siihen asti, kunnes TV2 osui kohdalle. Siellähän se pukki jo puhua pälätti kovaa vauhtia.
”Huomenta!” äiti hihkaisi istahtaessaan viereeni.

”Huomenta”, mumisin keskittyen tv:n katseluun. En viitsinyt olla vihainen jouluaattona. Vaikka oma jouluni olisi ilottomampi, tiesin vanhempieni rakastavan joulua. En halunnut pilata teidän iloisia mieliään.

Lumi heilui maahan hiljalleen, peittäen alleen vanhan lumen. Uusi valkoinen kerros oli kuin puhtaus, lumi puhdisti joulun ja mahdolliset synkät mielet. Potkin lumet alas ulko-ovemme edestä ja laskeuduin varovasti liukkaat portaat alas.
”Tulkaa jo!” huikkasin juuri ennen kuin ovi paiskautui kiinni. Vaikea joojoo kuului oven läpi. Virnistäen kävelin automme luo ja hypähdin takapenkille. Laskin hopeana kiiltelevän lahjapussin viereeni penkille ja kiinnitin turvavyöni. Isä istahti kuskin paikalla ja äiti hänen viereensä. Auton lähtettyä käyntiin, ajoimme parin kilometrin päähän Saagan luokse. Vanhempani jäivät autoon odottamaan, kun menin koputtamaan ystäväni ovelle. Säikähdin, kun kiljuva Saaga avasi oven ja kapsahti kaulaani. Nauraen toivotin hänelle hyvää joulua ja ojensin lahjapussin. Sain häneltä suuren paketin saatesanoin: ”Avaat sen sitten vasta illalla!” Hämmästyneenä hymyillen hölkkäsin autoon.

”Väsyttää!” valitin sohvannurkasta, katsellen lahjapaketteja kuusen alla.
”Joko avataan lahjat?” kysyin ärtyneenä. Äiti vain vinkkasi silmäänsä ja ojensi minulle kimblen. Ähkäisten myönnyin ja nousin kunnolla istumaan. Isä liittyi seuraamme innoissaan. Joulu oli käytännössä ainoa päivä vuodesta, kun vietimme koko päivän yhdessä. Muulloin kaikilla oli omat tekemisensä. Liikuttelin pelinappuloitani keskittyen peliin. En edes huomannut vanhempieni vilkuilevan toisiaan salaperäisinä. Yhtäkkiä, kesken pelin ovelta kuului koputus. Nostin toista kulmaani hämmästyneenä.
”Minä avaan”, isä sanoi ja nousi seisomaan. Katselin isää, hänen kävellessään ovelle. En erottanut eteisestä kuuluvia ääniä, näin vain kyynelverhoni takaa neljä tassua, jotka viilettivät minua kohti täyttä vauhtia.
”Näenkö unta?” kysyin hiljaa. Äiti hymyili ja vastasi kieltävästi. Kyynelien valuessa poskillani aloi nauraa, Aavan hypätessä syliini. Silitin sen pehmeää turkkia iloisena. Aava nuoli kasvojani innoissaan ja sai minut nauramaan entistä kovempaa. Ihmiset olohuonen oviaukossa tulivat olohuoneen puolelle. Aavan rauhoituttua, pyyhkäisin kyyneleet silmistäni.
”Hyvää joulua!” Aavan kasvattaja Maria toivotti hymyillen. Nousin ylös sohvalta, päästämättä Aavaa sylistäni ja riensin halaamaan Mariaa.
”Tämä on paras antamani joululahja”, Maria sanoi minua rutistaessaan.
”Aava on paras saamani joululahja!” sanoin iloisesti nauraen. Onnelliset kyyneleet valuivat silmistäni koko loppuillan, tämä oli elämäni paras joulu! Siitäkin huolimatta, että Aava piti minut virkeänä juostessani pihalla vähän väliä. Vanhempani näyttivät tyytyväisiltä ja se teki minut vielä iloisemmaksi.

Vaikka kaikki oli tuntunut kaatuvan päälle, lopulta kaikki oli järjestynyt. Katsoin leveästi hymyillen pientä paperinpalaa kädessäni. ”Joulupukki taisi kuulla toiveesi!” Tiesin tasan tarkkaan keneltä se pieni lappu oli. Tiesin myös, kuka oli tänä vuonna toiminut joulupukkija ja jäjestänyt kaiken. Ehkä se selviää teillekin joskus. Vilkasin vielä kerran tuhisevaa koiranpentua. Kuinka onnellinen voi yksi ihminen olla? Pienet asiat, ja vähän suureammatkin, tekivät tästä joulusta täydellisen.
”Hyvää joulua kaikille!” kuiskasin tuijottaessani tummalle tähtitaivaalle, juuri nähdessäni tähdenlennon. Se oli minun toiveeni, hyvä joulu kaikille.