Mitä te aiotte lomalla tehdä? Rentoutua, matkustaa johonkin, täyttää loman työnteolla? Kivaa lauantaita kaikille! Meillä on tänään siivouspäivä..
Joulukuun 19. päivä
”Tiedätkö mitä
Saaga”, tokaisin rikkoen hiljaisuuden huoneessani.
”No?”
Saaga mumisi ja nosti sitten päänsä ylös.
”Miksi kaikki
sanovat, että rakkautta ei voi ostaa?” kysyin mietteliiänä.
Kaikki turhaakin turhemmat asiat lentelivät päässäni sinne tänne
ja aiheuttivat sen, että minulle tuli pakottava tarve avata suuni.
”Koska sitä ei
voi ostaa”, Saaga vastasi silmiään pyöräyttäen.
”No
voihan”, intin ja sain Saagan huokaisemaan. Luultavasti hän
ajatteli, että joutuisiko taas väitellä kanssani aivan turhista
asioista.
”Ei voi”, Saaga sanoi ja laski päänsä takaisin
lattian rajaan.
”Minä olen ainakin ostanut rakkautta”, sanoin
hypähtäen alas sängyltäni. Saaga naurahti huvittuneena: ”Suklaata
ei lasketa”.
”En minä siitä
puhunutkaan vaan Aavasta”, sanoin ja tönäisin ystävääni. Tämä
nousi ähkäisten ylös.
”Ethän sinä rakkautta ostanut vaan
koiran, jota aloit myöhemmin rakastaa”, Saaga virnisti
voitonriemuisesti.
”Eei! Kyllähän minä Aavaa rakastin jo
ennen kuin se tuli tänne. En vain tiennyt sitä vielä”, väitin
vastaan. Saaga heittäytyi takaisin lattialle selälleen ja sanoi
minulle: ”Olet mahdoton! Puhut nyt aivan eri asiasta. Eikä
sellaista asiaa tai henkilöä voi rakastaa jota ei ole koskaan
nähnytkään. Et siis millään voinut rakastaa Aavaa ennen kuin
näit sen. Ja kun näit sen ensimmäisen kerran, se oli jo sinun. Eli
mihin lopputulokseen tulimmekaan? Rakkautta ei voi ostaa”
”Ja
pah!” tuhahdin vain ja laskeuduin Saagan viereen lattialle. Saaga
hytkyi naurusta, tajuttuaan olevansa jälleen kerran oikeassa.
Läpsäisin häntä mahaan, mutta se sai ystäväni vain nauramaan
ääneen. Pian minunkin huuliltani karkasi iloinen hymy ja lopputulos
oli raikuva nauru huoneessani.
”Tuo on
toivotonta”, Saaga totesi ilmeettömänä talomme portailta. Hän
istui alimmalla portaalla puhelin kädessään, seuraamassa
yritystäni saada Aava hyväksymään talutushihnassa kulkemisen.
Tarkoituksemme oli ollut lähteä lyhyelle kävelylle, mutta
ensimmäinen ongelmamme oli saada Aavalle hihna. Se pinkoi karkuun
heti hihnan nähnyään, eikä suostunut pysymään paikoillaan.
Saaga oli todennut touhun olevan kuin hullujenhuoneella ja istahtanut
portaille.
”No tuli itse yrittämään”, älähdin ärtyneenä.
Jestas tuo koira aiheutti minulle harmaita hiuksia pään täydeltä.
Saaga tunki puhelimen taskuunsa ja otti minulta
talutusremmin.
”Näytetäänpä Aava miten tämä homma
hoidetaan, eikös?” Saaga sanoi ja nappasi koiran jalkojensa väliin
maahan. Lukko napsahti kiinni ja hämmentynyt koira seisoi kuin
patsas paikoillaan.
”Hieno tyttö”, ystäväni kehui pentua
hiljaa ja irrotti lukon. Sitten hän kääntyi minun puoleeni:
”Mikään koiraekspertti en ole, mutta tietääkseni kaikki eläimet
opetetaan pikkuhiljaa. Ja eläimen ehdoilla. Kai”. Ilmeeni
kirkastui ja hyppäsin Saagan kaulaan.
”Olet nero!” kiljuin
innoissani. Saaga vain irvisti ja ojensi talutusremmin minulle.
Toistin saman mitä ystäväni ole minulle näyttänyt ja tein sen
niin kauan kunnes Aava ei edes muistanut hihnaa pannassaan. Taputin
sitä hellästi ja ylistin maasta taivaaseen.
”Sehän alkoi
sujua”, Saaga sanoi hymyillen ja löi pari kertaa käsiään
yhteen. Nostin toisen käteni ilmaan ja Saaga läpsäisi sitä niin
kovaa, että käteni alkoi punertaa. Irvistäen tönäisin Saagan
maan tasalle, lumen sekaan. Saaga alkoi nauraen kokoamaan lumipalloa.
Huudahtaen juoksin pari askelta poispäin ennen kuin sain pallon
selkääni. Aava alkoi haukkua ja rynni perääni. Lumipallo-fani
perässäni juoksin nopeasti karkuun. Iloinen naurumme raikasi pitkin
pihaa, naapurustoon asti. Siitä ilosta ei kuitenkaan ollut kauaa
iloa. Hymyni hyytyi seuraavana aamuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti