perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 18. luukku


Mikä päivä, mikä päivä!? Päivä, kun joululoma alkoi! Joulussa olimme hieman yli tunnin syömässä puuroa, käymässä kirkossa ja vastaanottamassa todistukset. Se olisi loma nyt. Mukavaa joululomaa kaikille niille joilla se alkoi jo :)

Joulukuun 18. päivä
”Joululoma!” kiljuin saatuani todistuksen käteeni ja päästyäni koulun ulkopuolelle. Luokkalaisena katsoivat minua ihmeissään, mutta innoissani hypin koulun parkkipaikalla. Keskiarvon kerkeäisi laskea myöhemminkin. Näin äidin naputtelevan autonsa rattia kärsimättömänä, mutta minut huomattuaan lopetti sen ja käynnisti auton. Hypähdin hänen kyytiinsä ja sain kokea millaista olisi, jos äiti olisi rallikuski.
”Vou”, henkäisin hiljaa puristaen etupenkin molemmin puolin kovaa kiinni. Tiedustelin mihin äidillä mahtoi olla kiire.
”Isä vahtii lanttulaatikkoa”, äiti sanoi vain ja ymmärsin samantien. Sen enempää ei tarvinnut sanoa, sillä isä+keittiö oli katastrofi, se oli tarkkaan tutkittu tulos.
”Okei, paina kaasua ennen kuin lanttulaatikko palaa!” tokaisin vain eikä äiti kaivannut toista käskyä. Ihmettelin vain miksi isä ei ollut hakemassa minua, äitikin olisi säästynyt kaikelta ylimääräiseltä stressiltä.


”Ei palanut!” isä huusi heti kuultuaan etuoven auenneen. Kuulin äidin huokaisevan helpottuneena. Minä vain virnistin ja päästin vinkuvan Aavan ulos. Se lähti haukkuen kiertämään taloamme kuin pähkähullu. Kulmat kurtussa, suu lautasen kokoisena ihmettelin oliko koira päässyt koko päivänä ulos vai oliko se lopullisesti seonnut! Toisen kierroksen jälkeen pentua ei enää näkynyt mailla halmeilla. Silmiäni pyöräyttäen lähdin laahustamaan talomme taakse katsomaan millainen kolo tällä kertaa oli valmistumassa.
”Aava hei, nyt en jaksaisi”, sanoin ja vilkaisin sitten talon taakse.
”Eih”, ähkäisin todettuani, että koira ei todellakaan ollut jäänyt omalle reviirilleen. Mihin ihmeeseen se oli lähtenyt? Tielle? Ei, ei sentäs. Metsään? Tuskin. Naapuriin? Naapuriin! Käännyin kannoilleni ja riensin katsomaan joulukuun aikana tutuksi tullutta naapurin pihaa. Siellähän se vahtasi lintulautaa. Paappani taisikin mainita jotain lintukoirasta. Päättäväisenä marssin Jonin ja Saaran pihaan.
”Noniin Aava, eikö tämä tontti ole tullut jo vähän turhankin tutuksi. Jospa lähdettäisiin leikkimään vinkuleluilla”, maanittelin kävellessäni koiraa kohti. Aava ei kiinnittänyt minuun minkäänlaista huomiota, mutta päästessäni sen viereen, pentu päätti lähteä hippasille. Ähkäisten nousin kumarasta ja tuijotin Aavaa. Se oli parin metrin päässä minusta ja tuijotti edelleen lintulautaa. Sitten koira aloitti kimeän haukunnan.
”Aava!” ärähdin vihaisena, ”Tänne senkin paholainen”. Haukunta oli herättänyt naapureidenkin huomion ja nyt he seisoivat portailla.
”Anteeksi!” huikkasin ja hypähdin nopeasti koiran eteen ja nappasin sen tiukasti syliini. Aava aloitti kimeän haukunnan kuin vastalauseeksi keskeyttäessäni sen leikin.
”Tinja, minulla olisi hieman asiaa sinulle”, Joni sanoi hitaasti kuin estäen räjähdystä syntymästä. Voihan itku, taas sotkujen siivousta. Tällä kertaa tosin juttelun merkeissä.
”Jätit sentäs jouluvalot rauhaan”, tuhahdin hiljaa sylissäni rimpuilevalle koiranpennulle. Suoristin selkäni ja kävelin naapureideni luo. Joni seisoi kädet puuskassa portailla, Saaran edessä.
”Tuo koira”, Joni aloitti Aavaa osoittaen ja jatkoi, ”aiheuttaa paljon ongelmia koko naapurustoon”. Avasin suuni vastalauseeksi: ”Ei se muita kuin teitä häiritse”. Joni tuhahti.
”Meitä se kuitenkin häiritsee. Se on aiheuttanut meille paljon työtä ja stressiä”, Joni sanoi katsahtaen paheksuvasti Aavaa.
”Minähän olen siivonnut kaikki sen sotkut ja pahoitellut”, vastasin kulmiani kurtistaen.
”Totta ja kiitos siitä. Tämä ei siltikään voi jatkua näin”, Saara sanoi väliin. Katsoin häntä pahoillani, eihän tämä minun vikani ollut.
”Okei. Vaikka en minä tätä tahallani tee”, sanoin hiljaa ja käännyin pois. Oli inhottavaa kuulla aina haukkuja ja torumisia omasta koirastaan. Kyllähän minä ymmärsin sen tehneen väärin, en minä tyhmä ollut. Joulumieleni laski kuin lehmänhäntä kantaessani Aavaa takaisin kotiin. Saara ja Joni huikkivat minua hetken, mutta luovuttivat lopulta. Laskin Aavan häkkiin ja suljin oven.
”Olen pahoillani pieni paholaiseni. Mitäs menit taas väärälle tontille. Tiedät sen olevan kiellettyä”, sanoin ja painuin sisälle. Vasta ulko-oven sulkeuduttua tajusin kuinka kylmä pihalla oikeasti olikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti