Mikä päivä, mikä päivä!? Päivä, kun joululoma alkoi! Joulussa olimme hieman yli tunnin syömässä puuroa, käymässä kirkossa ja vastaanottamassa todistukset. Se olisi loma nyt. Mukavaa joululomaa kaikille niille joilla se alkoi jo :)
Joulukuun 18. päivä
”Joululoma!”
kiljuin saatuani todistuksen käteeni ja päästyäni koulun
ulkopuolelle. Luokkalaisena katsoivat minua ihmeissään, mutta
innoissani hypin koulun parkkipaikalla. Keskiarvon kerkeäisi laskea
myöhemminkin. Näin äidin naputtelevan autonsa rattia
kärsimättömänä, mutta minut huomattuaan lopetti sen ja käynnisti
auton. Hypähdin hänen kyytiinsä ja sain kokea millaista olisi, jos
äiti olisi rallikuski.
”Vou”, henkäisin hiljaa puristaen
etupenkin molemmin puolin kovaa kiinni. Tiedustelin mihin äidillä
mahtoi olla kiire.
”Isä vahtii lanttulaatikkoa”, äiti sanoi
vain ja ymmärsin samantien. Sen enempää ei tarvinnut sanoa, sillä
isä+keittiö oli katastrofi, se oli tarkkaan tutkittu tulos.
”Okei,
paina kaasua ennen kuin lanttulaatikko palaa!” tokaisin vain eikä
äiti kaivannut toista käskyä. Ihmettelin vain miksi isä ei ollut
hakemassa minua, äitikin olisi säästynyt kaikelta ylimääräiseltä
stressiltä.
”Ei palanut!”
isä huusi heti kuultuaan etuoven auenneen. Kuulin äidin huokaisevan
helpottuneena. Minä vain virnistin ja päästin vinkuvan Aavan ulos.
Se lähti haukkuen kiertämään taloamme kuin pähkähullu. Kulmat
kurtussa, suu lautasen kokoisena ihmettelin oliko koira päässyt
koko päivänä ulos vai oliko se lopullisesti seonnut! Toisen
kierroksen jälkeen pentua ei enää näkynyt mailla halmeilla.
Silmiäni pyöräyttäen lähdin laahustamaan talomme taakse
katsomaan millainen kolo tällä kertaa oli valmistumassa.
”Aava
hei, nyt en jaksaisi”, sanoin ja vilkaisin sitten talon
taakse.
”Eih”, ähkäisin todettuani, että koira ei
todellakaan ollut jäänyt omalle reviirilleen. Mihin ihmeeseen se
oli lähtenyt? Tielle? Ei, ei sentäs. Metsään? Tuskin. Naapuriin?
Naapuriin! Käännyin kannoilleni ja riensin katsomaan joulukuun
aikana tutuksi tullutta naapurin pihaa. Siellähän se vahtasi
lintulautaa. Paappani taisikin mainita jotain lintukoirasta.
Päättäväisenä marssin Jonin ja Saaran pihaan.
”Noniin Aava,
eikö tämä tontti ole tullut jo vähän turhankin tutuksi. Jospa
lähdettäisiin leikkimään vinkuleluilla”, maanittelin
kävellessäni koiraa kohti. Aava ei kiinnittänyt minuun
minkäänlaista huomiota, mutta päästessäni sen viereen, pentu
päätti lähteä hippasille. Ähkäisten nousin kumarasta ja
tuijotin Aavaa. Se oli parin metrin päässä minusta ja tuijotti
edelleen lintulautaa. Sitten koira aloitti kimeän haukunnan.
”Aava!”
ärähdin vihaisena, ”Tänne senkin paholainen”. Haukunta oli
herättänyt naapureidenkin huomion ja nyt he seisoivat
portailla.
”Anteeksi!” huikkasin ja hypähdin nopeasti koiran
eteen ja nappasin sen tiukasti syliini. Aava aloitti kimeän
haukunnan kuin vastalauseeksi keskeyttäessäni sen leikin.
”Tinja,
minulla olisi hieman asiaa sinulle”, Joni sanoi hitaasti kuin
estäen räjähdystä syntymästä. Voihan itku, taas sotkujen
siivousta. Tällä kertaa tosin juttelun merkeissä.
”Jätit
sentäs jouluvalot rauhaan”, tuhahdin hiljaa sylissäni
rimpuilevalle koiranpennulle. Suoristin selkäni ja kävelin
naapureideni luo. Joni seisoi kädet puuskassa portailla, Saaran
edessä.
”Tuo koira”, Joni aloitti Aavaa osoittaen ja jatkoi,
”aiheuttaa paljon ongelmia koko naapurustoon”. Avasin suuni
vastalauseeksi: ”Ei se muita kuin teitä häiritse”. Joni
tuhahti.
”Meitä se kuitenkin häiritsee. Se on aiheuttanut
meille paljon työtä ja stressiä”, Joni sanoi katsahtaen
paheksuvasti Aavaa.
”Minähän olen siivonnut kaikki sen sotkut
ja pahoitellut”, vastasin kulmiani kurtistaen.
”Totta ja
kiitos siitä. Tämä ei siltikään voi jatkua näin”, Saara sanoi
väliin. Katsoin häntä pahoillani, eihän tämä minun vikani
ollut.
”Okei. Vaikka en minä tätä tahallani tee”, sanoin
hiljaa ja käännyin pois. Oli inhottavaa kuulla aina haukkuja ja
torumisia omasta koirastaan. Kyllähän minä ymmärsin sen tehneen
väärin, en minä tyhmä ollut. Joulumieleni laski kuin lehmänhäntä
kantaessani Aavaa takaisin kotiin. Saara ja Joni huikkivat minua
hetken, mutta luovuttivat lopulta. Laskin Aavan häkkiin ja suljin
oven.
”Olen pahoillani pieni paholaiseni. Mitäs menit taas
väärälle tontille. Tiedät sen olevan kiellettyä”, sanoin ja
painuin sisälle. Vasta ulko-oven sulkeuduttua tajusin kuinka kylmä
pihalla oikeasti olikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti