maanantai 28. joulukuuta 2015

Kerrataan vuosi 2015

Heips!
Postaus sisältää paljon asiaa tältä vuodelta. Yritän saada kaiken järkevään ja siistiin järjestykseen, jotta tekstiä olisi mukava ja helppo lukea.

Vaikka blogi on ollut vasta joitakin kuukausia pystyssä, ajattelin silti kertoa vuoden tapahtumia. Asiat eivät kauhean hyvin ole päähän jääneet, joten vanhaa blogia apua käyttäen kirjoitan tämän postauksen. Joitakin juttuja jää varmasti pois.


Tammikuussa satoi viimein lumi maahan. Sitä tulikin lopulta niin paljon, että pääsimme Helyn kanssa hangen päälle hiihtämään. Kelit olivat todella liukkaat, lumen tullessa heti vesisateiden jälkeen, hangen takia Raju ei kuitenkaan päässyt metsään. Tammikuussa tuli myös parisen kertaa kirottua Helyn juoksut, jotka alkoivat heti vuoden alussa, mutta loppuivat sitten tammikuun lopulla. Myös uudet valjaat kotiutuivat talouteemme pitkän pohdinnan jälkeen.


Heti helmikuun alussa minulla oli kauhea kaipuu kesään. Siitä, kun yli päästiin, niin luminen helmikuu oli omistettu lähes kokonaan hiihdolle ja kuvaamiselle. Helmikuun lopussa, hiihtolomalla, olin perheen kanssa lomalla Levillä. Koiria hoiti paappani.


Maaliskuussa palasimme Leviltä ja kotona odotti lumeton maa. Maaliskuu oli kuitenkin muuten erittäin ihana kuukausi, aurinko paistoi ja motivaatio koiran kanssa oli korkealla. Hypimme Helyn kanssa esteitä ja harjailin koiria normaalia aktiivisemmin. Myös auringonpimennystä tuli seurailtua. Kuvailin paljon metsässä.


Huhtikuussa Hely pääsi monta kertaa irti. Saimme nauttia taas aurinkoisista säistä. Tiet olivat kuitenkin todella rapaisia ja lenkiltä tuli monesti neljä rapaista tassua ja kaksi jalkaa. Huhtikuussa tein suursiivouksen Helyn häkille ja perustin blogille instagram-tilin.


Toukokuun aloitimme vappukuvilla ja jatkoimme ahkeralla lenkkeilyllä. Koitimme isän kanssa ottaa yhteiskuvia Helystä ja Rajusta. Teimme myös vuoden ensimmäisen pyörälenkin. Raju oli mukana toiselle pyörälenkillämme elämänsä toista kertaa ja hyvin meni! 14. toukokuuta Hely täytti seitsemän. Kävimme myös Pohjois-Suomen erämessuilla pyörähtämässä ja aloimme ottaa ensimmäisiä kesäkuvia. Toukokuun lopussa alkoikin sitten kesäloma.


Kesäkuu oli hyvin erilainen kuukausi. Hely tappoi pikkulinnun, häkkien päälle kaatunut puu säikäytti koirat ja lenkitin sukulaisteni koiria viikon ajan. Hely koki myös elämänsä järkytyksen, kun pesin sen. Bongasin myös ensimmäisen punkin, joka kuitenkin jäi viimeiseksi.


Heinäkuussa innokas mustikoiden mussuttaja pääsi taas työhönsä. Mustikoita löytyi joka nurkan takaa ja koiran pystyi helposti jättämään lähempään mustikkapuskaan. Helteet saapuivat pariksi päiväksi ja koirilta oli silloin jaksaminen ihan nollassa. Ne vain makoilivat varjossa ja joivat vettä. Raju pääsi helteiden jälkeen taas pyöräilemään ja minä tein paljon kukkaseppeleitä koiran kaulaan. Ennen ripariani hypimme esteitä, mutta sitten koira jäi viikoksi äitini lenkitettäväksi.


Elokuu alkoi rippijuhlillani. Sain vanhemiltani rippilahjaksi uuden objektiivin ja siitä innostuneena seikkailimme pitkin peltoja ja Hely sai juosta vapaana. Elokuussa laitoin sitten Tassuttelua-blogin kiinni, avasin uuden blogin ja muokkasin ig-tiliä. Kirjoitin postauksen suomenpystykorvien vähenemisestä. Elokuussa Raju kävi eläinlääkärillä tikattavana, metsässä kun sattuu ja tapahtuu!


Syyskuussa hermoilin irtokoiria ja stressasin koulua. Piristystä toi hienot ilmat ja ammunta, josta innostuin aivan tajuttomasti. Rajulla meni myös hyvin, kun sille ammuttiin kettu. Syyskuun postauksissa oli paljon yhteiskuvia minusta ja Helystä. Yritin myös tiputella jotain positiivista postauksiin vaikka huono kuukausi olikin meneillään. Mietin ihmisen ja koiran ystävyyttä ja kävin isän ja Humun kanssa metsällä. Se jäi Humun viimeiseksi metsäreissuksi, onnistuneeksi sellaiseksi.


Lokakuussa stressini jatkui kokeiden vuoksi. Olin myös metsällä isän ja Rajun kanssa. Se metsäreissu meni ihan penkin alle, kun Raju alkoi ajaa kaurista. Muutenkin siitä taisi alkaa Rajun pieni alamäki vähän joka suuntaan. Humu jouduttiin sitten lopettamaan myös, päivää ennen lähtöä Rukalle. Haikein tunnelmin lähdimme matkaan taas. Pääsitte meidän kanssamme ihastelemaan auringonlaskua ja sumuisia päiviä. Kirjoitin koirien vesitilanteesta talvisin ja sytytin pyhäinpäivän kynttilän rakkaille.


Marraskuussa olin aktiivinen blogissa ja minusta tuntui, että haluan kertoa teille todella paljon asioita ja mielipiteitäni. Minulla oli paljon postausideoita. Kirjoitin postauksen heijastimien tärkeydestä, koirakuumeesta, pyysin linkkaamaan blogejanne, tein kysymyspostauksen ja aloitin videosarjan (Osat 1, 2, 3). Raju täytti marraskuun lopussa kolme. Marraskuun alku oli huonoa kuvausaikaa, mutta sitten tuli joksikin aikaa lunta maahan ja Hely pääsi metsään juoksemaan. Nautimme molemmat lumesta ihan täysillä.


Joulukuussa blogi täyttyi joulukalenterin luukuilla ja muilla joulujutuilla. Lunta ei ollut, mutta blogi pysyi silti talvisena. Raju ontui jalkaansa, mutta säästyimme eläinlääkäriltä, kun tassu parantui sitten parissa päivässä särkylääkkeillä. Hely pääsi jouluna irti pellolle, se vietti aikaa sisällä ja kävimme erilaisissa maisemissa lenkillä. Koirat saivat jouluna herkkuja ja rauhoittuivat nekin joulun viettoon. Joulun jälkeen Raju pääsi taas metsään, mutta jälleen kerran kauris tarttui matkaan ja isältä tuli torut. Ehkä ensi vuonna se kauris jäisi metsään ja sen sijaan se kettu hyppisi edellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti