perjantai 9. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 9. luukku

JOULUKALENTERI_LI (9)
Joulukuun toinen perjantai, viikonloppua kohti! Tänään pohdin asioita, joita on hyvä ottaa huomioon, kun kuvaa videota. Toivottasti näistä omista huomioistani on jollekin apua. Lisäksi alhaalla kuvaamani video, johon olen erityisen tyytyväinen. Se on näkynyt blogissa viime kesänä.

Tarkennus ja tarkkuus
Tarkkaa videota on mukava katsoa, epätarkkuus pistää nopeasti silmään negatiivisella tavalla. Jos omistaa järjestelmäkameren ja haluaa sillä kuvata videota, suosittelen tarkentamaan ennen videopätkän kuvaamista. Monesta järkkäristä kuuluu hyvin ärsyttävä tarkennusääni, joka vain korostuu videolla.

Liikkeessä kuvaaminen
Itse olen yrittänyt vähentää tätä, sillä omien videoiden katselu saa pään aivan pyörälle. Toisaalta liikkeessä saa hyvääkin videota aikaiseksi. Esimerkiksi marraskuun lopulla katselin yhden opettajamme kuvaamista ja totesin muutamalle ihmiselle, että huomaa tuon ihmisen tekevän tätä työkseen.

Ei siihen kuitenkaan ammattikuvaajaa tarvita, kunhan muistaa pitää kameran mahdollisimman vakaana ja liikkeet pehmeinä ja rauhallisina.

Valotus
Ylivalottunut ja alivalottunut, kumpikin yhtä huono juttu. Näiden välttämiseksi olen suonut itselleni automaattiasetukset videokuvaukseen. Paljon tulee tosin manuaalillakin kuvattua.

Joskus lisävalotkin ovat tarpeen, luonnonvalo ei välttämättä aina riitä. Itseltäni ei löydy minkäänlaisia studiovaloja, vaan pyrin viimeiseen asti käyttämään luonnonvaloa. Jos se ei riitä, etsin hyvän valaistuksen jostain muualta. Huonoin valo mielestäni on tämä kuuluisa kellertävä valo, painajainen! Senkin saa tosin valkotasapainoa säätämällä piiloon.

Äänet
Videota kuvatessa joudun ihan kunnolla keskittymään siihen, että puhun tarpeeksi kuuluvasti. Kameran oma mikrofoni ei ole aktiivisempaan käyttöön riittävä. Satunnaisiin videoihin ei mielestäni kuitenkaan tarvitse ostaa erillistä mikkiä, on vain puhuttava tarpeeksi kuuluvasti ja selvästi. Ja taitaa monella editointiohjelmallakin saada korostettua omaa ääntä? Mahdankohan olla ainoa joka on joutunut kiinnittämään ääneensä huomiota?

Editointi
Tärkeä osa videota. Voit leikata epäonnistuneet ja ylimääräiset klipit pois, korjata virheitä, liittää klipit yhteen ja lisätä vaikka musiikkia. Itseltäni löytyy perus Movie Maker ja se riittää oikein hyvin näihin satunnaisiin videoihini.

2 kommenttia:

  1. Hyviä pointteja!

    Onko sulla ollut sitä ongelmaa, että kun lisäät videoon musiikkia, niin tulee näitä tekijänoikeusjuttuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On joskus ollut, mutta nykyään otan kaikki musiikit youtuben omasta musiikkikirjastosta. Ei mikään paras valikoima, mutta ainakin kaikki musiikit ihan laillisia. :)

      Poista