sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 4. luukku

JOULUKALENTERI_LI (4)
Tiistaina vietetään Suomen 99. itsenäisyyspäivää. Sen kunniaksi olen ottanut muutamia aiheeseen sopivia kuvia. Suomalaisuutta kuviin sain itsetehdyllä lippunauhalla, jonka helpon ohjeen jaan teillekin.

Kuten jo sanottu, lippunauha on todella helppo tehdä eikä siihen tarvita mitään mitä ei esimerkiksi Halpa-Hallista tai Citymarketista löytyisi. Lippunauhan voi varmasti tehdä monella tapaa, itse tarvitsin sen tekoon kuitenkin:
004_Fotor


• valkoista paperia
• sinisen tussin
• lyijykynän (pyyhekumi)
• viivoittimen
• sakset
• liimaa
• narua/lankaa


Aloitin lippujen teon taittamalla valkoisen A4 paperi pystysuunnassa kaksinkerroin. Älä katkaise paperia taittokohdasta! Yhdestä paperista saa neljä lippua ja lipun korkeus on 7,4 cm (tai leveys jos katsot lippua pystysuunnassa). Joten mittaa viivoittimella välit, että saat paperista varmasti ne neljä lippua. Lippuja voi tehdä miten paljon vain haluaa, itse tein niitä 15.
006_Fotor 007_Fotor 010_Fotor
Seuraavaksi on piirrettävä Suomen lippu. Sen voi tehdä työläimmän kautta tai siten miten minä tein. Piirsin sinisen kehikon ja käytin sitä muottina. Lopuksi risti väritetään, itse käytin tähän vaiheeseen sinistä tussia. Lipun voi värittää molemmilta puolilta, mutta minä säästin aikaa ja kärsivällisyyttä värittämällä vain toisen puolen.
0015_Fotor 017_Fotor Laitoin liput n. 15 cm:n välein naruun limalla kiinni. Ostin Info-kirjakaupasta hamppunarua(?), joka mielestäni sopii tuohon lippunauhaan. Suosittelen laittamaan liput enemmän toisiinsa kiinni, että ne tulisivat ennemmän kuvissakin esiin.

Liiman kuivuttua liput hieman käpristyvät, joten suosittelen laittamaan ne painon alle yöksi. Olisin itse laittanut jo ennen liiman kuivumista, mutta en tajunnut. Ne olivat yön painon alla ja suoristuivatkin sitten hieman, ei se niin tarkkaa ole!
020_Fotor 021_Fotor 025_Fotor
Ja tässä on valmis lippunauha. Siitä saattoi tulla turhan pitkä, mutta ehkä sitä voi sitten käyttää johonkin muuhunkin. Olen kyllä tyytyväinen aikaansaannokseeni, aikaa tähän käytin kuitenkin kaksi päivää.

Ylihuomenna vietämme itsenäisyyspäivää ja saatte sen päivän luukussa nähdä millaisia kuvia sain Helyn ja lippunauhan kanssa aikaan!
027_Fotor 026_Fotor

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti