Ajokoirien täyteiset kaksi päivää

En ole aivan varma oliko se viime viikon keskiviikko vai torstai, kun päästimme pikkuveljeni kanssa Hillan irti. Siellä se juoksi pitkin poikin. Välillä lähti pois näkyvistä, välillä tuli jalkoihin kerjäämään huomiota. Ihan mukava reissu, hihnakäyttäytyminen tosin ei ole edennyt suuntaan eikä toiseen.

Kuvia on lähinnä vain alkumatkasta pellolta, kun olimme vasta menossa metsään. Akku näytti kahta tolppaa jo kotona ja lähestyi uhkaavasti loppua jatkuvasti. Lisäksi metsässä oli vastassa sellainen synkkyys, että sulloin kameran lähes välittömästi laukkuun.

Täytyy kyllä myöntää, että Helyn kanssa on paljon mukavampi kiertää metsässä. Koira on koko ajan hallinnassa ja näkyvissä sekä tulee kutsusta luo. Ei tarvitse edes laittaa sille ylimääräisiä pantoja kaulaan, jos ei välttämättä halua.

Sunnuntaina lähdin pitkästä aikaa isäni mukaan metsään. Raju teki mitä nyt ikinä tekikään, kulki pitkin poikin ja vietti aikaansa autossa. Hilla sai olla enemmän irti ja kulkea metsässä. Hajujakin eksyi nenään, mutta ei sieltä lopulta mitään löytynyt.

Täältä tullaan syysloma!

Syyslomani alkaa huomenna, viimein! Olen odottanut tätä jo useamman viikon, haluan päästä kotiin, unohtaa hetkeksi aikaa kokonaan koulujutut ja touhata koirien kanssa.

Hieman päänvaivaa on tällä viikolla aiheuttanut tavaroiden kuljetus linja-autolla kotiin. Miten saada kaikki tarvittavat vaatteet, kamera sekä kannettava mahtumaan mukaan! En ehdi edes käymään asuntolalla ennen linkan lähtöä, joten tavarat on otettava kouluun. Itse linkalla kulkeminen vielä menettelee, vaikka kaksi ja puoli tuntia onkin aika paljon. Kauhean raskasta tämä lomalle lähtö!

Niille joilla alkaa nyt tai on myöhemmin alkamassa, mukavaa syyslomaa!

Hilla - koira täynnä rakkautta

Sen lisäksi, että Hillasta on tullut minulle tärkeä ja arvokas osa arkeani, se saa ihmiset hymyilemään. Hillalle on helppo hermostua, kun se touhottaa pää kolmantena jalkana joka ilmansuuntaan yhtäaikaa, mutta siihen leppyy nopeasti. Koiran ei tarvitse kuin tunkea syliin ja tökätä kuononsa naamalle. Nauruhan siinä pääsee.

Sunnuntaina Hilla yllätti. En sitten tiedä yllättikö se muita kuin minut, mutta ainakin sai kaikki iloisiksi. Hilla ajoi kettua puoli tuntia, ja haukun kanssa. Se on lähes 6 kuukautiselta koiralta hieno juttu, todella hieno juttu.

Rajun sairasloman vuoksi Hilla pääsi sekä lauaintaina että sunnuntaina metsään. Rajulle se näytti olevan kova paikka. Vaikka kotiin jäi Hillan lähdettyä Hely, Raju ulisi monta tuntia. Niin kovasti olisi tehnyt mieli metsään, se ei edes ymmärtänyt miksi joutui jäämään häkkiin. Huuto jatkui vielä sydäntä särkävämmin, kun lähdin lenkille Helyn kanssa. Kävin oikein sääliksi Rajua.

Taas sattui ja tapahtui

Viime viikonloppuun mahtui paljon koiria.. Paljon lenkkeilyä, eläinlääkäri ja metsästystä.

Lauantaina vietin Hillan ja Helyn kanssa yli neljä tuntia ulkona. Ensin Hillan kanssa kiersimme lähes kymmenen kilometrin kävelulenkin. Se olikin mielenkiintoinen lenkki. Hilla sai ajokoiran nenäänsä paljon uusi hajuja, kun kuljimme sille aivan uutta reittiä. Millään pentu ei olisi malttanut pysyä tienreunassa, vetämättömyydestä puhumattakaan!

Lenkin lopussa käteni sanoivat itsensä irti ja ojensin flexin pyöräilevän pikkuveljeni käteen. Hölkkäsin vierellä valmiina ottamaan Hillan itselleni, jos tulee auto tai se päättää hypätä pyörän eteen. Hilla kuitenkin juoksi eteenpäin kovaa vauhtia eikä kiinnittänyt mitään huomiota takana tulevaan pyörään. Tärkeintä näytti olevan eteenpäin meneminen!

Sunnuntaina en nähnyt Hillaa kertaakaan edes vilaukselta. Isäni osti jokin aika sitten toisen samanlaisen tutkapannan, joka meiltä ennestäänkin löytyi, jotta hän voisi päästää molemmat ajokoirat irti yhtäaikaa. Isäni, pikkuveljeni ja molemmat ajokoirat olivat lähteneet metsään, koiria tosin ei pääsetty samaan paikkaan irti.

Raju toisti viime vuotisen eläinlääkärireissun, valitettavasti. Ennen puolta päivää metsältä tultiin itsensä teloneen koiran kanssa. Raju oli ilmeisesti juossut keppiin tai puunoksaan, sillä sen rinnassa roikkui repeytynyttä ihoa. Siitä taas tikattavaksi eläinlääkäriin.

Olin lähtenyt jo lenkille, kun isä palasi eläinlääkäristä, mutta kävin moikkaamassa nuutunutta ajokoiraa myöhemmin. Hilla ei ollut kotona vaan sen kanssa oltiin lähdetty uudelle metsäreissulle, aamun mennessä pieleen.

Laavuillaan taas!

Perjantaina suunnittelimme äitini kanssa vaellusta laavulle. Innostuin ajatuksesta ja lauantaina suuntasimme auton kohti paikkaa x. Siirryimme Etelä-Pohjanmaalta Pohjanmaan puolelle, ruotsin kieliselle alueelle, ja koska päähäni ei jää yhtäkään ruotsin kielistä sanaa, ei paikan nimikään jäänyt mieleen. Autosta ulos tultuamme laitoin Sports Trackerin päälle ja Helylle valjaat niskaan.

Todella yksitoikkoinen vaellusreitti, pitkälti hiekkatietä ja suoraa, mutta mahtui joukkoon pari kivaakin pätkää. Itse odotan vaellusreiteiltä aina eniten pitkospuita, sillä niitä on mukava kävellä ja niiden varrelta löytyy useimmiten parhaimmat näkymät. Tällä kertaa pitkospuut tarjosivat nevaa ja kyllä sitä mielellään katseli niiden mäntyjen ja kivikkoisten teiden sijaan. Kävelimme laavulle n. 8-9 kilometriä ja samaa reittiä sitten takaisin. Yhteensä matkaa kertyi 17,5 km, aikaa meni neljä ja puoli tuntia.

Hely tuntui viihtyvän hyvin. Tietenkin sillä olisi ollut mukavempaa juosta vapaana, mutta Helyn luonne nyt on mitä on. Flexissä ei kuitenkaan näyttänyt olevan mitään vikaa, vaan koira kulki ihan nätisti. Ei vetänyt, kulki polkua pitkin, ei tehnyt turhia pysähdyksiä. Mielenkiintoisen näköiset sillatkin (kaksi lautaa vierekkäin) Hely ylitti reippaasti ja jatkoi matkaa ihan kuin koko lautahöskää ei olisikaan. Laavulla piti vähän haukkua, mutta ymmärtäähän sen, makkara on Helyn suuri heikkous.

Autolla Hely hyppäsi auton takaosaan, jossa vaihdoin sille kaulapannan. Heti, kun ovi sulkeutui, se kävi makuulle. Taisi se reilu 17 kilometriä olla hieman väsyttävä reissu. Itsellä ainakin huonojen kenkien takia jalanpohjat tajuttoman kipeät, varsinkin kun alla oli aamun lenkki Hillan kanssa. Seuraavana aamuna sanoin heipat puutuneille jaloille ja lähdin aamulenkille Helyn kanssa.

Aktiivinen viikonloppu koirien kanssa, kun jokainen pääsi metsään tai lenkille. Hilla oli onnekas, kun sen kohdalla toteutuivat molemmat! Hilla on muuten kasvanut tajuttoman paljon, mihin aika ja pennun tuoksu karkaavat? Haluan sen kevyen sylivauvan takaisin.

Omenavaras

Helyä en ole vielä uskaltanut taikka ehtinyt päästää irti hihnan päästä. Viiko viikonloppukin meni isovanhempien luona, kaveria nähden ja sunnuntaina nopea metsässä pyörähtäminen Hillan kanssa. Sitten olikin jo aika palata koulun penkille.

Ei Hely kuitenkaan ole liikunnatta jäänyt. Äitini on lenkittänyt sitä vähintään pari kertaa viikossa ja lähettänyt minulle kuvien muodossa Helyn kuulumisia. Neiti on mm. metsästänyt katseellaan näkymättömiä metsän olioita ja käynyt omenavarkaissa. On Hely päässyt kuitenkin vapaanakin juoksemaan. Isäni oli lähtenyt sen kanssa pellolle ja Hely oli saanut pitää hauskaa juosten miten tahtoo.

Hillan jälkeen on sekä outoa että helpottavaa lenkittää Hely. Se, että joku ei koko ajan hypi jokaiseen ilmansuuntaan, on helpottavaa. On ihanaa, että Hely ei vedä hihnassa ja kulkee vain yhteen suuntaan eli eteenpäin. Rentoa, mukavaa menoa omaan tahtiin. Ei tarvitse harppoa ja tehdä äkkipysähdyksiä.

Omenatkin ovat taas maistuneet koirille. Helyn tottelevaisuus on vaakalaudalla takapihan omenapuun takia. Jos se karkaa, on aika varmaa mistä sen silloin tulee löytämään. Sen verran hyviä nuo omenat Helyn mielestä ovat.

Kultatyttö

Tämä on jo kolmas peräkkäinen postaus Hillasta, ja vaikka kuinka haluaisinkin kirjoittaa tähän väliin Helystäkin, pakko hehkuttaa riiviö Hillaa. Se koira on ajoittain täyttä rakkautta. Olen kiintynyt siihen nopeasti ja Hillakin on oppinut, että olen mukava tyyppi jonka kanssa pääsee lenkille ja pellolle, hakemaan omppuja takapihalta ja, jonka syliin on kiva kiivetä (vaikka hieman kokoa pennulta jo löytyykin).

Siinä missä Raju hyppi rusakon perässä koko viikonlopun, yritti Hilla samaa. Alussa se kulki kyllä paljon ympärillämme ja touhotti omiaan, mutta tarkkaili meitäkin. Pikku hiljaa Hilla alkoi ottamaan etäisyyttä ja meni yhä kaueammas ja kauemmas meistä. Jossain vaiheessa se unohti meidän olemassa olomme kokonaan, sillä maassa oli jokin erittäin mielenkiintoinen haju. Se vei pennun mukanaan ja pari kertaa sininen viiva vaihtoi väriään punaiseksi, se haukkui! Isäni ilme oli näkemisen arvoinen, eikä mitenkään negatiivisella tavalla. Eihän Hillaa voinut kuin kehua ja taputella kauheasti. Oli aivan se ja sama, että Hillan mielenkiinnon vei rusakko, sillä se ei ole pääasia. Hilla erkani meistä, hetkellisesti jopa unohti ja kaiken lisäksi vielä haukkuikin. Kettua ehtii ajaa sitten myöhemminkin! Tämä oli paljon viisi(?) kuukautiselta pennulta.

Sänkipellolla Hillan kanssa

Heitin pienen lenkin Hillan kanssa sunnuntaina ja kun olimme menossa sänkipellolle päin, isäni heitti, että päästäisin Hillan irti. Totesin vain, etten todellakaan uskalla päästää Hillaa irti. Olin varma, ettei itsepäinen koiranpentu tottele minua ja lähtee tielle. Aikani pähkäilin, uskaltaisinko sittenkin päästää Hillan irti. Olimme jo tarpeeksi kaukana isosta tiestä ja hihnassa Hilla totteli hyvin. Hyppi edelläni ja vilkuili minua vähän väliä, kutsuessa katsoi minuun. Lukko irti vaan.

Hilla totteli todella hyvin! Kutsuin sitä vain kerran, silloin kun otin sen kiinni, muutoin annoin Hillan kulkea vapaasi pellolla. En säikähtänyt, jos koira meni tavallista kauemmaksi (kuten yleensä, huono tapa) vaan katsoin vain, että se pysyy pellolla. Videolta näkyy Hillan touhotusta ja juoksentelua enemmän.

En aluksi edes ajatellut jakavani videonpätkiä tänne, instagramiin alunperin niitä kuvasin. Sain kuitenkin videot kätevästi koneelle, eivätkä kaikki edes seuraa Hillan kehitystä instagramissa.

Laatu on mitä on, puhelimella ei saa samanlaista jälkeä kuin kameralla.

Ehkä Hillasta vielä koira saadaan

Isäni lähti sunnuntaina Hillan kanssa metsään pyörimään ja kysyin voisinko lähteä mukaan. Kun myöntävä vastaus tuli, hain kamerani ja hyppäsin auton kyytiin. Autossa Hilla on rauhallinen, fiksu matkustaja. Hetken ihmettelyn jälkeen se asettui makuulle ja painoi silmänsäkin kiinni, silloin kun mielenkiinto eri asioita kohtaan katosi.

Minut yllätti se miten erilainen Hilla on metsässä kuin kotona. Onhan Rajukin toki metsässä aivan erilainen, mutta Hilla oli oudon erilainen. Se energia mitä pennulta kotona löytyy, ei metsässä ollut siitä tietoakaan. Hilla pysytteli koko ajan kannoillamme, parin metrin päässä takana seuraten. Isäni yritti saada Hillaan vähän energiaa ja kulkemaan sitä edellämme, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Se reissu metsässä ei siis ollut kovin onnistunut. Pitäisi kuitenkin muistaa, että Hillan on vielä pieni ja sen pitäisi vain kasvaa vähän.

Onneksi hyviäkin hetkiä mahtuu joukkoon, vaikkakin aina silloin kun minä en ole lähimaillakaan. Isäni laittoi minulle eilen pari  videopätkää  ja sanoi, että koira on aivan erilainen kuin viimeksi. Videon perusteella koira vaikuttikin iloisemmalta ja paljon vauhdikkaammalta. Sen tarkemmin en tiedä, mutta ainakin isäni vaikutti tyytyväiseltä, joten se riittäköön. Jos Raju on ajoittain kultapoika, niin ehkä Hillasta tulee sitten aikanaan kultatyttö ;).

Vähän iso tuo tutkapanta vielä, mutta eiköhän Hilla vielä kasva!

Blogin syntymäpäivä!

Olen pitänyt tätä blogia pystyssä tasan vuoden! Kaikenlaista on tapahtunut vuoden aikana, mutta tälläinen tästä lopulta on muodostunut. Koko ajan kehitytään ja parannetaan blogia parempaan suuntaan.

Kirjoitan Helystä, Rajusta ja Hillasta nykyään tasapuolisesti. Päivitän blogia vähintään kerran viikossa, mahdollisuuksien ja ideoiden mukaan. Olen tyytyväinen viime aikoina kirjoittamaani tekstiin ja kuvatkin ovat parantuneet vuosien myötä.

Tähän blogiin minulla ei ole kertaakaan mennyt kokonaan motivaatiota. Sitä on koko ajan ollut, vaikkakin joskus vähän vähmmän. Pääsääntöisesti kuitenkin pidän kirjoittamisesta ja bloggaamisesta. Se olette suuri motivaation lähteni, täysin tietämättänne. Enkä voi kiittää siitä ainoastaan blogin lukijoita, vaan myös kaikkia, jotka seuraavat meidän poppootamme instagramissa.

Kiitos siis kaikille blogin 17 lukijalle, instagramin 320 seuraajalle sekä anonyymeinä meitä seuraavat ihmiset!

Seuraava postaus on muuten Hillasta ja sunnuntaipäivästä sen kanssa.