torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 8. luukku

JOULUKALENTERI_LI (8) Näin joulukuussa peruutan hieman ajassa taaksepäin. Masennan sekä itseäni että teitä nostamalla esiin kesäisiä kuvia. Kesä ei kuitenkaan ole aiheena tässä postauksissa vaan keräsin muutamia hauskoja muistoja ja ilmeitä Hillasta ja sen pentuajasta, jota niin kovasti olen jäänyt kaipaamaan.

Hilla oli omalaatuinen pentu. Erittäin huomionkipeä, utelias, itsenäinen ja sylissä viihtyvä. Sillä oli usein myös erikoisia päähänpistoja, jotka saivat meidät miettimään mitä tuo koira oikein ajattelee. Ehkä nämä kuvat avaavat Hillan luonnetta jotenkin, mikä mahtaa olla suosikkikuvasi? Minun on ehdottomasti seitsemäs kuva.
DSC_9809_Fotor DSC_9821_Fotor
DSC_3047_Fotor DSC_3048_Fotor DSC_3769_Fotor DSC_9143_Fotor DSC_9148_Fotor
DSC_9177_Fotor DSC_9178_Fotor DSC_9188_Fotor DSC_9209_Fotor

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Hyvän mielen viikonloppu

015_Fotor
Pitkästä aikaa olisi kuulumisien aika. Viimeksi olen blogiin päivittänyt kuulumisia marraskuussa, mutta sen jälkeen on ehtinyt tapahtua.

Itsenäisyyspäivä tuli ja meni. Mitään ihmeellistä ei sinä päivänä tapahtunut, kävin lenkillä ja hädissäni otin blogiin aiheeseen kuuluvat kuvat. Niiden eteen olen käyttänyt paljon aikaa, vaivaa ja kärsivällisyyttänikin on koeteltu. Tiedossa oli, että Hely ei ole helpoin kuvattava, mutta tilanteesta teki entistä vaikeamman kaulassa roikkuva lippuviritelmä.

Kaikki sen lippujonon kanssa ei mennyt ihan putkeen. Olisin voinut tehdä siitä lyhyemmän ja laittaa liput tiheämpään, mutta ehkä sitten ensi vuonna viisaampana. Silloin tosin taidan viedä kuvaukset astetta korkeammalle tasolla, vietämmehän sentään sadannetta itsenäisyyspäivää.

Vasta kolmannella kuvauskerralla itsenäisyyspäivänä sain kuvat, jotka edes jollain tapaa miellyttivät itseäni. Aiemmat yritykset menihän ihan metsään, mutta kun olin päätökseni kuvista tehnyt, minä myös kuvat otin. Asiassa auttoivat hieman naapurimme fasaanit, joista olen aiemminkin puhunut. Helyn huomio pysyi siivekkäissä ja käytin tilaisuuteni hyväksi.
026_Fotor 0030_Fotor
Pelkkiä itsenäisyyspäivän kuvia ei viikonloppuun kuulunut. Lauantaina ja sunnuntaina metsältä palasi varsin tyytyväinen porukka. Parhaimpina hetkinään lempinimensä saanut kultapoika Raju ajoi kettua viikonlopun molempina päivinä varsin mallikkaasti haukun kera. Iloinen yllätys niiden liian monien kauriiden jälkeen, on meillä hieno ajokoira

Täytti tämä samainen kultapoika vuosiakin. Marraskuun viimeinen päivä tuli neljä vuotta täyteen, mikä tuntuu todella vähäiseltä. Tuntuu niin oudolta ajatella, että koira on ollut meillä vasta sen neljä vuotta, ihan kuin sitä olisi kauemmin, kun se taloon asteli.

Niin se aika kuitenkin menee, Hilla on jo reilun kahdeksan kuukauden ja Helykin täyttää ensi keväänä yhdeksän. Jos tuo koira ei muuta ole elämänsä aikana saanut aikaan, niin ainakin se vaikutti oikein tyytyväiseltä löydettyään parikymmentä fasaania naapurin puolelta! :D
016_Fotor

Joulukalenteri | 7. luukku

JOULUKALENTERI_LI (7)
Neljän päivän miniloma loppui ja paluu koulun penkille koittaa. Onneksi vain kolmeksi päiväksi, sitten taas viikonlopuksi kotiin.

Jotkin asiat ovat sellaisia, jotka kannattaa opetella ulkoa. Valokuvaukseenkin liittyy muutama asia ja omaan takaraivooni ne ovat hyvin iskostuneet. En ole asiantuntija, enkä sano, että teidän pitäisi näitä noudattaa. Itse vain olen saanut näillä vinkeillä kehitystä aikaan.
DSC_2262_FotorDSC_2236_Fotor
Muista tarkennus
Itselle ja monelle muullekin varmasti aivan päivänselvä. Suuresti hämmästyinkin, kun opettajamme eräällä tunnilla muistutti meitä tarkennuksesta ja kuinka tärkeä juttu se on. Oikeassa hän onkin, totta kai kuvaan kiinnittää huomiota, jos se ei ole tarkka.

Kuva silmien tasolta tai hieman ali
Kuvakulmiin ei niinkään ole sääntöjä. Ihmistä tai eläintä kuvattaessa kohde näyttää alistuvalta ja pieneltä ylhäältä kuvattaessa, vahvalta ja uhkaavalta alhaalta kuvattaessa. Parhaimmat kuvani olen koirasta ottanut, kun kamera on silmien tai kuonon tasolla. Tietenkin jotkin kohteet vaativat toisenlaista kuvakulmaa, enkä minäkään aina silmien tasolta kuvaa.

Suora-horisontti 076_Fotor Horisontti suorassa
Tämän kanssa olen vähän liiankin tarkka. Erityisesti horisonttiviivan näkyessä selvästi, pyrin saamaan kuvan suoraan tai muokkaamaan sen jälkikäteen. Sumeana taustalla erottuva vino horisonttikin erottuu hyvin ja osuu välillä ikävästi silmään.

Älä luota liikaa kuvanmuokkaukseen
Kuvanmuokkauksella saa paljon aikaan, mutta ei silläkään pysty korjaamaan kuvasta alkuperäisen näköistä. Siksi olisi tärkeää säätää oikeat asetukset jo kuvaa ottaessa.

Käytä manuaaliasetuksia
Saat suuri sellaisia kuin haluat. Automaattiasetusilla kamera pyrkii saamaan valoisan kuvan hämärässäkin, manuaalilla voit itse säätää kuvasta juuri sellaisen kuin haluat.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 6. luukku

JOULUKALENTERI_LI (25)
Itsenäisyyspäivä kuuluu osaksi suomalaisia ja Suomea. Tänä vuonna vietämme jo 99. itsenäisyyspäivää, ensi vuonna itsenäistymisestä on kulunut 100 vuotta.

Suomenpystykorva on suomalainen rotu, ja kuuluu osaksi Suomea ja suomalaisuutta. Itsenäisyyspäivän kuviin oli helppo yhdistää jotain suomalaista, olisihan jo pelkkä kansalliskoira ollut tarpeeksi. Jotta kuviin saataisiin hieman lisää Suomea, pääsi siniristilippumme (x15) koristamaan Helyn kaulaa. Eiköhän näissä kuvissa ole tarpeeksi Suomea!

Hyvää 99. itsenäisyyspäivää!

008_Fotor009_Fotor
013_Fotor 024_Fotor 026_Fotor

maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 5. luukku

JOULUKALENTERI_LI (5)
Valokuvieni matka blogiin:
Kuvan tallennuttua muistikortille, se käy lyhyen matkan, ennen kuin lopulta päätyy tänne blogiin. Ihan ensimmäisenä on kuvien siirto tietokoneelleni, tai oikeastaan kovalevylle. Muistin säästämiseksi olen jo pitkään siirtänyt kuviani koneen sijaan kovalevylle. Paljon parempi vaihtoehto, kunhan muistaa kuljettaa kovalevyä mukana kodin ja asuntolan välillä.

Kuvia siirtäessäni, poistatan kuvat heti myös muistikortilta viemästä tilaa. Kamerassani on kyllä kaksi muistikorttia, mutta en näe minkäänlaista järkevää syytä pitää niitä sekä kameran muistikortilla että kovalevyllä.

Tapa, joka minun olisi todellakin syytä opetella, on pilalle menneiden kuvien poisto. Kamerasta en vaivaudu kuin selaamaan kaikki kuvat läpi, koneella ne vain jäävät. Tätä olen jo pitkään yrittänyt opetella, mutta hieman kaipaan vielä harjoitusta!
Näyttökuva (8) Näyttökuva (9)
Sitten siirrytään vaiheeseen, joka on välillä mukavaa, välillä turhauttavaa ja se on kuvien muokkaus. Kuvien muokkaukseen minulla ei ole mitään ihmeellistä sovellusta, sillä kaikki mitä olen tähän asti tarvinnut, löytyy sovelluksesta jonka nimi on Fotor.

Kuvansuoristus, rajaus, valotus, kirkkaus, värikylläisyys, kontrasti ja kuvan terävöitys. Siinä lista asioista, joita kuviini teen. Vähän vaihtelevasti joko kaikkia tai vain muutamaa asiaa, kuvasta riippuen. Terävöinnin otin mukaan vasta vähän aikaa sitten.

Kuvan muokkauksen jälkeen tallennan sen Fotorin alakansioon, johon olen järjestellyt kuvat aiheittain. Sieltä löytyy mm. jokaiselle koiralle oma kuvakansionsa, auringonlaskut ja pesäpallo kuvien kansiot. Nämä kuvat tallentuvat koneen omaan muistiin. Nekin vähät kuvat voisin poistaa, sillä lisään jokaisen muokkaamani kuvan Flickriin, joka ei vie koneeni tilaa, koska se on netissä.
Näyttökuva (10) Näyttökuva (11)
Flickr on helppokäyttöinen, jopa sellaiselle jonka englanti ei kiitettäviä kerää (heh). Se ei saa kuin kiitostani. Flickrin kautta lisään blogiinkin kuvani, sillä niiden laatu pysyy samanlaisena, toisin kuin suoraan bloggerin kautta lisättäessä.

Instagramiin kameralla otetut kuvat päätyvät samaa kautta. Puhelimestani löytyy Flickrin sovellus, josta sitten tallennan kuvat puhelimelleni ja laitan instagramiin.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 4. luukku

JOULUKALENTERI_LI (4)
Tiistaina vietetään Suomen 99. itsenäisyyspäivää. Sen kunniaksi olen ottanut muutamia aiheeseen sopivia kuvia. Suomalaisuutta kuviin sain itsetehdyllä lippunauhalla, jonka helpon ohjeen jaan teillekin.

Kuten jo sanottu, lippunauha on todella helppo tehdä eikä siihen tarvita mitään mitä ei esimerkiksi Halpa-Hallista tai Citymarketista löytyisi. Lippunauhan voi varmasti tehdä monella tapaa, itse tarvitsin sen tekoon kuitenkin:
004_Fotor


• valkoista paperia
• sinisen tussin
• lyijykynän (pyyhekumi)
• viivoittimen
• sakset
• liimaa
• narua/lankaa


Aloitin lippujen teon taittamalla valkoisen A4 paperi pystysuunnassa kaksinkerroin. Älä katkaise paperia taittokohdasta! Yhdestä paperista saa neljä lippua ja lipun korkeus on 7,4 cm (tai leveys jos katsot lippua pystysuunnassa). Joten mittaa viivoittimella välit, että saat paperista varmasti ne neljä lippua. Lippuja voi tehdä miten paljon vain haluaa, itse tein niitä 15.
006_Fotor 007_Fotor 010_Fotor
Seuraavaksi on piirrettävä Suomen lippu. Sen voi tehdä työläimmän kautta tai siten miten minä tein. Piirsin sinisen kehikon ja käytin sitä muottina. Lopuksi risti väritetään, itse käytin tähän vaiheeseen sinistä tussia. Lipun voi värittää molemmilta puolilta, mutta minä säästin aikaa ja kärsivällisyyttä värittämällä vain toisen puolen.
0015_Fotor 017_Fotor Laitoin liput n. 15 cm:n välein naruun limalla kiinni. Ostin Info-kirjakaupasta hamppunarua(?), joka mielestäni sopii tuohon lippunauhaan. Suosittelen laittamaan liput enemmän toisiinsa kiinni, että ne tulisivat ennemmän kuvissakin esiin.

Liiman kuivuttua liput hieman käpristyvät, joten suosittelen laittamaan ne painon alle yöksi. Olisin itse laittanut jo ennen liiman kuivumista, mutta en tajunnut. Ne olivat yön painon alla ja suoristuivatkin sitten hieman, ei se niin tarkkaa ole!
020_Fotor 021_Fotor 025_Fotor
Ja tässä on valmis lippunauha. Siitä saattoi tulla turhan pitkä, mutta ehkä sitä voi sitten käyttää johonkin muuhunkin. Olen kyllä tyytyväinen aikaansaannokseeni, aikaa tähän käytin kuitenkin kaksi päivää.

Ylihuomenna vietämme itsenäisyyspäivää ja saatte sen päivän luukussa nähdä millaisia kuvia sain Helyn ja lippunauhan kanssa aikaan!
027_Fotor 026_Fotor

lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 3. luukku

JOULUKALENTERI_LI (3)
Raju on hieman vetäytynyt syrjään tässä blogissa, mutta toivottavasti ette ole tätä tyyppiä unohtaneet. Saattaa kuitenkin olla, ettette tiedä Rajusta aivan kaikkea, joten tässä kuusi faktaa:
175_Fotor 1. Raju on tullut isäni tutulta eli aivan meidän läheltä. Rajun kehitystä olen siis seurannut aivan pienestä asti. Ensimmäisen kerran kävimme katsomassa Rajua, kun se oli viikon ikäinen.

2. Rajulle oli kaksi nimivaihtoehtoa; Raju ja Raisu. Isänä halusi jostain syystä tälläisen rajun nimen koiralle, mutta ei se tätä leppoisaa syliin tunkevaa koiraa kuvaa ollenkaan!

3. Rajulla on sen syntymästä asti ollut niskassa valkoinen mersun merkki. Merkki on aivan "puhtaan" muotoinen eikä ole muuttanut muotoaan juuri yhtään.
188_Fotor
4. Raju tuli talvella ja sai tietenkin heti koppinsa luukulle muoviläpän, estämään kylmän ilman joutumista sisälle. Raju ei innostunut tästä näköesteestä ja söi sen kymmenen sentin mittaiseksi. Myös seuraavasta läpästä se söi puolet, mutta tämä nykyinen on pysynyt ihan kohtuullisen kokoisena. Nurkkia se on hieman nakertanut, jotta kuonolle olisi hyvä reikä. Luukun syömistä yritettiin ehkäistä etikalla ja aikansa se toimikin.

5. Raju on erittäin ystävällinen. Se haukkuu aina uusille ihmisille ja eläimille, ja sen vuoksi jotkut pelkäävät koiraa. Oikeasti se on erittäin ystävällinen ja hellyydenkipeä. Se tulee aina kopista rapsuteltavaksi ja tunkee nenänsä häkin reiästä suukotettavaksi.

6. Iltaruuan aikaan koirille toimii merkkinä ruokalaatikon kolaus. Silloin alkaa tapahtua. Hely haukkuu, Hilla pysyy suht' hiljaa ja rauhassa ja Raju riekkuu. Rajulla on tapana ensin juosta häkin reunaa pitkin ja hypätä vuoron perään häkin oveen ja sitten kopin seinään. Kun ruokkija on Hillan häkin kohdalla, se painuu koppiin. Se katsoo malttamattomana kopin suulta, häntä seinään vispaten. Se pysyy kopissa siihen asti, kunnes saa luvan tulla syömään. Isä on myös yrittänyt saada Rajua istumaan viereensä ja odottamaan ennen kuin saa ottaa ruokaa. Minulla tämä ei toimi, mutta isäni on saanut sen (kai) toimimaankin!
191_Fotor

perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenteri | 2. luukku

JOULUKALENTERI_LI (2) Toinen päivä starttaa ja tänään kerron teille vaihtoehtoja kävelylenkeille. Itse ainakin kyllästyn, jos joudun kiertää kävellen samoja lenkkejä päivästä toiseen. Kaikenlaisia liikutusmuotoja on tullut kokeiltua, jotta Hely saisi purettua energiaa ja itselle tulisi hyvä omatunto siitä, että koira on saanut lenkkinsä. Tässä muutama ensin mieleen tullut.

• Pyöräily
Lyhyessa ajassa pystyy kiertämään jo monen kilometrin lenkin. Itse pyöräilen lähinnä keväisin ja vain, jos en jaksa lähteä kävelemään. Välillä innostun pyöräilystä enemmän ja silloin saatan tehdä todella pitkiä lenkkejä sellaisissa paikoissa joissa en normaalisti lenkkeile. Helyn kanssa on siinä mielessä helppo pyöräillä, että se jaksaa. Vauhtia sillä piisaa ja se jaksaa mennä pitkiä matkoja. Helyn jatkuva pysähtely haistelun takia on vain vähän raivostuttavaa.

Jotkut käyttävät koirillaan vetovaljaita ja käyttävät pyöräilyä ns. treeninä koirille, mutta Hely ei paljon pyöräillessä vedä vaan menee hihna sopivasti löysällä. Jaksaapahan koira enemmän.


• Hiihto
Tämä on oma lempparini! Hankalaa tosin, jos Hely on hihnassa, sillä se pelkää sauvoja. Keskelle korpea vie talvisin eräs latu, johon uskallan Helyn päästää irti. Harvoin tulee ketään vastaan ja, jos tulee useimmiten joku tuttu henkilö. Sitten tosin olen pulassa, jos vastaan tulee koira!

Hiihto on mukava harrastus koiran kanssa, ja pidän siitä ihan ilman koiraakin. Pitää vain muistaa, että jokainen latu ei ole koirille tarkoitettu ja muutkin suksittelijat on otettava huomioon. He tuskin haluavat koirakaveria peräänsä juoksemaan.

014_Fotor
• Potkukelkkailu
Toinen ehdoton suosikkini. Onneksi tämä on talvisin mahdollista ilman metrin hankeakin. Syrjäiset metsätiet ovat liukkaita, eikä niille ajeta hiekkaa hankaloittamaan potkukelkkailua. Eipä niitä tosin auratakaan heti aamusta.

Hely pitää siitä, kun saa laittaa vähän tassuihinsa vauhtia, joten potkukelkkailu on senkin mielestä mukavaa. Tosin kelkkaa se hieman varoo, mutta tämäkin varovaisuus haihtuu, kun laitan sen flexiin tai joku hyppää kyytiin ja ottaa koiran hihnan käteensä.

124_Fotor • Vaeltaminen
Kävelyähän tämäkin on, mutta halusin sen ottaa kuitenkin mukaan. Olemme kiertäneet tänä vuonna Helyn ja äidin kanssa laavuja ja vaellelleet siinä samalla paikasta toiseen. Koen vaeltamisen kävelystä huolimatta aivan eri asiaksi kuin kävelylenkin. Metsät ja pitkospuut tuovat ainakin vaihtelua lenkkeilyyn!

047_Fotor • Takapiha-agility
Jos sitä voi millään tavalla agilityksi kutsua. Puhun mielummin hyppimisestä, sillä sitähän se on. Viimeisimmistä hyppelyistä on jo aikaa, mutta joskus tein tätä useinkin. Ei se varmasti Helyn lempipuuhaa ollut, mutta teki kuitenkin, kun vähän herkkuja antoi haisteltavaksi.

Mitään vakavaa ei hyppiminen ole minulle (tai Helylle) ollut, omaksi iloksemme olemme joskus muutaman esteen poppineet.

torstai 1. joulukuuta 2016

Fasaanijahdissa

Yritin ottaa viikonloppuna itsenäisyyspäiväkuvia, mutta lauantaina Hely pisti stopin heti alkuunsa. Naapurimme häkkifasaanit saivat olla rauhassa koko kesän, monen kuukauden ajan. Kunnes Hely viimein tajusi niiden olinpaikan.

Helyn kiinni saaminen olikin oma haasteensä. Yksin en olisi sitä saanut kiinni, mutta äidin avustuksella sain koirasta viimein otteeni. Erittäin vastahakoisesti Hely seurasi ärtynyttä kuvaajaansa naapurista oman tontin puolelle. Meni kuvaukset mönkään :D.

Ihan mukava juttu, että Hely haukkuu edes jollekin muulle kuin oraville, mutta valitsi sitten kohteekseen juuri naapurin fasaanit. Yritä nyt sitten miettiä pitääkö olla vihainen vain kehua, kun lintukoira osoitti kiinnostuksensa (naapurin) fasaaneihin. No, kotiin palasin ärtyneenä, jälkeen päin juttu vain naurattaa. Onneksi naapurimme ei ole (toivottavasti) vihainen Helyn tervehdyskäynnistä!

Yritin kuvata sunnuntaina joitakin kuvia itsenäisyyspäiväksi, mutta homma taisi siirtyä seuraavalla viikonlopulle. Kuvasin myös videota päivästämme, joka tosin jäi vähän kesken.

Joulukalenteri | 1. luukku

JOULUKALENTERI_LI
Tervetuloa joulukuu! Toivottavasti saadaan tämä kuukausi etenemään nopeasti, sitä jouluahan kaikki odottavat. Ensimmäisessä luukussa käyn läpi muutaman vinkin, joista voi olla apua joulukuvia ottaessa.

105_Fotor

Kuinka onnistut saamaan koirastasi jouluaiheisia kuvia:

Yhtä hankalaa joka vuosi. Asiaa tietenkin helpottaa, jos koiralle on opetettu peruskäskyjä kuten istu tai paikka. Entäs, jos koira on itsepäinen metsästyskoira, jota ei kiinnosta istua tonttulakki päässä kameran edessä. Välillä menee hermot ja tekee mieli repiä hiukset päästä, mutta... Siihen tottuu. Jaan muutaman Helyn kohdalla toimineen vinkin, joista saattaa olla apua muillekin. Toisaalta, maalaisjärkeä hyväksi käyttäen nämä ovat varmasti jo monelle tuttuja.

• Vaihda tonttulakki johonkin helpompaan
Kaikki mikä joutuu Helyn päähän, tulee nopeasti alas. Kuvien otto helpottui suuresti, kun vaihdoin tonttulakin tilalle havukranssin.

• Juttelu ja rauhaton ympäristö
Juttelu saattaa kiinnittää koiran huomion sinuun, jolloin se katsoo kameraan päin mielenkiintoinen ilme kasvoilleen (ja pystykorvaisilla korvat pystyssä), Rauhattomalla ympäristöllä tarkoitan kauempaa kantautuvia ääniä kuten koiran haukunta, lasten äänet tai traktori. Hely kiinnittää huomionsa paremmin kauempaa kuuluviin ääniin kuin esim. minuun.
049_Fotor053_Fotor
• Jouluinen tausta
Ei koiran päälle tarvitse välttämättä laittaa mitään. Itse olen luopunut koko tonttulakista ja vaihtanut sen tilalle lyhdyt, kranssit ja värit. Tosin koko pystykorva on niin jouluisen värinen, että blogissani on ympäri vuoden joulu!

• Ota kaveri avuksi
Kuvien otto saattaa helpottua, jos keskityt itse kuvaamiseen ja annat kaverisi viihdyttää koiraa ja huolehtia, että kaikki pysyvät paikallaan.

• Tilannekuva/muokkaaminen
Eihän jouluisen kuvan tarvitse olla mikään poseerauskuva. Voit ottaa juoksevasta, leikkivästä tai vaikka syövästä koirasta kuvan ja halutessasi muokata siitä itse jouluisemman.
040_Fotor052_Fotor