"Kai sulla on tulitikut?"

1.

2.

Kerroin aiemmin tänä vuonna facebookissa olevasta laavu 2016 -haasteesta. En ole asiasta sen jälkeen mitään puhunut, sillä emme ole käyneet koiran kanssa laavulla. Kuitenkin Ylläksellä aloitimme haasteen ja kävimme kolmella laavulla paistamassa makkaraa. Hely ei tietenkään siellä ollut mukana eikä näin ollen ole ollut laavuillakaan. Tänään pääsi kuitenkin Helykin korkkaamaan laavuhaasteen.

Varustauduimme laavulle lähtöön hyvin: makkarat, mehu ja pääsiäisestä jääneet herkut mukana, lämpimästi vaatetta ja hyvät kengät, jopa puukko ja paperia repussa. Aina ei kuitenkaan onnistu. Unohdimme tulitikut! Makkarat jäivät siis paistamatta.

3. ja 4.

5.

Kylmä makkara kuitenkin menetteli ja Helylle se maistui oikein hyvin. Vaikka makkarat jäivät paistamatta, meillä oli mukavaa ja oli kiva lähteä Helynkin kanssa vähän kauemmas lenkille. Päivä oli hieno, aurinko paistoi eikä kova tuuli edes tuntunut kylmältä. Lämmin ainakin tuli.

Seuraavalla kerralla sitten tulitikut taskuun ja makkarat tulille, toivottavasti pian!

6. ja 7.

8.

9.

10.

11.

En olekaan pitkään aikaan kysynyt postauksen lemppari kuvaa, joten nyt! Mistä kuvasta/kuvista pidätte erityisesti? Entä mitä pidätte uudesta ruskeasta ulkoasusta? Yksinkertainen ja ehkä jopa vähän vaiheessa, mutta omaan silmään ihan ok. Kertokaa tekin mielipiteenne :)

Pajunkissoja ja kuvia

Helyn pääsiäisherkkua ovat pajunkissat. Niitä se syö sillä välin, kun itse kerään pajunoksia. Välillä tarvitaan yksi kauhealta kuulostava rääkäisy, ettei juuri keräämäni pajunoksat ole pajunkissojaan vailla. Sitä en tiedä miksi Hely näitä tykkää napsia, ehkä neidin kissavihalla on jotain osuutta asiaan ;). Tai sitten se vaan luulee kaiken kerättäväksi kelpaavan olevan hyvää naposteltavaa.

Pääsiäiskuvat toteutin helpoimman kautta. Koristelin nipun pajunoksia ja iskin ne maljakkoon. Sitten taiteilimme pihasaunan puulaatikon päällä. Korjaan Hely taiteili ja itse pelkäsin maljakon lopullista kohtaloa, joka onneksi selvisi vaurioitta. Samaa ei voi sanoa yhdestä pajunoksasta, joka oli menettää kaikki pajunkissansa ja, joka lopulta menetti jokaisen koristeensa herra ajokoiran suuhun.

Toivotamme kuitenkin kaikille iloista pääsiäistä! Levätkää ja ottakaa kaikki irti ylimääräisistä vapaapäivistä!

Lähdetään lenkille!

Heippa ja tervetuloa mukaan lenkille!

Tästä kaikki alkaa. Hely huutaa ja juoksee hullunlailla ympäri häkkiä. Kun se viimein pääsee häkistä ulos, huuto lakkaa. 

Koirahäkkien vierestä noustaan pieni ylämäki ylös, jotta päästään tielle. Kotitien päästä käännymme oikealla, jotta voimme kiertää juuri tämän lenkin, jota nyt kierrämme. 

Kotitiestä oikealla ja näkymä on tämä. Kävelemme naapuruston ohi risteykseen asti, jossa seuraavassa kuvassa seisomme. 

Risteys ei näy, mutta kuvaa ottaessani seison sen vieressä. Seuraavaksi kävelemme tämän pitkäveteisen tien aina metsänrantaan asti. Pitkäveteisen tästä tiestä tekee sen suoruus ja se, että kuljen saman tien päivittäin. Pyöräillen kouluun, kävellen lenkillä. Tie vie useimmille pidemmille lenkeille, kouluun, kauppaan yms. 

Metsänranta jonka äsken mainitsin. Tässä pysähdyin ottamaan pajunkissoista kuvia (kuvia voi nähdä valokuvausblogistani). Ohitamme rakennuksen, joka kuvassa näkyy ja heti sen jälkeen käännymme oikealle. 

Lyhyt ns. sivutie, joka vie pikitielle.

Loppupätkä tiestä ja sitten käännymmekin oikealle, pikitielle.

Heti tien ylitettyämme, on levennys rekkoja varten. Tästä kuljemme jonkin matkaa eteenpäin. 

Tien ympärillä on vain havumetsää. Tiedän, erittäin tylsää! 

Pikitieltä käännymme suunnilleen tuon auton kohdassa. Loppumatka onkin tuttua hiekkatietä, joka talvisin tarjoaa loskaa, kuoppia ja jäätä. 

Tämä tienpätkä on vuodenajasta riippumatta aina kuoppainen. Kesäisin tämä on kuitenkin aivan ihana tie, varsinkin tuosta puiden alta, kun aurinko pilkahtelee sieltä väleistä. 

Taas ohitetaan naapurit ja käännytään tutulle kotitielle. Kotitien puolessa välissä Hely tulee luokseni, kiitän sitä lenkistä rapsutuksilla ja päästän ehkä irti. Joskus vien sen kuitenkin suoraan häkkiin, kuten tänään.

Kiitos lenkistä ja ajastanne! Lenkkeillään taas joskus yhdessä!

Kevätsiivousten aloitus

Keskiviikkona kotiin tultuani otin lapion käteeni ja astelin Helyn häkkiin. Seuraavan tunnin käytin paskan lapioimiseen, mitäpä sitä asiaa kaunistelemaan. Kärräsin kolme kottikärryllistä kakkaa ja jäätä vahingossa nurmikollemme, sillä unohdin, että siihen oli kylvetty ruohoa. Torstaina jouduin sitten lapioda ne parin metrin päähän pellolle, hienoa minä. Tein siis torstaina kolminkertaisen määrän lapiointia. Rajun häkissä oli enemmän työtä, sillä herra ajokoiramme ei todellakaan ole mistään siistimmästä päästä. Kuvasin pitkästä aikaa myös videota perus koiratouhuistamme torstaina. Rajulla riitti energiaa vaikka muille jakaa, harmi kun sen hauskimmat kohtaukset eivät ehtineet videolle asti.

Perjantain vietin kotona vaihtelevasti vessan lattialla, sängyssä ja sohvalla. Mahatauti siirtyi pikkuveljestäni minuun, vaikka sitä kuinka yritin vältellä. Tänäänkään olo ei vielä ole kauhean hehkeä, mutta ehkä sitten huomenna pääsen taas nauttimaan ihanasta auringosta ulos.

Kevään edetessä pidemmälle, koirahäkeille näytetään painepesuria ja koirakopit pääsevät pieneen remonttiin. Siitä sitten silloin lisää.

En ole tainnut mainita merkistä, joka Rajun niskasta löytyy. "Mersun-merkki" on ollut sillä syntymästä asti ja olemme monesti harmitelleet nimivalintaamme. Olisiko Mersu ollut parempi? ;)

Uusi aluevaltaus

Koko talven mielessäni ovat olleet lumikengät. Tiesin, että varastostamme löytyy lumikengät, mutta oli vaikea saada aikaiseksi lähteä niillä tepsuttelemaan. Tänään kuitenkin tein sen ja lähdin lähimetsään kävelylle Helyn kanssa. Erimielisyyksiä meille Helyn kanssa tuli mm. kummalta puolelta puuta mennään ja mihin suuntaan kävellään. Niin, unohtamatta tietenkään sitä, kävelläänkö vai juostaanko...

Erimielisyyksistä huolimatta minulla oli kivaa ja kokeilen ehdottomasti uudelleen. Jos en tänä talvena enää, niin seuraavana sitten. Ette muuten arvaakaan miten paljon käytin aikaa ja kärsivällisyyttä viimeiseen kuvaan (ja ensimmäiseen).

FCI-ryhmien rotuja

Pakkohan minunkin oli tämä tehdä, kun niin moni koirabloggaaja on jo tehnyt. Osa roduista on sellaisia jotka voisin tulevaisuudessa omistaa, osa taas sellaisia joista on jäänyt itselle hyvä kuva.

FCI 1 - Lammas- ja karjakoirat

Ensimmäisestä ryhmästä voisin ehdottomasti ottaa shetlanninlammaskoiran. Myös bordercollie vaikuttaa hienolta rodulta. Tämän ryhmän koirat vaikuttavat todella mielenkiintoisilta.

FCI 2 - Pinserit, snautserit ja molossit

Berninpaimenkoira oli pitkään yksin ihailemistani roduista. Snautseritkin miellyttävät omaa silmääni, kauniita koiria! Tanstandogit ovat myös kunnioitusta kaipaavia koiria, naapurillani oli kaksi kyseistä rotua ja olivat ystävällisiä ja todella hyvin koulutettuja jättiläisiä.

FCI 3 - Terrierit

Omaa silmää miellyttävä terrieri on cairnterrieri. Myös jackrusselinterrieri on suloinen koira, kun siihen tutustuu. Energiaa kyllä löytyy, enkä sellaista varmaa hankkisi. Kiva rotu kuitenkin.

FCI 4 - Mäyräkoirat

Mäyräkoiriin olen saanut tutustua omaksi onnekseni. Jääräpäisyyttä löytyy suomenpystykorvan tapaan, mutta erittäin mukava rotu. Itselleni jäänyt mäyräkoirista taistelijan kuva. Voisin hyvin kuvitella omistavani joskus mäyräkoiran.

FCI 5 - Pystykorvat ja alkukantaiset koirat

Ensimmäisenä tietenkin kansalliskoira suomenpystykorva. Toinen, suomenpystykorvaa muistuttava rotu on pohjanpystykorva, johon olisi kiva tutustua. Myös japaninpystykorva lumoaa ulkonäöllään.

FCI 6 - Ajavat ja jäljestävät koirat

Tästä ryhmästä mainitsen suomenajokoira ja beaglen, suloisia luppakorvia molemmat.

FCI 7 - Kanakoirat

Tunnen yhden bretonin, josta jäi kuva, että on erittäin eloisa ja kaunis!

FCI 8 - Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat

Naapuristani löytyi aikoinaan cockerspanieli, joka oli oikein mukava koira

FCI 9 - Seurakoirat ja kääpiökoirat

Pienet koirat eivät niinkään ole minun juttuni, enkä osaa sanoa oikein mitään mikä edes miellyttäisi omaa silmää. Tunnen kuitenkin kaksi cavalier kingcharlesinspanieli, mutta kumpikaan ei ole onnistunut vakuuttamaan.

FCI 10 - Vinttikoirat

Nyt tuli paha! Mikään ei oikein iske, mutta en toisaalta ole edes tutustunut. Jos tuntisin yhdenkin vinttikoiran, voisi ajatukseni olla toisia.

Iloinen pyöreähkön karvakasan omistaja

 

Kuvat on otettu tietääkseni vuonna 2008 tai 2009 isäni pienellä mökillä keskellä ei mitään (eli keskellä metsää). En ole monta kertaa tuolla käynyt, sillä sinne pääsee nopeiten ja helpoiten talvelle latua pitkin ja kilometrejä kertyy n. seitsemän + saman verran takaisin.

Tänään otin itseäni "niskasta kiinni" ja lähdin taas kohti mökkiä. Hely ja pikkuveljeni roikkuivat matkassa mukana, vai olinko se minä joka roikuin mukana... Perinteinen hiihto ei ole todellakaan minun lajini ja hiihto näyttikin aika räpiköinniltä. Hely ainakin oli innoissaan ja juoksi edellämme. Varsinkin loppumatka meni hyvin, alkumatkasta taas tuli pieni mutka matkaan. Toinen pystykorva nimittäin tepsutteli omistajansa kanssa vastaan. Muuten tilanne olisi mennyt ihan ok, mutta Hely oli juuri silloin vapaana. Loppujen lopuksi se meni kuitenkin aika kivuttomasti, vastaantuleva hiihtäjä piti Helyn loitolla koirastaan sen aikaa, että ehdimme paikalle. Pikkuveljeni, joka paikalla ehti ensimmäisenä, otti Helyn syliinsä ja sain napsauttaa hihnan lukon koiran kaulapantaan. Tapaturmilta vältytty!

Kun Hely hetken kuluttua unohti toisen koiran, päästin sen uudelleen irti ja matka jatkui taas hyvin. Ennen hiihtämään lähtöä kauhistelin miten Hely tottelee minua, sillä unohdin herkut kotiin. Kaikki meni siltä osin kuitenkin todella hyvin, annoin neidin mennä omia polkujaan, sillä aina jossain vaiheessa se kiiti ohitseni kuin pikajuna. Koira teki siis kulkemisen mahdollisimman helpoksi itselleen ja kipitti latua pitkin. Onneksi se ei kuitenkaan paina niin paljoa, että olisi ladut pilannut. Kutsuttaessa Hely totteli hyvin (paitsi silloin kun toinen koira tuli vastaan...) 

Lomalle aikana koiranruokkijamme oli hoitanut hommansa hyvin. Raju ei liho niinkään helposti, mutta voi kauhistus tuo pystykorvainen. Onneksi sen mahan ympärille ei ole montaa kiloa kertynyt ja ne saa nopeasti lähtemään liikunnalla.

Älkää kauhistuko Helyn järkyttävästä karvanlähdöstä. Tarkoitus oli harjata se eilen lenkin jälkeen, mutta se sitten jäi. Tänään olin niin väsynyt, että juotin vain koiran ja päästin sen häkkiinsä. Tälläinen oli viimeinen hiihtolomapäivämme. Oli mukavaa viettää päivä Helyn kanssa, kun en voinut olla sen kanssa muuten viikolla.

Millainen on hyvä blogi?

Tästä voi olla todella montaa mieltä. Joillekin hyvä blogi on sellainen, jonka aihe itseä eniten kiinnostaa. Itse olen aika tarkka blogeista joita seuraan. Koska huomioin tarkkaan millaista blogia luen, haluan myös oman blogini näyttävän siistiltä ja helposti luettavalta.

Teksti

Tärkeintä hyvässä blogissa on tietenkin teksti. Vaikka tuntuisi kuinka kivalta tai miellyttävältä kirjoittaa omalla murteella, se ei kuitenkaan kannata. Tietenkin on mukava lukea blogia, joka on kirjoitettu juurikin sillä omalla murteellaan, mutta muut eivät murrettasi välttämättä ymmärrä. Murre tekee tekstistä epäselvää. Siksi on tärkeää kirjoittaa kirjakielellä, jota jokainen suomalainen ymmärtää. Itse kirjoitin joskus erääseen postaukseen sanan pikitie. Joku tuli kysymään minulta mikä on pikitie. Hetken katsoin kommenttia silmät lautasen kokoisena, enkä vieläkään tiedä onko pikitie murresana vai ei. Tietääkseni ei...?

Blogi on monelle varmasti myös ns. äidinkielen kurssi. Monia on luultavasti auttanut blogin kirjoittaminen sellaisiin "ongelmiin" kuin yhdyssanat tai pilkkujen paikat. Yhdyssanavirheitä näkee todella usein blogeissa ja ne kyllä pistävät ikävästi silmään. Yhdyssanojen kanssa olen aina ollut tarkka: jos en tiedä onko jokin sana yhdyssana vai ei, kysyn joltakulta tai katson netistä.  Pilkut taas olivat jossakin kohtaa pieni ongelmani. Laitoin niitä joka väliin, kunnes joku siitä mainitsi. Sen jälkeen vähensin pilkkuja huomattavasti.

Teksti on raskasta luettavaa, jos siinä on liikaa hymiöitä, ei ollenkaan kappalejakoja tai sanoja toistetaan liian usein. Hymiöiden käyttöön kiinnitin joskus omassakin tekstissäni huomiota ja poistin ne lopulta lähes kokonaan tekstistä. Toistin myös Helyn nimeä usein postauksissa. Sitten keksin poistaa joistakin kohdista nimen ja laittaa tilalle esim. se, koira tai neiti. Niistä sanoista on helppo ymmärtää kestä on kyse, kunhan muistaa silloin tällöin mainita myös koiran nimen.

Kuvat

Kuvat voivat epäonnistua monella tavalla. Ne voivat heilahtaa, olla epätarkkoja tai vaikka pakkautua liian pieniksi tiedostoiksi, jolloin niiden lisääminen blogiin on aivan turhaa. Kuvat ovat kuitenkin mielestäni tärkeä osa blogia. Minulla kuva kertoo paljon koirasta ja kuvaajasta, kuvat tuovat väriä tekstin rinnalle.

Ulkoasu

Siihen jokainen kiinnittää tahtomattaankin ensimmäisenä huomiota. Epäselvä tai liian räikeä väri hyppää liikaa silmille ja suorastaan työntää mahdollisen lukijan pois. Rauhallinen, yksinkertaisen hieno tai vaikka vähän erikoisempi banneri miellyttää jokaisen silmää ja vastaavasti vetää lukijoita puoleensa. Itse pidän nykyään bannerini yksinkertaisina enkä ala väkertämään liian vaikeita bannereita näillä olemattomilla taidoillani. Haluan kuitenkin tehdä ainakin tässä vaiheessa ulkoasuni itse, jotta se olisi juuri minun näköiseni.

Bannerin ja taustan lisäksi ainakin minä kiinnitän huomioni siihen, onko kirjoittajalle tai mahdollisille eläimille esittelysivuja. Ne antavat paljon tietoa sekä blogissa esiintyvistä ihmisistä ja eläimistä että itse blogista. Kauhean moni tuskin jaksaa alkaa etsimään erillistä postausta esittelyistä, vaan on helpompi lukea tiedot esittelysivulta. Mahdolliset linkit muihin sosiaalisiin medioihin on myös mukava löytää jostain.

Tämä on minun näkemykseni hyvästä blogista ja juuri tälläisiä blogeja itse alan seuraamaan (kunhan aihe on kiinnostava). Jokainen blogi on kuitenkin juuri tekijänsä näköinen, eikä siihen voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa. Tämä ei siis ole mikään ohjepostaus vaan puhtaasti oma mielipiteeni.