Mitä löytyy kameralaukustani?

Helmikuun ensimmäinen postaus ja vieläpä teidän toivomanne. Saitte äänenne esiin, kun kysyin mistä haluaisitte kuulla. Kamerasta ehdotettiin postausta ja tässä tulee!

Ensimmäisen järjestelmäkamerani sain vuonna 2013 syntymäpäivälahjaksi. Kamera on Nikon D3100 ja ostettu Seinäjoen Foto-Formasta. Kaikkine "varusteineen" kamera maksoi silloin 400 euroa, mutta tänä päivänä hinta on varmasti jonkin verran vähemmän. Tämä kamera on yksinkertainen ja helppo aloittelijan kamera, sopii hyvin peruskameraksi.

Kameran mukana tuli 18-55mm objektiivi. Pari vuotta myöhemmin kesällä (2015) sain rippilahjaksi pidemmän objektiivin, nikkor 55-300mm. Lyhyempi putki on ollut hyvä peruskuvissa, jossa kuvattava on paikallaan lähellä ja pidempi taas esimerkiksi metsässä koiraa kuvatessa.

Lisäksi minulta löytyy kameran jalusta ja kameralaukku, joka tuli kameran mukana.

Vaikka nykyinen kamera on ihan pätevä ja helppokäyttöinen, kaipaan silti kameralta vähän enemmän. Suunnitelmissa olisi tämän vuoden aikana ostaa uusi kameran runko. Nykyinen d3100 alkaa jäämään liian yksinkertaiseksi. Kaipaan lisää toimintoja kameraani ja haluan edistyä. Nettiä on tullut selailtua oikein urakalla ja olen miettinyt paria vaihtoehtoa.

Eikös sitä sanotakin, että kuvaamaan ei opi kuin kuvaamalla. Kuten muihinkin harrastuksiin, valokuvaamiseen pitää olla intoa ja halua oppia. Kun se paketti on kasassa, edistyy kuvaamisessa nopeammin kuin uskaltaa edes toivoa!

Lopuksi vielä kuvia, mitä olen tuolla kameralla räpsinyt. Yritin valita muitakin kuin koirien kuvia ja lopulta laitoin vain yhden kuvan koirasta, olettehan te nähneet koirakuvia ihan tarpeeksi täällä blogissa.

Jotain uutta blogiin

Heippa!

Blogi tuntui kaipaavan jotain uutta ja väkersin sitten uuden bannerin ja vaihdoin sivupalkkien puolta. Välilehdetkin löytyy sieltä sivupalkista tästä lähin. En kuitenkaan ihan huvikseni raahautunut sängystä puoli kahdeksalta muokkamaan blogia...

Kaikki alkoi siitä, kun bloggerin mallin suunnittelutyökalu ilmoitti virheestä jota yritin pari päivää korjailla. Lopulta päätin (aamulla puoli kahdeksan) vaihtaa kokonaan mallia ja aloitin koko homman alusta. Vaihdoinkin mallia sitten sen kymmenen kertaa ennen kuin blogger suostui jättämään virheet jonkun muun vaivoiksi.

Eräs lukija vinkkasi minulle flickristä, kun valitin bloggerin pilaavan kuvieni laadun. Lauantaina jaksoin perehtyä tähän kunnolla ja kirjauduin lopulta sisään. Hieman hankalaa vielä tämän käyttö surkean englannin taidon takia, mutta eiköhän tämä ala pian luonnistua.

Kannettavani muisti alkaa olla niin täynnä, ettei kuvat meinaa enää mahtua koneelle. Keskustelin tästä isäni kanssa ja ulkoinen kovalevy on nyt harkinnassa. Tai ennemminkin ostosjonossa. Toivottavasti sen hankkimiseen ei mene puolta vuotta, kuten meillä yleensä.

Uhmattiin lumipyryä!

Lähdimme Helyn kanssa eilen puolen päivän aikaan kohti järkyttävää lumipyryä juoksemaan. Tai siis Hely juoksi ja minä kävelin perästä kamera kädessä. Olosuhteisiin nähden ihan hyvä reissu. Jäin tosin kaipaamaan minun ja Helyn välistä kontaktia, joka siis tuntui jäävän kokonaan pois. Käskyt eivät välillä oikein kohdanneet neidin korvia, hyvä että sain koiran edes kiinni! 

Kuvista tuli ihan hyviä ottaen huomioon tuon kauhen lumipyryn... Lumi (tai räntä) oikein piiskasi ikävästi vasten kasvoja ja kasteli vaatteet ja Helyn valjaat.

Kuvasin myös my dayn, kun sitä pari kertaa oli toivottu. Se on tosin vain aamupäivästä, jolloin olin koirien kanssa, sillä tuskinpa teitä kiinnostaa oma elämäni. Joten koirablogiin koirajuttuja, olkaapa hyvä!

Postaus tulee päivän myöhässä, sillä eilen ei ollut yhtään fiilistä kirjoittaa tai muokata videota.

Harmaa kelkkailupävä

Heips!

Viikko alkoi kymmenen tunnin "työpäivällä", heti maanantaina. TET-jakso alkoi ja heti pitkä päivä. Illalla jaksoin vain kävellä yläkertaan ja istahtaa koneen ääreen. Tänään oli kuitenkin lyhyempi päivä ja ehdin lenkille Helyn kanssa. Sen verran lihakset valittivat edellisen päivän liikunnasta, että nappasin potkukelkan jalkojeni alle. Se olikin lopulta järkevin ratkaisu kuluttaa Helyn kerääntynyttä energiaa.

Ihan tosissani sain potkutella, ettei Helylle tulisi kovaa painetta kaulaan ja niskaan, tyhmä kun olin ja laitoin vahingossa kaulapannan neidin kaulaan. Hely juoksi kovaa vauhtia pitkän matkan neljän kilometrin lenkistä, mutta kun energia oli purkautunut, loppulenkki meni aivan täydellisesti! Tai sitten hidastunut vauhti johtui kotiin päin menosta... Kuitenkin se mitä täydellisellä meinaan, tarkoittaa ettei Hely niskonut hihna rautalangan tiukkana tai pysähdellyt haistelemaan. Lisäksi se meni hyvin potkukelkan edessä eikä sivulla.

Raskaan viikon väliin oli mukavaa päästä viettämään Helyn kanssa aikaa, vaikkakin vain lenkin muodossa. Vielä parempi oli tietenkin onnistunut lenkki! Nyt olen valmis huomiseen puoli kahdeksan päivään, onneksi perjantai on vapaapäivä!

Potkukelkkailua

Heips!

Tämän talven ensimmäinen lenkki potkukelkalla on viimein tehty! Pitkän aikaa sai oikeanlaisia kelejä odottaa, ja kun ne viimein koittivat, käytin tilanteen hyväksi. Tie oli sopivan jäinen ja vähän autojen tamppaamaa lunta pinnassa.

Potkuttelu on mukavaa vaihtelua lenkkeilyymme. Itse kyllästyn hyvin äkkiä samojen lenkkien kiertämiseen kävellen ja yritänkin siksi saada vaihtelua lenkkeilyymme. Helyn taas on päästävä eteenpäin, nopeasti. Se inhoaa pysähtelyä ja paikalla oloa ja myös tekee sen minulle hyvin selväksi. Siispä annan koiran määrätä vauhdin ja itse hoidan suunnan vaihdon.

Potkuttelu meni vähän vaihtelevin fiiliksin. Välillä se oli sitä vauhdikasta laukkaamista, hetken kuluttua se vaihtui rauhallisempaan raviin ja yhtäkkiä oltiinkin ojassa. Loppumatkasta, kun lähestyimme kotia, Hely mateli metrin takanani ja pysähteli haistelemaan. Kotimme kohdassa ylitettiin tie ja alkoi kauhea kiskominen. Potkukelkka meinasi jäädä toiseksi siinä rynnimisessä. Arvasihan sen jo siinä vaiheessa, että häkistä löytyi iltaruoka ja täytetty vesikuppi. Jätin nälkäisen koiran syömään ruokaansa ja kipitin sisälle lämmittelemään poskiani.

Kylmä ja vauhdikas potkuttelumme päättyi siihen, ehkä taas pian uudestaan. Ensi viikko näyttää aika työn täyteiseltä TET:in vuoksi, mutta katsellaan mitä tämän viikonlopun aikana ehtii tapahtua.

Metsästys - puolesta vai vastaan?

Aluksi mietin, onko minulla metsästyksestä ollenkaan mielipidettä. Olin pitkään sitä mieltä ettei minulla ole koko harrastuksesta minkäänlaista mielipidettä. Joulun jälkeen mielipiteeni on alkanut muovautua ja vahvistua. Pikkuveljeni aikoo suorittaa metsästäjätutkinnon ja saada metsästyskortin. Hän sai joululahjaksi mm. riistavisa-lautapelin. Tarkoitukseni ei ollut pelata sitä ollenkaan, mutta hupsista. Lähes joka ilta lomalla sitä tuli pelattua ja edistystäkin näkyy. Erotan eläimiä toisistaan ja osaan vastata moneen kysymykseen oikein.

En varmaankaan itse tule koskaan hankkimaan metsästyskorttia. Eihän ikinä voi olla varma, mutta nyt se ainakin tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Vaikka itse en metsästyskorttia hankkisikaan, se ei tarkoita etteikö minä kiinnostaisi. Metsästys on hieno laji ja jokainen päivä metsällä on erilainen. Joskus metsästyspäivä voi tuottaa pettymyksen, joskus onnistumisen tunteen. Joskus saa olla ylpeä koirastaa, toisinaan taas päivän päätteeksi tulee torut. Metsältä tullaan joko hyvällä tai huonolla fiiliksellä tai saaliin kanssa tai ilman. Meillä metsältä tullaan lähes aina ilman saalista, saalis ei ole se minkä takia metsään lähdetään. Tai se ei ainakaan ole ainut syy. Sinne mennään päästämään koira irti ja toivotaan, että se löytää jotain. Jos löytää, seistään aseen kanssa passissa ja voidaan kenties yrittää ampua, jos saalis on oikeaa lajia. Kauriita meillä tuskin siedetään, sen verran isää ärsyttää, kun Raju nappaa kauriin ajoon.

Metsästys on muutakin kuin ampumista. Aina, kun itse olen ollut isäni kanssa metsässä, sytytämme nuotion ja istumme sen ääressä. Muutoin autossa tai seisoimme hipihiljaa kylmässä. Tuliko mieleen, että millainen mielipide tästä on jäänyt takaraivooni? Vastaus on, että hyvä. Siihen tottuu ja lopulta se alkaa olemaan kivaa. Nuotiolla keksii aina jotain tekemistä.

Ollessamme pikkuveljeni kanssa nuorempia ja meillä oli jänistä ajava koira, istuimme todella usein nuotiolla. Makkaroiden jälkeen alkoi olla hieman tylsää, puhuakaan ei saanut, sen olen jo todella nuorena oppinut. Nuotiolla oli hyvä hiillos ja vieressä litteä kivi. Siispä sieniä kärventämään. Tämä oli jonkin aikaa puuhaa mitä teimme joka kerta nuotiolla. Välillä lensivät kivet nopeasti metsään, kun piti lähteä pelastamaan koira pikitieltä tai ajaa seuraavaan paikkaan koiran siirtyessä toiseen metsään.

Omasta mielestäni metsästyksen jännittävämpiä tai ehkä vähän kuumottaviakin hetkiä on, kun koira alkaa lähestyä pikitietä. Siinä tulee kiire lähteä koiraa vastaan, ettei se jää auton alle. Muistan kerran, kun edesmennyt ajokoiramme Ralli juoksi keskellä pikitietä ja rekka tuli sen takana. Onneksi rekkaa ajava henkilö oli fiksu ja hidasti, niin että isä sai huikattua koiran tien sivuun. Raju ei ole pikiteillä juoksennellut, mutta viimeksi tänä syksynä olemme isän kanssa juosseet tien reunaa, jotta koira ei tulisi tielle. Yleensä se tulee, mutta joka kerta Raju on saatu otettua kiinni. Pelkästään jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä ovat ne, kun näkee näkee koiran ja sen edellä pomppivan eläimen. Ja jos olemme niin lähellä, että on oltava hiljaa.

Kyllä, minulla on metsästyksestä myönteinen kuva enkä todellakaan vastaan ole. Miksi pitäisi olla vastaan? Onhan siitä paljon hyötyä, kunhan on järkevä metsästäjä.

Te joilla on negatiivinen kuva metsästyksestä, kertokaa miksi? Nyt saa tulla kommentoimaan anona ja haukkumaan vaikka koko harrastus lyttyyn. Tai sitten omia kokemuksia ja mielipiteitä.

Tartutaan haasteeseen - vaan ei blogihaasteeseen

Heips!

Kovat pakkaset saapuivat taas. Itse en ole sellainen ihminen, joka niistä kauheasti valittaisi. Kunnon talvi kestää Suomessa kuitenkin aika vähän aikaa. Nautin siis tästä lumen määrästä ja pakkasista, vaikka kuinka kylmä olisi! Samoin tekee Hely.

Pakkasien vuoksi en ole viitsinyt Helyä kauheasti lenkkeilyllä kiusata. Hely lähtee aina enemmän kuin mielellään lenkille, eikä sillä tule kylmä helposti. Emme kuitenkaan pitkiä lenkkejä näillä pakkasilla kierrä. Lenkin jälkeen se pääsee sitten hetkeksi sisälle sulattamaan jääpuikot leuastaan.

Tämän päivän lenkki on aika rento. Hypimme pellolla ja annoin Helyn haistella eri jälkiä. Vähän vaihtelua tien reunassa kulkemiseen. Kovasti olisi varmasti koiran tehnyt mieli päästä juoksemaan, mutta ehkä sitten ensiviikolla.

Ajattelimme äitini kanssa osallistua erääseen facebook-haasteeseen. Se kuulosti kivalta, joten miksipä ei. Haaste kantaa nimeä laavu 2016 -haaste. Luulin ettei tässä pienessä kyläpahasessa ole yhtään mitään, ompa sittenkin! Laavuja nimittäin!

Haasteen ideana näin päällisin puolin on käydä vuoden aikana 25 laavussa. Oli siinä muitakin sääntöjä, mutta tämä on kuitenkin ykkösjuttu. Blogiin kerron tästä, koska luultavasti myös Hely tulee parilla laavulla vierailemaan. Samalla tulee tehtyä lenkkikin, joten miksi ei. Laittakaa kommenttia, jos aiotte osallistua, olisi kiva kuulla.

Talven ihmemaa

Heips!

Kävimme Helyn kanssa metsässä kävelemässä. Lumet tippuivat meidän molempien niskaan, mutta mukavaa oli! Tämä postaus on lähinnä kuvapostaus, asiaa kun ei oikein ole.

Mitäs pidätte kuvista?