Aurinkoinen päivä nevalla

Viikko sitten kävelimme isäni mökille nevan kautta. Teimme saman retken uudelleen äitini ja Helyn kanssa lauantaina. Pikkuveljeni ei lähtenyt tällä kertaa mukaan eikä GPS-pantakaan ollut käytössämme. Päästin kuitenkin koiran menomatkaksi juoksemaan vapaana ja otin sen mökillä sitten hihnan päähän pienten erimielisyyksien takia. Menomatka sujui ihan hyvin sen suuremmitta ongelmitta. Mökillä ennen makkaranpaistoa Hely oli laitettava hihnan päähän, kun olisi halunnut juosta pitkin poikin. Olisi saanut minun puolesta juostakin, jos olisi ollut tutkapanta kaulassa. Ilman sitä on vähän turvaton olo, kun koiraa ei näy eikä ole mitään tietoa missä se on. Tulomatkan Hely oli flexissä, en viitsinyt sitä enää vapaaksi päästää.

Tavoitteita vuodella 2017

⇊ Tavoitteet minulle blogin suhteen ⇊

Pidän blogin mielenkiintoisena

↪ Lenkkipostaukset ja koirille kuuluu hyvää -postaukset ovat tylsiä. En itsekään jaksa lukea postausta, jossa ei ole mitään asiaa. Haluan kirjoittaa postauksia, joita jaksaa lukea. Ennemmin mielenkiintoisia postauksia harvemmin kuin monta julkaisua viikossa, joissa ei ole mitään järkeä. Toisaalta taas haluan kuitenkin tehdä postauksia, joita itse haluan.

Julkaisen materiaalia, johon olen tyytyväinen

↪ Joidenkin postausten kohdalla tiedän jo kirjoitusvaiheessa, että en tule olemaan siihen tyytyväinen. Julkaisen postauksen siitä huolimatta ja tämä on asia, johon minun pitää kiinnittää enemmän huomiota.

Vähintään yksi postaus/viikko

↪ Tällä tavoin pidän blogin aktiivisena ja saan joka kuukausi vähintään ne neljä postausta julkaistua. Tämä tavoite on lähtenyt hyvin käyntiin.

Vapaana olevan koiran kuvaaminen & metsäreissuista kirjoittaminen

↪ Helyn liikkuminen metsässä on niin vauhdikasta, että mukana pysyminen on vaikeaa. Tänä vuonna harjoittelen enemmän liikkuvan koiran kuvaamista ja pysyn rauhallisena, vaikka koira juoksee täyttä vauhtia minuun päin. Minulle tulee yleensä pieni hätäännys: "Nyt se tulee, pakko saada kuva". Ja hyvin usein juuri ne kuvat epäonnistuvat.

 ⇊ Tavoitteet minulle koirien suhteen ⇊

Vähennän tarkoituksella tehtyjä kuvausreissuja - ne eivät toimi

↪ Hely osaa ilmaista turhankin hyvin sen ettei sitä kiinnosta. Parhaimmat kuvat olen saanut vahingossa tai koiran ollessa vapaana. Miksi kiusaisin Helyä ja itseäni yrittämällä väkisin saada kuvausreissuilta poseerauskuvia. Muutamaan kuukauteen en ole tullut kuvausreissuilta hyvällä mielellä ja kuviin tyytyväisenä.

Useammin metsään/pellolle Helyn kanssa

↪ Hely pitää siitä enkä minäkään valita. Kun jaksaa edes kilometrin kävellä, niin päätyy jo pellolle, jossa pystyy päästämään koiran irti. Tuo kävely on suurin syy miksen useammin käy metsässä, mutta tämän kanssa pitää tänä vuonna ryhdistäytyä.

↑ Tätä lisää!

Lauantai nevalla

Lauantaina lähdettiin kaupan kautta vaeltamaan ja etsimään erästä mökkiä, joka tönöttää nevan reunalla. Siellä tulee käytyä todella harvoin, viimeisimmän reissun olen tehnyt sinne viime talvena hiihtäen. Ilman latua eksyisin nevalle luultavasti viidessä minuutissa, joten hyvä kartanlukija on välttämätön tälle reissulle.

Hely pääsi irti heti, kun GPS-panta saatiin kaulaan. Se totteli irti pääsemisestä alkaen hyvin ja kuunteli, jos joku huikkasi vaihtamaan suuntaa. Alkumatka meni hyvin, kunnes koiran tottelevaisuuden jyräsi tieltään riistavietti. Hirvet saapuivat kuvioihin ja Hely lähti tietenkin niiden perään. Muutama minuutti yritettiin huikkia koiraa pois, mutta koira jatkoi päättäväisesti matkaansa. Mökki oli jo lähellä ja Hely juoksi hurjaa vauhtia vain poispäin meistä. 1,3 kilometrin päässä olevaa koiraa ei niin vain saa pois huutamalla. Kävelimme loppumatkan mökille ilman Helyä. Aikansa se jaksoi ihmetellä itsekseen ja tuli lopulta takaisin luoksemme. Mökin luona se viihtyi hyvin eikä lähtenyt ollenkaan omille reissuille. Oikein mielellään se tutki paikkoja mökissä ja haukkui ruuan perään.

Menomatkan kävelimme nevan reunaa ja oikaisimme metsän läpi. Tulomatkan kävelimme nevaa pitkin rauhallisempaan tahtiin. Kuvattiin ja mietittiin miten kiva nevalla olisi ollut luistella. Luistimien puuttuessa olin tyytyväinen nastalenkkareihin, pysyi pystyssä, vaikka välillä olisi juossut.

Kotiin jäänyt pidempi objektiivi jäi harmittamaan. Loppujen lopuksi lyhyemmällä sai kyllä kivoja kuvia, mutta olisihan se pitkä ollut parempi vapaana juoksevan koiran kuvaamiseen. Näihin on tällä kertaa tyytyminen, ehkä ensi kerralla muistan ottaa oikean putken mukaan.

Mukava päivä vietettiin äitini, pikkuveljeni sekä Helyn kanssa. Eihän se ihan suunnitellusti mennyt, mutta hällä väliä. Hirvistä ja unohtuneesta putkesta huolimatta oli kaikilla kivaa, sitten loppujen lopuksi!

Suomenajokoira kettukoirana

Kuvat Pixabay

Muutama ihminen ihmetteli edellisen postauksen kommenteissa, miksi suomenajokoirasta jalostetaan kettua ajavaa koiraa eikä pysytellä vain jäniksissä.

Vastaukseni alkoi käydä niin pitkäksi, että päätin kirjoittaa aiheesta oman postauksen. Otin vähän asioista selvää ja kerron oman mielipiteeni, johon olen käyttänyt avukseni Suomen Ajokoirajärjestön sivujen tietoja. Kaikilla on omat mielipiteensä ja jokaisen mielipidettä tulee kunnioittaa eikä lähteä lyttäämään. Koska arvostan teidän mielipiteitänne, toivon että myös te ymmärrätte omani ja hyväksytte sen.

Kuva otettu 31. heinäkuuta 2016

Mistä tahansa luenkin, sanotaan, että suomenajokoiraa käytetään lähinnä jäniksen ja ketun metsästykseen. Suomalaista ajokoiraa lähdettiin jalostamaan, koska haluttiin saada meidän olosuhteisiimme sopiva ajokoira. Käyttötarkoituksen historiaa lukiessani esille ei nouse se, että suomenajokoira olisi jalostettu nimenomaan jäniskoiraksi. Suomen ajokoirajärjestön sivuilta esiin ponnahti eräs lause, joka kertoo paljon.

"Suomenajokoira ei ole enää pelkästään jänis- tai kettukoira, nykyään monet käyttävät sitä myös ilveksen, supin ja jopa minkin metsästyksessä."

Suomenajakoiran käyttäminen ketun metsästykseen pitäisi siis olla aivan yhtä yleistä kuin jäniksen metsästys. Rotu on jalostettu niin jänis- kuin kettukoiraksi enkä ole ennen törmännyt tähän ihmettelyyn, jota sain viime postauksessa osakseni. Toki ymmärrän miksi joillakin on käsitys siitä, että suomenajokoira olisi alunperin vain jäniskoira. Joitakin vuosia takaperin minusta tuntui ettei ajokoiralla muuta metsästetäkään. Meillä oli jänistä ajava koira ja kaikki tietämäni ajokoiran omistajat ajattivat koirallaan jänistä. Siltä minusta ainakin tuntui, voin toki olla väärässäkin.

Kuva otettu 14. elokuuta 2016

Vuosi sitten uuden koiran tullessa puheeksi, kuulin usein siitä, miten hankala on löytää pentue kettua ajavasta suvusta. Isäni etsi nimenomaan kettusukuista suomenajokoiraa, mutta niiden löytäminen oli yllättävän hankalaa. Kysyntä pennuille oli/on suurempi kuin tarjonta. Lopulta koiranpentu haettiin Keski-Suomesta, lähempänä ei yksinkertaisesti ollut. Nettiä ja myyntipalstoja selatessa huomaa, että suuri osa tarjolla olevista pennuista on jänissukuisia, josta voi varmasti päätellä, että jänistä ajava suomenajokoira on yleisempi näky metsissä. Se ei silti tarkoita, että ainoa kotimainen ajokoiramme olisi jalostettu ainoastaan jäniskoiraksi. Ehkä ketun metsästys ja ketunajokokeet ovat tulossa suurempaan suosioon kuin ennen eikä ajokoiramme jää ainoastaan jänistä ajavaksi koiraksi. Oma mielipiteeni on, että on enemmän kuin hyvä juttu, että suomenajokoiraa käytetään enemmän erilaisen riistan metsästykseen. Ainakin voimme taata sen ettei tämä rotu ole häviämässä maisemista.

Kuva otettu 9. huhtikuuta 2016

Kommenteissa ihmeteltiin myöskin miksi meillä on suomenajokoira kettukoirana. Isäni päätöstä hankkia juuri suomenajokoira metsästyskoiraksi en tiedä. Voin kuitenkin kertoa muutaman syyn, miksi minä hankkisin suomenajokoiran ketun metsästykseen.

Se on minulle tuttu koirarotu jo monen vuoden takaa. Tiedän miten hyväluonteinen, ystävällinen ja helppo koira se on ja miten hyvän metsästyskoiran siitä oikealla koulutuksella saa. Se on perusluonteeltaan rauhallinen, kuuliainen ja helposti hallittava. Lisäksi se on ainoa suomalainen ajokoiramme, kaunis ja sopii joka lähtöön. Se on metsästyskäytön lisäksi mitä mainioin perhekoira.

Ehkä meillä on suomenajokoira siksi, että sellainen on jo monen vuoden ajan talosta löytynyt ja hyväksi koiraksi todettu. Miksi vaihtamaan hyväksi todettua, yksinkertaisesti parasta ajokoiraa?

T  I  I  V  I  S  T  E  T  T  Y  N  Ä:

Suomenajokoiraa ei ole jalostettu alunperin ainoastaan jäniskoiraksi vaan sekä jänis- että kettukoiraksi. Vaikka toisin pelätään, en usko suomenajokoiran kääntyvän ainoastaan kettukoiraksi. Se on hyvä koira jäniksen- ja ketunmetsästykseen eikä suomenajokoiraa jalosteta vain kettu- tai jäniskoiraksi. On myös hyvä, että rodun monipuolisuutta käytetään hyväksi muuhunkin riistaan. Meillä on kettukoirana suomenajokoira varmasti monesta syystä. Tai ehkä olemme vain itsekkäitä ja ajattelemme, että siksi koska me olemme niin halunneet. Emme koe tarpeelliseksi vaihtaa rotua, jos tämä on hyväksi havaittu.

Kuva otettu 17. maaliskuuta 2016

Tammikuun ensimmäinen viikonloppu

Viimeinen lomaviikko päättyi monien onnistumisien, hymyjen ja ilon saattelemana. Koirilla kaikki erittäin hyvin, Hely on päässyt kaksi kertaa tämän viikon aikana vapaasti pitämään hauskaa ja ajokoirillakin on onnistanut.

Pakkaset hellittivät loppiaisen jälkeen joten ajokoirat pääsivät metsälle. Oli niille intoa ja virtaa jo kertynytkin, onneksi käyttivät sen fiksusti hyödykseen. Raju aloitti lauantaina monen tunnin ketun ajolla haukun kanssa. Jossain vaiheessa Hilla laitettiin Rajun tilalle ajamaan ja lopulta Hillan ensimmäinen kettu saatiin ammuttuakin. Kyllä Hillalle on kehuja kertynyt, eikä Rajullakaan huonosti mennyt.

Sunnuntaina meni myöskin hyvin. Raju aloitti ketun ajolla, mutta joutui pettymään pahemman kerran, kun Hilla laitettiin sen tilalle. Hilla sitten ajoikin pitkän matkaa, kaksi tuntia haukulla. Raju pääsi vielä jatkamaan Hillan työtä lopussa, joten ei se joutunut vain autossa istua pettyneenä. Molemmat koirat ajoivat hyvin ja vieläpä haukun kanssa. Raju ei aina päästä haukahdustakaan, joten hyvä juttu, kun se edes joskus haukkuu.

Loppiainen - pakkaspäivä metsässä

Kirjoitin edellisvuoden loppiaisesta blogiin postauksen ja se miksi tämän mainitsen on se, että tänään oli lähes samanlainen päivä. Aurinko paistoi, oli kylmä ja lähdimme Helyn kanssa metsään. Sattumalta paikka ja päivämäärä ovat samat kuin tasan vuosi sitten.

Hely sai kaulaansa Hillan tutkapannan, jossa oli yksi reikä liian vähän. Hillallekin pantaa on lyhennetty, joten Helyllä oli hieman liian väljä panta kaulassaan. Panta pysyi kaulassa eikä Helyn menoa haitannut!

Hely tykkää todella paljon vapaana juoksemisesta ja sen takia minusta onkin kiva juttu, että tämä on jo toinen kerta tällä viikolla. Helyn päästäminen vapaaksi ei tarkoita metsästystä vaan koiran hauskanpitoa. Se saattaa haistella jäniksen jälkiä muutaman metrin verran tai kaivaa pellolla hiiriä etsien, mutta lähinnä metsään lähteminen tarkoittaa juoksemista.

Tälläkin kertaa Hely juoksi edellämme ison ojan pohjalla, jossa kävelimme jonkin matkaa. Jos koira jäi jälkeen, tuli se kauhealla kiireellä takaamme ja ohitti meidät. Kuvista voi kuitenkin päätellä, että eteenpäin se suuntasi eikä paljon odotellut meitä. Kauaksi Hely ei lähtenyt vaan kulki mukana. Välillä lähellä, välillä vähän kauempana.

Vuoden ensimmäinen peltoreissu

Oikein hyvää uutta vuotta 2017 minunkin puolestani. Tämä on vuoden ensimmäinen postaus ja mikä olisikaan parempi postausaihe kuin pystykorvan kanssa käyty hyvän mielen peltoreissu.

Täällä on jo pitkän aikaa ollut todella liukkaat kelit ja lenkkeily ilman nastalenkkareita on aika vaarallista. Onneksi minulle ostettiin omat nastalenkkarit, joiden ansiosta olen pysynyt hyvin pystyssä. Ne tosin aiheuttivat minulle muutaman aran kohdan nilkkaan, koska eivät ole vielä muotoutuneet kunnolla jalkoihini.

Lenkkeily sai täksi päiväksi jäädä ja vaihdoin sen pieneen retkeen pellolla. Nappasin herkkuja mukaan ja päästin Helyn lähimmälle isolle pellolle irti. Koira totteli hyvin eikä minun tarvinnut hermostua sille kertaakaan. Hely kävi kurkkaamassa muutaman ladon sisälle ja katosi hetkeksi metsään, muuten se pysyi pellolla. Kävelimme muutaman ison pellon läpi ja lopulta tulimme tien kautta kotiin. Tietkään eivät olleet yhtä liukkaita kuin viimeisen viikon ajan, kun eilen satanut lumi oli tamppautunut jään päälle. Onneksi saatiin lunta, niin maisemat näyttävät taas hetken aikaa valoisemmilta ja kauniilta.