Eräsuvun Hilla | 13 vko

Sunnuntai videolla

Tässä videopostaus eiliseltä. Videon muokkauksessa tuli vähän kiire, sillä video oli pakko saada tänä aamuna youtubeen ja blogiin. Siispä lähes puoli kahteentoista tappelin videon kanssa vaikka aamulla oli kuudelta herätys töihin. No, hyvällä tuurilla saan tänään koneen huoltoon.

Hely sai liikuntaa normaalia enemmän liikuntaa ensin normaalin lenkin muodossa, iltapäivällä laavuilun merkeissä. Laavusta tulossa oma postauksensa myöhemmin, nyt jätän teille vain videon.

Valokuvaus harrastuksenani

Suomenpystykorva. Vain yksi sana ja se kertoo minulle todella paljon. Nyt en kerro koirarodusta tai siitä mitä rotu minulle merkitsee, vaan tuo sana kertoo minulle myös sen mistä kuvausharrastukseni lähti.

Eläimet ovat hankalia kuvauskohteita eikä koirat poikkea tästä yhtään. Varsinkaan metsästyskoiramme, joita ei ole millään lailla koulutettu. Vaikea lähteä rakentamaan kehitystä kuvaajana, kun lähtee heti vaikeasta kohteesta liikkeelle. En kadu kuitenkaan yhtään, eläinten kuvaaminen kasvattaa kärsivällisyyttä ja olen ylpeä, että olen pystynyt kehittymään kuvaamisessa niin paljon. Koirien kuvaaminen on ainakin omalla kohdallani ollut opettavaista ja onneksi aloitin niistä.

Pitkään koirat olivat ainoita kuvauskohteita, sillä ne kiinnostivat eniten. Silloin tällöin kuvasin ihmisiäkin, mutta niitä vain sen takia, että joku halusi sosiaaliseen mediaan uuden kuvan. Nykyään kuvaan valitettavan vähän ihmisiä, vaikka haluaisinkin kuvata enemmän. Koirat vievät edelleen valtaosan kamerani muistista, mutta kyllä mukaan mahtuu monen monta auringonlaskua ja ötökkää.

Vaikka koiria kuvaankin paljon, se on enää vain harvoin satunnaista räpsimistä. Suunnittelen paljon mihin menen kuvaamaan ja paikan päällä sitten ohjaan koiraa oikeaan paikkaan ja katson hyvän kulman kuvata. Otan monta kuvaa ja eri kulmista. Irti oleva, jatkuvassa liikkeessä oleva koira on haastavampi kuvattava. Pitää pystyä ennakoimaan koiran seuraavaa liikettä ja suuntaa mihin se on menossa, tarvitaan paljon kärsivällisyyttä!

Mm. nämä olen valokuvauksesta oppinut:

• Koiraa kuvataan sen silmien korkeudelta, samoin ihmisiä.
• Kuvien asetukset kannattaa säätää manuaalisesti, se auttaa kehittymään.
• Myös kuvan tausta on tärkeä osa kuvaa, kunhan se ei vie liikaa huomiota itse kuvauskohteesta.
• Kohdetta kannattaa kuvata monesta eri suunnasta, se tekee jokaisesta kuvasta erilaisen ja mielenkiintoisen niiden katsojalle.
• Samaan kuvaustyyliin tai kohteeseen ei kannata jämähtää, on kokeiltava myös jotain uutta.
• Kuvauskohteen ei tarvitse olla kuvan keskellä.

Jos sinua kiinnostaa myös muut ottamani kuvat, suosittelen katsomaan valokuvausblogini. Siellä on kaikkea muuta kuvaamaani, koirat pysyvät tässä blogissa. Parissa postauksessa tosin on koirienkin kuvia, mutta vain sellaisia joista olen erityisesti pitänyt.

Maitohorsmien seassa

Edelliset tuolla ottamani kuvat menivät pilalle. Olin laittamassa niitä blogiin, kun huomasin, että laatu on aivan surkea! Pidin niistä kuvista todella paljon, mutta laadutonta materiaalia en halua julkaista.

Tein uuden kuvausreissun eilen ja olen kyllä todella tyytyväinen näihinkin kuviin. Hely oli kunnolla, vaikka ei aina jaksanutkaan istua paikallaan vaan lähti välillä mustikkajahtiin omin luvin. Se mustikkajahti loppui lyhyeen, kun hain koiran aina uudestaan ja uudestaan takaisin.

Kuvauspaikka on mahtava, vaikka aina harmittaakin, kun hieno metsä kaadetaan. Plussaa hakkioissa on kuitenkin se, että niistä tulee erittäin valoisia, jolloin siellä kasvaa vaikka ja mitä. Esimerkiksi tämä hakkio ui maitohorsmissa ja näytti siellä vadelmiakin kasvavan. Ehkä lähdemme sinne myöhemmin Helyn kanssa keräämään vadelmia.

Kuvia yhdessä

Pikkuveljeni suostui ottamaan kuvia minusta kera kahden riiviön, Helyn ja Hillan. Se olikin suurempi projekti mitä luulin. Hely suostui istumaan kyllä nätisti vierelläni, mutta Hilla olikin toinen juttu. Se oli puoliksi sylissäni, puoliksi terassin lattialla. Hely kiinnosti sitä aivan tajuttoman paljon ja välillä piti kurkotella pystykorvaista päin. Siitä seurasi Helyn närkästynyt haukkuminen ja kymmenen sentin siirtyminen poispäin.

Muuten ne ovat ihan sujut jo. Hely ei enää yritä näykkiä Hillaa tai edes äristä. Varmuuden vuoksi verkko pysyy edelleen neitien välistä, Hely kun voi olla aika arvaamaton. Mutta tällä hetkelle vaikuttaa todella hyvältä, peukut Helylle!

Tässä kuitenkin lähes kaikki kuvat. Eipä sieltä onnistuneita löytynyt, mutta julkaisen tämän nyt kuitenkin.

Märällä pellolla litimärkinä

Innostuin pitkästä aikaa lähtemään pellon reunalle Helyn kanssa. Viimeksi olen päästänyt koiran irti metsästyskauden lopussa tai hieman sen loppumisen jälkeen. Ja ennen kuin kukaan ehtii tulla valistamaan minua siitä, että koiraa ei saa pitää irti metsästyskauden ulkopuolella, niin selvennän pari asiaa.

Tiedän, että koiran pitää olla kytkettynä maaliskuun alusta syksyyn, aina metsästyskauden alkuun asti. Hely on metsästyskoira ja erityisesti metsästyskoiriahan tämä koskee. Tiedän ja tunnen koirani kuitenkin niin hyvin, että voin vannoa sen pysyvän koko ajan näköetäisyydellä, tulevan käskystä luokse ja antavan ottaa kiinni, jos tilanne niin vaatii. En päästä koiraa metsään, vaan silloin harvoin kun Hely kesällä on irti, annan sen juosta vain pellolla ja metsä -tai peltotiellä (jossa ei siis koskaan liiku ketään). Kuten moni varmasti tietää, Hely ei piittaa mitään linnuista joten niistä ei meille pelkoa ole. Muut eläimet taas joko lähtevät tieltä minut kuullessaan jo kauan ennen koiran irti päästämistä tai sitten ne ovat niin suuria (kuten hirvet), että ne näen jo kaukaa. Ja Helyhän ei kovin helposti jäljille lähde. (Sain Helyn kuulostamaan todella taidokkaalta metsästyskoiralta, mutta minkäs teet kun tuo ei hauku millekään!)

Jos sitä nyt palaisi taas asiaan. Pyöräilimme siis tuttuun paikkaan, jossa olen usein Helyä päästänyt irti. Tunnen paikan hyvin ja tiedän, että pellolla riittää Helylle niin paljon haisteltavaa ettei se lähde mihinkään. Aikani jaksoin yrittää kuvaamista, mutta heinikko oli niin pitkää ettei koko koiraa näkynyt kuvassa. Kävelin sitten vain omia polkujani heinikossa ja metsätiellä, Hely välillä vierelläni pää kallellaan; "Saako namin?"

Helyn tottelevaisuus oli aika vaihtelevaa. Ja ymmärrän sen, sillä sitä harvoin kutsutaan niin usein luokse mitä minä kutsuin tänään. Se on tottunut kulkemaan omia polkujaan, ihmiset omiaan. Se välillä poikkeaa tarkistamaan onko muut vielä matkassa mukana ja vaihtaa suuntaa ihmisten mukana. Suomenpystykorva on muutenkin todella lähellä pysyvä, sillä pitäähän sen suhteellisen lähellä pysytellä metsäkanalintuja metsästettäessä. Siitä onkin ollut minulle apua, koska vaikka Hely ei kutsusta tulisi luokse, voin vaihtaa vain suuntaa ja pian koira viilettää ohitseni.

Kun kyllästyin koiran vahtimiseen ja märällä pellolla kulkemiseen, otin Helyn kiinni viereiseltä hakkiolta ja kuljetin sitä kiveltä toiselle kuvattavaksi. Ei muuten jää kesän ainoaksi kuvauskerraksi tuossa paikassa, sillä havaitsin jo tullessamme, että maitohorsmia täynnä oleva hakkuualue on täydellinen kuvauspaikka. Siellä täällä kalliota, suuria kiviä, vähän pienempiä kiviä, kaadettuja puita ja paljon maitohorsmia. Ottamalla otetut poseerauskuvat jätän toiseen postaukseen, nyt jaan muita reissun otoksia. Osassa voi näkyä hienosta maitohorsmamerestäkin kuvia.

Näin pidät metsästyskoirista kertovan blogisi hengissä

Sinulla on metsästyskoira ja kirjoitat blogia. Et harrasta koirasi kanssa mitään, kunhan lenkkeilette ja nautitte elämästä. Metsästyskausi kestää sen puoli vuotta ja toiset puoli vuotta tuntuu, että blogi on kuolemaisillaan. Tiedän tunteen.

Metsästyskoirista on hankala kirjoittaa, sillä useimmiten on niin, että sen kanssa ei harrasteta mitään agilityä tai vastaavaa. Yritä siinä sitten miettiä, mistä kirjoittaa, kun koira maata retkottaa pihalla auringonpaisteessa. Kokemuksen kautta listaan asioita, joiden avulla pidät blogisi hengissä. Luulen tämän pätevän muihinkin blogeihin, mutta itse mietin tämän metsästyskoirien kautta.

1. Älä kirjoita väkisin

Jos et oikeasti keksi mitään, älä kirjoita. Pidä sitten se parin viikon loma ja kerää ideoita. Kirjoitat blogia pääsääntöisesti itsellesi, sinä päätä mitä kirjoitat ja milloin.

2. Älä toteuta heti kaikkia ideoita

Vaikka keksit mahtavan idean, sitä ei kannata heti toteuttaa. Voit kirjoittaa tekstin luonnoksiin, mutta älä julkaise sitä välittömästi. Sitten kun postaustaukoa alkaa kertyä jo viikkotolkulla, voit klikata luonnoksista jonkin postauksen ja julkaista sen.

3. Tee jotain uutta koirasi kanssa

Ei se metsästyskoira pilalle mene, jos hypitte takapihalla parin esteen yli tai lähdette mökille uimaan. Päinvastoin, sehän on treeniä tulevaa jahtikautta varten. Samalla voit räpsiä kuvat blogiin ja illalla sitten istahtaa koneen ääreen blogia päivittämään.

4. Ei aina tarvita tekstiä

Miten olisi kuvapostaus? Ei aina tarvitse kirjoittaa pitkää romaania, voit kerätä yhteen postaukseen viime viikon kuvat ja kertoa vähän tunnelmia kuvaustilanteesta. Ei ehkä niin suosittu postausaihe, mutta voit taas hyvällä omallatunnolla todeta, että blogin päivitys suoritettu, viikko aikaa keksiä uusi postausidea.

5. Kopioi
Kopionti ja matkiminen, joo aina yhtä iso haloo. Loppujen lopuksi kuitenkin kaikki blogeissa pyörivät postausaiheet ovat käytettyjä.

6. Älä kirjoita suoraan koirista
Miten olisi mielipidepostaus tai rästiin jäänyt haaste? Aina löytyy jokin loppuun käytetty postausidea, mikä edelleen kiinnostaa lukijoita.

Näitä ohjeita soveltamalla olen ainakin itse kirjoittanut monen monta postausta silloin, kun ulkona on kauhea helle ja koirat retkottavat kyljellään varjossa. Tämänkin postauksen kohdalla käytin ohjetta kaksi, sillä postaus on kirjoitettu ajat sitten. Nyt vain lisäsin pari kuvaa ja painan julkaise -nappia.

Hilla testaa palkintonsa

Osallistuin erämessujen jälkeen Hauhau Championin kilpailuun #hauhaupentuni, jossa oli tarkoitus julkaista koiranpennusta kuva. Laitoin toiselle instagram-tililleni (jota kaverini yms. tutut seuraavat) kuvan Hillasta matkalla kotiin. Olimme yksi kolmesta voittajasta! Yllä on kyseinen kuva.

Koen palkinnon kuuluvan Hillalla, sillä senhän kuvan minä kilpailuun laitoin. Hilla saa siis pitää voittamansa lelun ja hammastikun itsellään. Mukana tulleen kangaskassin kuitenkin pidän itselläni.
Laitoin Hillan testaamaan palkinnon ja kuvasin siitä videon. Vähän epäilin lelun kohtaloa, sillä ei näyttänyt kovin kestävältä, mutta ei se ainakaan vielä rikki mennyt. Jossain vaiheessa sekin kokee kohtalonsa, mutta toivottavasti viihdyttäisi mahdollisimman pitkään Hillaa. Lelu siis yllätti positiivisesti!

Illan hämärässä