Äiti kyseli minua lenkille kanssaan ja vähän vastahakoisesti lähdin mukaan. Yö oli mennyt vähän huonosti ja siitä johtuen kauhea väsymys. Kameran nappasin poikkeuksellisesti mukaan, yleensä en lenkille ota kameraa.
Lenkki mentiin aika verkkaiseen tahtiin, metsässä rämpien ja jalkoja kastellen. Välillä räpsin kuvia ja yritin opastaa äitiä flexin käytössä. Hely innoissaan juoksi suuntaan ja toiseen. Ensin sitä kiskottiin eteenpäin, sitten pitikin saada koira hidastamaan. Välillä kiskoin sitä tien oikealle puolella. Kuvattaessa Helyn ilme ja olemus olivat luokkaa -.- eli ei kiinnostanut. Yritän kuitenkin joka kerta takoa omaan päähäni sen, että koira ei ole kuin ihminen. Kun sitä käskee hymyillä nätisti, se ei hymyile. Siispä pitää vain käyttää kaikki tahdonvoima, jotta saa koiran huomion oikeaan paikkaan. Pyöräiljöistä ja muista lenkkeilijöistä on muuten yllättävän paljon apua.
Joka kerta, kun yritimme saada ETUtassut kaatuneen puunrungon päälle, Hely joko hyppäsi yli tai puun päälle, kiitos koirani. Sitten saimme pelkästään etutassut puun päälle ja otin pari kuvaa. Tarkastin ja totesin, että vastavalo. Aioin ottaa uuden kuvan. Hei missä Hely on? Kiva, se ehtikin jo jatkaa matkaa. No, vielä joku kaunis päivä Hely seisoo nätisti jossain hienossa paikassa ja saan siitä täydellisen kuva.
Vähän ennen lenkin loppumista raahauduin viisi metriä äidin perässä ja yritin saada jalkoihini lisää vauhtia. Kyllä se lenkki sitten viimein johti kotiin ja pääsin lysähtämään sohvalle.
 |
| "Täällä haisee" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti