sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pois tieltä kissat, täältä tulee Hely!


Heips!
Kahtena peräkkäisenä päivänä olen saanut todeta, että täällä on kissoja ja paljon onkin. Hely ei ole mikään kissojen ylin ystävä, päinvastoin. Kimppuun vaan ja äkkiä, ajattelematta. Pari kissaa on tuurilla ja talutushihnan töpätessä saanut pitää henkensä. Pyöräillessä jää moni asia huomaamatta ja yksi niistä on kissat. Heti, kun Hely äkkää kissan, se menee ja hyökkää kimppuun. Onneksi kaikki kissat tähän asti ovat selvinneet säikähdyksellä. Pelolla odotan sitä päivää, kun kissa ihan oikeasti menettää henkensä tuon koiran takia.

Jätetään kuitenkin kissat sikseen ja siirrytään tämän päiväiseen lenkkiin. Lenkkiin ilman hihnaa ja tietä. Ykdeksän aikaan isä huikki alakerrasta, että olenko lähdössä lenkillä ja että mentäisiinkö metsään päästämään Helyä irti. No mikäs siinä, kelpaa!







Nopeasti tuli kyllä lämmin, mutta koiraa ei haitannut yhtään. Rapatassu juoksi innoissaan sinne tänne, niin ettei kuviakaan oikein saanut.

Isän riistapellosta sai vähän "välipalaa". että jaksoi loppuun asti ;) Herneet meni koiran suuhun nopeasti.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti