sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Luonnon päivä 4.2

Lauantaina 4.2. vietettiin Suomen luonnon päivää. Luonnon päiviä on vuoden aikana neljä, jokaisena vuodenaikana. Ne on osa Suomi 100 -hanketta ja tavoitteena on saada mahdollisimman moni kyseisinä päivinä luontoon.

Me äitini ja Helyn kanssa osallistuimme tähän retkeilyn merkeissä. Pakkasimme eväät reppuun ja lähdimme kävellen laavulle paistamaan makkaraa. Juuri sopivasti saatiin luntakin maahan, joten tunnelma siirtyi takaisin syksyisestä talviseen. Hely lähti tietenkin matkaan mukaan ettei sen tarvinnut yksin kotiin jäädä.
luonnonpäivä3 luonnonpäivä6
Kävellen matkaa retkellemme tuli reilu viisi kilometriä. Mennessä 2,6 km ja tulessa sama määrä. Opastus alussa oli vähän huono ja kävelimmekin kerran ohi paikasta, josta olisi pitänyt kääntyä. Alun jälkeen opastus parani eikä tullut enää epäselviä tilanteita.

Itse laavulla tosin tuli pieni ongelma vastaan. Hely ei voi sietää muita koiria ja tietenkin meillä kävi huono tuuri. Laavulle saapui toinen koira eikä se ollut ollenkaan Helyn mieleen. Onneksi olimme juuri saaneet syötyä niin pääsimme lähes heti lähtemään.

Itse laavu ja nuotiopaikka olivat siistit ja puita löytyi laavun takaosasta. Meillä tosin oli omat puut mukana, kaikilla laavuilla ei puita välttämättä ole.
luonnonpäivä7
luonnonpäivä8
luonnonpäivä9 luonnonpäivä10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti